Covid 19 - Social Distancing jatkuu ja jatkuu ja jatkuu

Elämä fyysisesti kaukana muista jatkuu ja jatkuu. Välillä meinaa aivan epätoivo iskeä; milloin tämä loppuu? Niin moni asia on muuttunut epävarmaksi. Mitä tapahtuu lasten opetukselle? Milloin lasten, erityisesti E:n on mahdollista päästä kilpailemaan? Milloin voimme poistua maasta? Joudummeko karanteenin sekä Suomessa että täällä? Onko Yhdysvaltain suurlähetystö auki viisumihaastattelua varten? Jos se on auki, saammeko ajan, kun kysyntää on varmasti ylimäärin? Miten mahdottomaksi Stop and Shopin tilaaminen muodostuu? Viimeisin kokemus oli sellainen, että monitoroiduttuani aikaa, jolloin uusi kuljetuspäivä lisätään, tein varaukseni klo 1 aamuyöllä saaden tuolloinkin erittäin suboptimaalisen ajan kahden viikon päähän haarukalla 15.30-22. Paljon on kysymyksiä, niin vähän vastauksia.

Koulujen enemmän organisoitu opetus alkoi maanantaina 4. huhtikuuta kolmen viikon koulusulun jälkeen. Organisoitu on kyllä aika vahva sana, koska minkäänlaista koordinointia opettajien välillä ei tunnu olevan ja koulun käyttämä ohjelma Schoology kaatuu lähes päivittäin. Teimme kuitenkin uuden aikataulun Pikku-O:n kanssa, jossa kaikki aineet, myös ns. Advisary-ryhmän kokoontuminen on otettu huomioon, ja aivan hyvin on tuntunut menevän, tosin koordinointia ja apua edelleen tarvitsee tarjota. Iso-O:kin teki itselleen eri värisin kynin - söpöä - kirjoitetun aikataulun erilaisista video-tapaamisajoista, mutta yleisesti ottaen muuten jatkaa enemmän organisoitumattomasti. E:a huolettaa, että alkoi aikakausi, jolloin tehdään työtä työn vuoksi, millä hän tarkoittaa projekteja ym. joista hän ei yhtään tykkää.

Yhteinen aikamme on jatkunut vaihtelevasti. Iso-O alkaa näyttää merkkejä yhteisen hetken ei niin vahvasta positiivisuudesta, mutten ole antanut periksi, ja sanoi hänkin erikseen asiasta huomauttaessani, että eivät ne hetket niin pahoja ole. Luulen, että jälkikäteen tästä jää myös Iso-O:lle ihan hyvä fiilis. Pojat edelleen ovat mukana mielellään. Lautapelit ovat edelleen ykkösjuttu, mutta muitakin aktiviteetteja olemme harrastaneet, kuten karjalanpiirakoiden leipominen, Stand Up-komedian katsominen, ja suomenkielen- ja kulttuurinopiskelu eri tavoin. Kauluspaidan oikeaoppinen silittäminen ja villasukkien pesu tuli kerrattua. 

Kaikkien kuulumisia hieman erikseen
E:n lenkkarit ja tulevaisuus
Tilasimme uudet lenkkarit Nikelta netistä. Se onnistui, koska sama malli vielä löytyi. Hän yritti kovasti löytää siskollekin uudet, mutta se ei juuri tästä malliongelmasta johtuen onnistunut, kun ei samaa mallia enää New Balance valmista. Liikuttavaa, että yritti kuitenkin. E sai aikaiseksi sähköpostiviestiluonnoksen eri yliopistojen juoksuvalmentajille. Ei hän sitä vielä ole lähettänyt, mutta pidän hyvänä, että hän on täydellisestä "koko tulevaisuuteni on tuhoutunut" ajatuksesta päässyt hieman eteenpäin.

Iso-O:lla ottaa koville
Iso-O:lla on ollut muutamia vähän huonompia päiviä. Se on näkynyt sellaisena teinitytön kiukkuamisena aivan tarpeettomiin asioihin liittyen. Ihanasti hän kuitenkin osaa pyytää anteeksi (no minulta, ei ehkä ihan samalla tavalla veljiltään). Rippikouluum liittyvien viestien kanssa hän selvästi ottaa kierroksia, mikä saattaa osaltaan liittyä leirijakson toteutumisen epävarmuuteen, arvaan. Häntä helpotti, kun sai taas yhden tehtävän tehtyä ja lähetettyä. Sama vanha Iso-O kyllä on edelleen olemassa, onneksi. Aivan yhtäkkisesti hän päätyi tekemään hatun. Siitä tuli mielestäni hieno, ihan oikean hatun näköinen, mutta E:a harmittaa, kun se näyttää "ihan 90-luvulta" ja siten ihan hirveältä saaden hänet melkein fyysisesti voimaan pahoin. Hassuja ovat.

Pikku-O
Pikku-O reagoi hänkin vahvasti poikkeustilanteeseen. Häntä itketti eräänä iltana kaikki. Monituntisen juttelumme tuloksena hän sai varmasti ensimmäistä kertaa ikinä kaiken ulos. Juttelimme menneisyydestä, perhetilanteen muutoksesta, pikkuveljenä ja perheen nuorimpana olemisesen hankaluudesta, ilmastonmuutoksesta, koronaviruksesta ja yleisestä epävarmuudesta. Jälkikäteen sain ehkä äitinä olemisen suurimman palkinnon. Hän kutsui minut huoneeseensa ja sanoi:"Sinusta pitäisi, äiti, tulla terapeutti". Ihana. Erityisesti siksi, että itsellänihän toki ovat kaikki palikat täydellisesti kohdillaan. Oikea Zen-mom.
 
Kevyempänä asiana todettakoon, että hänellä on hirveä draivi aloittaa oma Youtube-kanava, ja olen häntä siinä yrittänyt toppuutella varsinkin, kun alle 13-vuotiaana sitä ei oikein sopisi ollakaan. Kehotin häntä käyttämään ajan idean miettimiseen ja hän pitkähkön keskustelumme jälkeen alkoihin valmistella oman pelin kehittämistä koodaamisen opettelemisella. Ihan lyhyen Youtube-session jälkeen hän oppi useita peruskomentoja ja niiden modifiointia. Toivottavasti täma innostus jatkuu. Pidän sitä parempana kuin jonkun toisen tekemän pelin pelaamista ja kommentointia, mikä on niin nähty Youtubessa!

Minä
Kotitoimistotyöt ovat henkisesti kuormittavia. Se on tietysti kiva, kun työmatkoja ei ole ja kaiken luppoajan saa itselleen, kun on jo kotona. Työaika on siis oikeasti helposti pari tuntia lyhyempi kuin normaalisti. Silti oloni on ihan hirveän väsynyt jokaisen päivän jälkeen. En muista tälläistä totaalista uupumusta pitkään aikaan. Sairaalatyöt ovat nekin paljon enemmän uuvuttavia suurien muutosten johdosta. Potilaat ovat paljon sairaampia ja sijoitettuna uusiin, itselleni aiemmin tuntemattomiin paikkoihin sairaalalla. Minulla on uuden aikataulumme mukaisesti seuraavanlainen työkierto menoillaan:
Viikko 1: Maanantaiaamusta torstai-iltaan päivystäjänä sairaalalla. Sitten 4 päivää vapaata aina tiistaiaamuun saakka.
Viikko 2: Tiistai, keskiviikko ja torstai etäpoliklinikkaa kotona seuraten suoraan torstai-iltasta maanantaiaamuun päivystäjänä sairalalla.
Viikko 3: Vapaata maanantai ja tiistai. Etäpoliklinikkaa kotona keskiviikko, torstai ja perjantai. Viikonloppu vapaa.
Ja sitten kierto alkaa uudelleen alusta viikosta 1. Tätä nyt jatketaan. Aika näyttää kuinka pitkään.
Sairaalatöistä vielä todettakoon, että hurja on meininki, sillä Massachusetts on nyt ilmeisimmin isoimman aallon harjalla.  Oma terveysselvitystekstiviesti täytyy lähettää päivittäin ennen sairaalaanmenoa. Maskin - kirurgisen, ei suinkaan N95:n - saa ulko-ovelta ja sitä tulee käyttää koko päivän ajan. Potilaillakin maskit, mutta testaaminen on edelleen liian vähäistä ja tuloksen valmistuminen kestää liian kauan. Jos haluaa testata potilaan, potilas joutuu odottamaan tulosta yli 24 tunnin ajaksi alueelle, joka on tarkoitettu Covid-19 potilaille (iso osa sairaalasta), ja joissa aivohalvauksen oireiden tarkka seuraaminen ei todellakaan tapahdu samalla intensiteetillä kuin omalla neuro-osastollamme.

Jatkamme päivä kerrallaan, niinkuin elämää tietysti muutenkin pitäisi elää. Minulla on tiistaihin saakka vapaata. Jee.