Sosiaaliturvanumero, kilpailuja ja vauvasuihku ennen vaaleja

Iso asia ensin. Iso-O sai sosiaaliturvanumeron! Siitä ja muista tapahtumista lisää alla.

Pikku-O:n opiskelu-ja kauden lopun asioita

Pikku-O:n PSAT-testi oli 26. lokakuuta Southilla. Vein hänet koululle klo 7.30, mikä oli meille molemmille aikamoinen ponnistus. Testi oli mennyt aivan hyvin. Tuloksella ei ole muuta väliä kuin se, että sen avulla Pikku-O tietää, kuinka kaukana SAT-tavoitteestaan hän on. Itse SAT - ja ACT, jonka hän myös aikoo tehdä - on suunnitelmiemme mukaisesti edessä maaliskuussa. Olimme molemmat päätyneet juuri tähän ajankohtaan. Ei liian aikaisin, mutta ei aivan viime tipassakaan, varsinkin, jos joutuu yrittämään uudelleen.

Halloween sattui olemaan keskellä viikkoa torstaina, ja hän valmistautui siihen pukeutumalla cowboy:ksi koulupäivän ajaksi ja lähtemällä illaksi Jakelle. Tänä vuonna hän ei halunnut kaivertaa kurpitsaa, enkä sellaista sitten hankkinut. Intressit alkavat olla muualla.

Pikku-O:n viimeinen maastojuoksukilpailu oli Wrenthamissa lauantaina 2. marraskuuta. Bussi lähti klo 7.15 Southilta. Ajoin E:n kanssa perässä katsomaan ja kannustamaan. Hänellä meni todella hyvin. Oma kaikkien aikojen ennätysaika 16:56.5 min (5k) riitti 12. sijaan ja mitaliin juniorisarjassa. Hienoa Pikku-O! E juoksi vastaavan ikäisenä samalla radalla ajan 16:50 min, joten aikamoinen oli hänen juoksunsa. Hän ilahtui isoveljen kannustuksesta enemmän kuin äidin. Ilo omasta onnistumisesta oli käsinkosketeltavaa.

Iso-O:n asioita

Iso-O oli ison tunteen palossa, kun Martha oli jo saapunut, mutta hänen piti vielä viikko tapaamista odottaa. Lento Bostoniin viimein saapui perjantaina 1. marraskuuta aamutuimaan. Hän oli itkenyt liikutuksesta, kun oli tavannut ystävänsä 299 päivän eron jälkeen (*not that she was counting). He olivat lyhyen kotonapyrähtämisen ja Pikku-O:n tapaamisen jälkeen lähteneet kohti Middlebury College:a, jossa viettivät mukavan viikonlopun Marthan siskon Sarahin ja kavereidensa kanssa.

Iso viikonloppuun liittymäton asia on se, että Iso-O sai sosiaaliturvanumeron. Käynti Social Security-toimistossa 30. lokakuuta oli tällä kerralla mennyt jouhevasti, jopa mukavasti. Vastassa oli ollut nuori latinomies, joka oli vieraillut Suomessa, ja jolle tieto siitä, että Iso-O oli saapunut maahan F1-viisumilla, oli riittavä hakemusta varten, oli systeemissa tieto ylimääräisestä viisumista tai ei. Edeltävästi suunnittelemaansa Karen-lähestymistapaa "I need to speak to your superior!" tai itsensä kahlitseminen toimistoon niin pitkäksi ajaksi kuin asian ratkaiseminen vaatisi, ei hänen tarvinnut toteuttaa. Molemmille vaihtoehdoille olimme nauraneet edeltävästi siksikin, että ne olisivat voineet tulla häntä itseään puraisemaan. Onneksi ei siis tarvinnut. Asian ratkeaminen on taas yksi todistus siitä, että kaikki ratkeaa jotenkin. Ei välttämättä aina omien toiveiden mukaisesti, mutta usein jopa niin. Siksi siis ei kannata jättimäisiä kierroksia asioista vääntää (*yrittää lähinnä vakuuttaa itseään).

E:n asioita

En ystävä Ananya kävi pyörähtämässä, kun hän tarvitsi BC:n tiimitapaamisen jälkeen kyydin takaisin Wellesley College:lle, ja E halusi sen hänelle tarjota. Kivanoloinen tyttö. Mielelläni tapaan uudelleen varsinkin, jos saan hieman pidemmän varoitusajan. Nyt olin niin kotoisasti pukeutunut, että paineita ei ollut puolin eikä toisin.

E lähti keskiviikkona kohti North Carolinaa, jossa hänellä oli ACC-Championship-kilpailu Raleigh:in vieressä olevassa Cory:ssa perjantaina 1. marraskuuta. Hän juoksi ajalla 24:54.9 min (8k) 132 sijalle 155 maaliinpäässeestä ollen BC-poikien 5. nopein. Valmentaja ei ollut tyytyväinen poikien suoritukseen. Pitäisi juosta nopeampaa ja sijoittua paremmin. Reissun hauska yksityiskohta oli kuitenkin se, etta North Carolinan S kävi hakemassa E:n luokseen keskiviikkoiltana ja tuli kilpailua vielä erikseen katsomaan. Ihana yllätys!

Bostoniin takaisin saavuttuaan E soitti minulle keskellä yötä miettiessään tapaa päästä omista BC:n Halloween juhlista Wellesley Collegen vastaaviin. Heräsin puheluun, ja pyysin häntä keksimään ratkaisun ilman äidin avustusta. Aamulla hän soitti muina miehinä kysyäkseen, milloin olen lähdössä Pikku-O:n kisoihin, josko pieni mutka Wellesleyn kautta onnistuisi. Onnistui. Hain E:n, ajoimme BC:lle - ja jatkoimme sieltä yhtä matkaa Pikku-O:n kisoihin. Tämä oli iloinen yllätys sekä minulle että varsinkin Pikku-O:lle. Oli lisäksi aika hauskaa, että isossa tapahtumassa E tapasi ja jutteli pitkään sekä Southin valmentajan että viime vuoden BC-valmentajansa kanssa sekä tuli huomioiduksi monen South vanhemman puolelta. Laajalti on tiedossa, että E on D1-koulussa juoksemassa. Ihana pieni Freshman-poika uskaltautui hänen kanssaan juttelemaan; pojan 7 vuotta vanhempi isoveli oli E:n South-joukkuekaveri ja nykyään kilpakumppani isoissa kisoissa, joissa sekä BC että Colgate yliopisto kilpailevat.

Minun asioitani kotona ja muualla

Baby Shower Cambridgessa oli mieleenpainuva monella tavalla. Ensinnäkin, se oli minun ensimmäinen ko. tapahtuma ikinä. Olen muutaman kutsun vuosien mittaan saanut, mutta kertaakaan ne eivät ole joko onnistuneet tai tuntuneet tärkeiltä. Nyt tuntui, sillä kyseessä oli minun työhuonekaverini juhla.

Juhlaan oli kutsuttu tulevan äidin ja isän sukulaisia, ystävia vuosien varrelta ja muutama työkaveri. Olin työkavereideni kanssa ehdotonta vähemmistöä sekä ryhmämme pienuuden että varsinkin etnisen taustamme johdosta. Koska tulevat vanhemmat ovat molemmat lähtöisin Sudanista ja koska ystäväpiiri usein muodostuu saman etnisen ryhmän jäsenten kesken, näytin aikamoiselta kalpeanaamaalta. Minulle tuttuja olivat pomoni, intialainen Jayashri, puertoricolainen Ivia, kongolainen Claudine, puolajuurinen Joanna, nigerialainen Umeh sekä kaksi tummaihoista EMG-teknikkoa. Söimme todella hyvin upeasti aseteltuja ruokia hienosti koristellussa tilassa Razazin (huonekaverini) asuinkompleksin yhteistiloissa. Baby Showerin ajatus on kerätä vauvaa varten tarpeellista kamaa, ikäänkuin äitiyslaatikko steroideilla. Lähdin juhlista parin tunnin jälkeen lähinnä siksi, että lähimmät ystävänikin lähtivät, joten menetin kaikki suunnitellut aktiviteetit ja pelit. Hyvä mieli silti jäi.

Rokotteet, sekä influenssa että korona, kävin Pikku-O:n kanssa hakemassa sunnuntaina 27.10. Hän ei kiljunut riemusta, mutta tuli kuitenkin mukaani, vaikka joutuikin raahautumaan suoraan sängystä niinkin aikaisin kuin klo 12. Farmaseutti oli nuori ja olimme molemmat jälkikäteen tästä yksityiskohdasta helpottuneita. Ei sattunut yhtään, varsinkin kun pyysin häntä välttämään olkavarteni etuosaa hermo-ongelman johdosta. Nyt ovat kaikki paitsi Iso-O saaneet syksyn rokotteet, ja hänkin on omansa varannut huomiselle.

Oma vuositarkastukseni oli 31. lokakuuta. Beth Israel Needham Primary Care oli siirtynyt EPIC:iin saman viikon alussa, ja pääsin auttamaan omaa lääkäriäni useankin asian kanssa potilastiedostoissa. Kun poistuin tilasta, jossa lääkäri oli usean avustajan kanssa viimeisen vinkkini antamisen jälkeen minun kommentoitiin olevan "A+ patient". Nauroimme yhdessa. No, itse tarkastuksessa mitään huolestuttavaa ei löytynyt tai ollut tietysti mielessänikään, joten seuraava tarkastusaika on vuoden päästä. Hän oli tyytyväinen, että olin viimein huolehtinut kolonoskopian pois päiväjärjestyksestä. Ennen seuraavaa tarkastustani minun pitää kyllä käydä laboratoriossa, mammografiassa, hammaslääkärissä ja silmälääkärillä, mutta onneksi terveydenhuoltokustannukset ovat tässä maassa niin hyvin hallussa - not.

Sairaalani päätyi luopumaan kaikille pakollisesta BLS (=Basic Life Support)-vaatimuksesta juuri sopivasti, kun minulle tuli automaattinen pyyntö käydä se uusimassa. Tähän saakka se on pitänyt uusia kirjallisen kokeen sekä 2-3 tuntisen elvytystestauksen läpäisemällä kahden vuoden välein tai vaihtoehtoisesti tekemällä nettitestin ja 3 kuukauden välein käymällä elvytysnukkeja elvyttämässä simulaatiolabrassa. Nyt ei tarvitse. ACLS (=Advanced Cardiac Life Support)-korttia Lahey ei ole minulta vaatinutkaan. Viimeksi uusin omani Fellowship-aikaan vuonna 2016. Toisin sanoen. On parasta jättää elvyttäminen elvytysryhmän hoidettavaksi. Minun panostukseni tulee mahdollisessa eteentulevassa elvytystilanteessa sairaalan ulkopuolella rajoittumaan paineluelvytykseen, avun hankkimiseen sekä puoliautomaattisen defibrillaatorin käyttämiseen. Nämä luulen osaavani ilman koulutustakin.

Yläkerran naapuri viimein aloitti lämmityskautensa aivan lokakuun lopussa. Minä sen sijaan venytin lämmitystaukoani kahden viikon ajan muutaman aika kirpeän päivän läpi päivään, jolloin lämpötila meni +25*C yläpuolelle. Tänään 3. marraskuuta luovutin, kun sisälämpötila aamusta oli +16*C, ja Pikku-O sanoi, että sisällä voisi olla vähän lämpöisempää

Juttelin ko. naapurin kanssa ja koin oloni hieman noloksi. Hän kertoi säätäneensä sisälämpötilansa 61 Fahrenheitiin (16*C) säästääkseen öljylaskussa. Voinen siis ajatella, että autan toista ihmistä selviämään, kun osa lämmöstämme karkaa ylöspäin.

Kellot siirtyivät tunnin taaksepäin. Valitsin meidän ensi vuoden terveydenhuolto-ym vakuutuksemme. Iso-O on matkalla kotiin Middlebury Collegesta. Illalla meidät on kutsuttu Nicols-perheen luokse "Do your own chicken soup" iltatilaisuuteen. Taidamme olla kaikki menossa sinne. E:kin. Iso-O lähtee huomisaamuna takaisin Georgetowniin. Meidän arkemme jatkuu jännittävänä. Tiistaina on vaalipäivä!