Lomani lähestyessä

Ennen nuorten lähtöä, ja sen jälkeen heidän tapahtumiaan toisen käden tietona

Iso-O:n vaatteita ilmestyi jostain jättimäinen kasa. Aivan kuin minkäänlaista kaapinjärjestämistä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tilanne oli kuin suoraan toistuvasta painajaisestani. Koska aikaa lähtemiseen oli alle kaksi vuorokautta, ilmoitin, että ennen viimeisen kokonaisen kotipäivän alkua kasan on hävittävä sängyltä, jotta he molemmat pääsevät työpäiväni aikana pakkaamaan Suomi-kamansa valmiiksi. Lisäksi ilmoitin kellonajan, jolloin on oltava paikalla yhteistä valmistautumista varten.

Iso-O otti sosiaalisen aktiivisuuden maljansa täytenä, mistä syystä jouduin ko. ukaasin antamaan. Hän kävi jälleen kerran Jasonin kanssa Bostonin Newbury Street:illä ja löysi "aivan ihanan kynttilän" (suora lainaus). Kynttilä näyttää kyllä hänen tavaraltaan - isopyllyisen naisen torso - ja tulee hänen opiskelupöydälleen. 

Pikku-O juoksi viimeisen kokonaisen viikkonsa aikana 40 mailia, käytännössä aina öisin, ja ei koskaan antanut esimerkiksi kaatosateen hänen suunnitelmiaan muuttaa. Kun pyysin leikkaamaan nurmikon, hän teki senkin itselleen sopivana aikana sunnuntai-iltana naapureista välittämättä. Hän totesi ajankohdasta huomauttaessani, että eiväthän meidän naapurimmekaan ajoista välitä, mikä on totta. Lumilinko toisella puolella ja lehtipuhallin toisella käynnistyvät aivan erikoisiin aikoihin, yleensä liian aikaisin aamulla tai keskellä rauhallista sunnuntaipäivää. Lisäksi, sähköleikkuri on aika hiljainen. Joten oikeassa oli ja ruoho tuli leikattua.

11.7. oli Iso-O:n ja Pikku-O:n lähtöpäivä. Annoin ohjeeksi pakata laukun valmiiksi, punnita sen, laittaa paperiasiat kuntoon, eväät valmiiksi ja syödä tukevasti ennenkuin tulen töistä. Saavuin töistä klo 17 ja löysin aukinaisen matkalaukun, jossa oli Iso-O:n vaatteita. That's it. Kaikki muu oli tekemättä. Iso-O oli lähdössä hoitokissaa syöttämään. Totesin itselleni, että tämä kaksikko on todellakin auttanut minua sietämään kontrollin menettämisen tunnetta. No, lento oli onneksi puoli tuntia myöhässä ja GoogleMapsin mukaan ajo Loganin suuntaan oli siedettävän kestoinen Sumner-tunnelin sulkemisesta johtuvasta liikennekaaoksesta huolimatta, joten ehdin hengähtää ja antaa tilanteen kehittyä. Pääsimme lähtemään uuden suunnitelman mukaan klo 18.30 ja olimme perillä ilman hankaluuksia puoli tuntia - eli oletettua aikaa - myöhemmin. Jätin kaksikon laukkuineen pysähdyspaikalle ja sain ajaessani melkoista kiertolenkkiä (kotiinpäin tullessa Sumner-tunnelin aiheuttama kaaos tuntui) viestin, että olivat päässeet portille. Pikku-O:n evääksiottama puolukkahillopurkki (älä kysy!) oli otettu turvatarkastuksessa pois.

Koska Biden saapui Suomeen samana päivänä Iso-O:n ja Pikku-O:n saapumisen kanssa, huoletti minua erityisjärjestelyt lentokentällä. He olivat kuitenkin hyvin päässeet hieman myöhässä olevalta lennolta laukun hakemisen kautta bussille ja sillä Turkuun. Helpottava on se tunne, kun saa ensimmäisen kuvaviestin heidän perillesaapumisestaan. 

Seuraavana päivänä Iso-O oli saanut isänsä avustuksella pankkitunnukset - ei vahvoja nykyisen BS-politiikan johdosta, mutta sentään tunnuslukukortit. Sitten piti tietää login- ja password. Minulla oli säilössäni hänen vuosia vanhat tietonsa, mutta luulin niiden olevan vanhentuneet. Ilmeisesti eivät - tai jollain tavoin, uudelleen pankissa käyden, olivat onnistuneet saamaan hänelle pääsyn tileilleen. Jos tämä menikin suhteellisesti ajatellen melko mutkattomasti, seuraava asia ei mennyt. Posti oli muuttanut käytäntöjään siten, että kirjattua- tai pikakirjettä ei voi postissa ostaa tulevaisuudelle. Tämä on suuri ongelma kaikille niille, joiden kuuluu huolehtia Yhdysvaltain (ja varmaan muidenkin) lähetystölle paluukirjekuori valmiiksi. Se ei nyt enää postissa onnistu. Pitää mennä nettiin ja tehda itse. Postivirkailija ei osannut yhtään katsoa boksinsa ulkopuolelle ja tehdä poikkeusta Iso-O:n yrittäessä lähettää kirjattua kirjettä Turun postissa ja samalla huolehtia paluukirjekuoren mukaan. Minulla on tästäkin muutoksesta mielipide, mutta joudun jättämään sen omaan tietooni, kun ei ole nettiin sopiva.

Seuraavaksi Iso-O:lle tuli pyyntö saapua lähetystölle maksamaan sama maksu kuin E:n viime vuonna. Tiesin jo etukäteen tätä odottaa ja yritin saada asiaan jonkinlaisen ratkaisun. Ei ole muita vaihtoehtoja - pitää käydä henkilökohtaisesti. Se siitä postitse hakemisesta. Odotan itselleni samaa kohtaloa ja harmittelen, sillä edeltävästi varattu haastatteluaika olisi nopeampi tapa hoitaa asia kuntoon kuin viikko papereiden lähettämisen jälkeen ilmestyvä pyyntö käydä maksamassa. Mutta, tämä menee nyt näin ja pelataan peliä sen mukaisesti. Iso-O:lla on onneksi suunnitelmissaan olla Helsingissä maksupäivänä joka tapauksessa, joten hänen osaltaan ongelmana on vain se, ettei hänellä ole virallista henkilötodistusta, kun passi on lähetystön sisällä. Menee varmaan jouhevasti.

E:n lehdenjakajatyöt alkoivat heinäkuun puolivälissä. Sain kuvan sähköpyörällä reitilleen lähteneestä, kypärättömästä (!!neurologin poika!!) ajajasta. On mennyt ihan hyvin. Hän sai ensimmäisen haastattelupyynnön syksyn ja ensi kesän Internshipiä varten ja on lähettynyt monia hakemuksia erilaisiin, enemmän omaa alaa viistäviin paikkoihin.

Minun elämäni tapahtumia kotona itsekseni

Minä olen hyödyntänyt staattisena pysyvää siisteystilannetta ja raivasin sekä Iso-O:n että Pikku-O:n huoneesta lattialla olleet tavarat, vaatteet ja roskat pois ja imuroin ne. En todellakaan lähtenyt siivoamaan muutoin, mutta jo tämä pieni teko teki huoneista paljon asuttavamman näköisiä. Pikku-O:n huoneesta löytyivät mm. öisin käytettävät hammastuet. Huokaus.

Vaatteidenpesukoneemme alkoi toimia normaalisti, mutta palautui jälleen tilaan, jossa pumppu ei toimi. Höh, olin jo aika optimistinen. Vedenlämmityssäiliö ei lämmittänyt vettä, mutta meni sitten kuitenkin päälle, kun hieman siirsin nappulaa, jota tietääkseni kukaan ei ollut käynyt vääntämässä. Outoja asioita tapahtuu.

Kellariremontti jatkui torstaina 13. heinäkuuta uuden katon laittamisella ja 14. päivä sen viimeistelyllä. Itse olisin jättänyt hieman pidemmaksi ajaksi katon auki ja kuivumaan, mutta jokainen tyylillään. Lomani aikana ilmeisesti takarappuset fiksataan. Autotallin ovi ja ikkuna sekä liesituuletin ilmeisesti odottavat hieman kauemmin.

Kolme kuukautta sen jälkeen, kun Laheyn lakimiehet totesivat, että papereillani on pieni mahdollisuus saada vihreä kortti, sain ensimmäiset ohjeet prosessista. Hidasta. Ensin piti hakea hakunumero netissä, kirjoittaa selitys siitä, miksi on niin erinomainen, täyttää paperilomake ja lähettää tämä kaikki lakitoimistoon. Seuraavaksi sain epäystävällisen viestin, jossa todettiin lakifirman olevan vain sairaalaa, ei minua varten, ja pyydettiin lataamaan systeemiin kaikki tähänastinen paperimateriili. Sitä oli ihan hirveästi - onneksi suurin osa digitaalisessa muodossa. Laitan tänään fyysiset paperini toimistoon. Seuraavaksi odotan, että tapahtuu - ei mitään. Kysyn, kun tulemme takaisin.

Välillä mietin, että olisipa kiva, jos asiat menisivät ilman mutkia eteenpäin. Oulun kotimme astianpesukone oli mennyt rikki. Se oli vain 4 vuotta vanha, ja takuu jo mennyt umpeen. Korjaaja oli käynyt, vaihtanut tiivisteen, ja todennut sen olevan "tyyppivika". Miksi uusissa koneissa on vikoja näin pian? Isotätini pesukone on porskuttanut 1980-luvulta saakka.

Vaihdoin uusiin lenkkareihin. Tuntui aika erilaiselta. Pitää siis uskoa, että lenkkarit tosiaan täytyy tietyn juoksumäärän jälkeen vaihtaa. Kuuden vuoden lasten hieman vakavamman juoksemisen jälkeen edelleen opettelen tätä faktaa.

Maksoin opiskelijoiden syyslukukauden maksut jo nyt, jottei tarvitse niitä Suomessa miettiä. Auts. 

Ajoin sairaalalle kaatosateessa. Radiossa todettiin, että hieman sairaalan pohjoispuolella olevien kuntien alueella oli "Tornado Warning", ja koko Massachusettsin alueella "Tornado Watch". Samalla kehotettiin - ja lainaan suoraan reportterin lausetta:"...to review your emergency plan". Mietin, että mikä suunnitelma, ei minulla ole sellaista. Ilmastonmuutoksen kiihtyessä täytynee olla.

Uusi hirveä paikallisuutinen Southin läheltä saapui tietooni kaupunginjohtajan sähköpostissa. Perheen 64-vuotias isä oli tappanut 54-vuotiaan äidin, ja alaikäinen, mahdollisestii heidän oma lapsensa  oli soittanut poliisit paikalle. Ei mene hyvin. Päivä myöhemmin koulualueen johtajalta tuli viesti, jossa tilanne todettiin, kerrottin perheen poikien olevan sukulaisten hoivissa ja että tukea on tarjolla sitä tarvittaessa.

Näiden irrallisten huomioiden siivittämänä laitan kamat kasaan ja suuntaan Suomeen. Palaamme reissun jälkeen.