Vietin kokonaisen kuukauden itsekseni kotona pitkästä aikaa. Viimeksi näin pitkaan itsekseni olen ollut kuusi vuotta sitten. Tällä kerralla tilanteessa oli vielä koronan tuoma oma värityksensä, kun edelliset 2,5 vuotta ovat menneet niin tiiviisti yhdessä ja niin pienin ympyröin. Mutta siis. Olen pitkästä aikaa elänyt elämää, jossa minun on pitänyt huolehtia vain itsestäni. Siinä on ollut paljon hyvää ja rentouttavaa. Ihan kuin olisin ollut minilomalla.
Edeltävästi annoin itselleni tavoitteen panostaa nukkumiseen ja muutenkin levähtämiseen. Ajattelin yrittää nukkumaanmenoa huomattavasti aikaisemmin, jotta aikaerosiirtymä olisi aavistuksen helpompi. En onnistunut. Keksin aina jotain 'tärkeää' tekemistä iltaisin ja myöhään meni. Melkein joka ilta. Mutta levähdin kyllä. Ja nautin täysin palkein omasta aikataulustani vapaapaivieni aikaan ja jopa arki-iltoina.
Kotihommia tein omaa vauhtiani valmistaen taloa pieneen taukoon meistä. Osa syynä oli sekin, että Alice kävi uudelleen. Edeltävästi sain sähköpostin, jossa hienovaraisesti ja vähemmän hienovaraisesti todettiin, mitä oletusarvoissa on. Eturappuset pitää olla pestyinä ja etuaidan leikattuna. Aika ärtyneenä pesin rappuset - ilman hänen käyntiään en todellakaan niin olisi tehnyt. Tällä kerralla keksin helpomman ratkaisun. Suihkutin ne ihan märäksi, minkä jälkeen pyyhkeellä kuivaaminen teki ne omien kriteerieni mukaisesti tarpeeksi puhtaiksi. Ilmeisesti Alicenkin, kun en saanut huomautusta. Pensaatkin leikkasin - myös aktiivisuus, jonka olisin jättänyt tekemättä. Ruohonleikkaus, sen jälkeen kun olin saanut E:lta ohjeet miten saada leikkuri käyntiin (*pyörittää silmiään oman osaamattomuutensa johdosta), oli uudella sähköakkuversiolla suorastaan mukavaa. Kotihommiin liittyen ilahduin, kun sekä vaate- että astianpesukone menivät päälle vain noin kerran viikossa. Yleensä ne pitää käyttää päivittäin. Keittiössä ei ollut yllätyspommia kertaakaan sinne mennessäni, eikä kukaan ollut suorittanyt minkäänlaista koetta pesuhuoneessa - tavarat olivat aina siellä, mihin olin ne jättänyt.
Lenkkeilin tavanomaista enemmän ja saavutin yhden viikon aikana oman henkilökohtaisen ennätykseni, 30 mailia (48 km) viikossa. Olen ylpeä itsestäni, vaikka tiedän tietysti ko. juoksumäärän olevan vähäinen oikeiden juoksijoiden kohdalla. Kodinulkopuolisiin aktiviteetteihin luen lenkkieni lisäksi Marthan kotona olleen kesäjuhlan yhdessä Nicolsin perheen ja Soleilin vanhempien kanssa, Collinin tekeman leivän hakemisreissun, työkavereiden kanssa Tavern-ravintolassa parilla lasillisella käymisen ja Francesin ja Dominicin kesäjuhlan. Tämä viimeksi mainittu oli heidän isolla kotipihallaan, joka rajoittuu pieneen vesialueeseen, upeassa, aurinkoisessa kelissä. Oli ihana nähdä heidät kaikki (lapsia heillä on jo kolme) ja muutenkin oli aivan mukavaa, vaikken noin 30 muusta osallistujasta muita aiemmin tuntenutkaan.
Craigslist-myyntini ovat nyt tauolla kokonaissummalla $796, mikä on mielestäni aika hyvä summa tavarasta, joka on jäänyt meille ylimääräiseksi. Myynti jatkuu palattuamme, sillä tavaraa riittää. Huoh! Virkistysrahastoni käytöstä päätetään yhdessä myöhemmin.
Maksoin E:n Sophomore-vuoden ensimmäisen maksun. Kirpaisee aina. Nyt se on tehty. Seuraavan kerran tarvitsee ajatella asiaa joulukuussa. Pieni "silverlining" on se, että BC hyväksyi E:n uudelleen minun sairausvakuutukseni alle laskien kokonaishintaa vuoden tasolla noin $3600. Olisin nostanyt metelin, jos eivät olisi hyväksyneet, mutta onneksi ei tarvinnut.
Toinen ongelma E:lla ilmaantui, kun lähetystö yllättäen (mitään mainintaa tästä ei ollut edeltävästi) vaati jo kolmannen käsittelyyn liittyvän maksun maksamisen, nyt henkilökohtaisesti heidän määrittämäänsä aikaan Helsingin lähetystöllä. Maksua ei pystynyt maksamaan ns. normaalein tavoin, vaan ihan oikeasti piti mennä fyysisesti lähetystöön. Tilanteesta teki vieläkin kummallisemman se, että maksajaksi sopi kuka tahansa. No, koska E oli töissä Turussa ja muu perhe aivan muualla Suomessa tuohon aikaan, jouduimme pyytämään apua. Kurssikaverini P tarjoutui avuksi ja kävi maksun E:n puolesta maksamassa. Koronan opettamana ja Yhdysvaltojen pahentuvan vastakkainasettelun ja jatkuvan vihapuheen keskellä tällaiset toisen ihmisen auttamiset tuntuvat hyviltä. Kiitos, P! Olet ihan paras.
Yllä olevien jälkeen E:n kärsimys palkittiin, ja hän sai viisumin, joka on voimassa 2026 kesään saakka. Hänen kanssaan pääsemme siis helposti hoitamaan ajokorttiasiat ym viralliset asiat kuntoon. Hänella on myös hieman hengähdysaikaa hoitaa omat jatkonsa kuntoon - oli se sitten pysyvämpi sijoittuminen tälle puolelle Atlanttia tai siirtyminen johonkin ihan muualle. Nuoren miehen itsenäinen elämä on nyt hyvissä lähtökuopissa.
Uutisissa oli mainintaa myös viimeisten "Suurimman sukupolven" edustajien hupenemisesta. Olen saanut olla osa muutaman tällaisen henkilön elämän loppuvaiheita. Ihania 100-vuotiaita, terävinä lähes loppuun porskuttaneita. Halusin muistuttaa itseäni sukupolvien nimistä ja ketä mihinkin kuuluu. Ilokseni huomasin, että olen saanut tuntea kaikista nimetyista sukupolvista vähintään yhden, alkaen aina kadotetusta sukupolvesta saakka, kiitos pitkän iän eläneen isopaappani. Alla muistutukseksi muillekin sukupolvet, niiden aikarajat ja nimet sekä englanniksi että suomeksi:
Lost Generation (Kadotettu sukupolvi) 1883-1900: Haminan paappa
Greatest Generation (Suurin sukupolvi) 1901-1927: Omat isovanhemmat
Silet Generation (Hiljainen sukupolvi) 1928-1945: Isotäti
Baby Boomers (Suuret ikäluokat) 1946-1964: Omat vanhemmat
Generation X (X-sukupolvi) 1965-1980: Minä
Millennials (Xenniaalit) 1981-1996: Veli
Generation Z (Z-sukupolvi) 1997-2012: Omat lapset
Generation Alpha (Alfa-sukupolvi) 2013-2025: Nuorin kummityttoni
Minäkin lähden nyt Suomeen. Melkoista. Pian nähdään.
No comments:
Post a Comment