Opinnot molemmissa College:issa ovat kevään - ja E:n osalta kokonaan - ohi. Viimeinen testipäivä tai papereiden palautuspäivä oli 10. toukokuuta lauantaina, joskin molemmilla viimeiset paperit lähtivat jo torstaina. Yritän itse navigoida sen faktan parissa, että E on kokonaan valmis ja Iso-O:kin jo puolessa välissä. Elämäni jatkaa muokkautumistaan.
Pikku-O:n AP-testit (AP-Chem ja AP-US History) ovat myös molemmat ohi ja "menivät hyvin". Koulua sen sijaan hänellä jatkuu vielä kesäkuun lopulle ja kaikki lopputentit ja -paperit ovat edessä vasta selvästi kesäkuun puolella. SAT-tulos tuli - 1450. Ei huono, mutta ei riittävän hyvä vieläkään. Huoh! Yritin hänelle sanoa, että ei voi mennä samalla strategialla ja odottaa erilaista tulosta. ACT-testiin on vielä pari viikkoa aikaa. Toin hänelle sitä varten treenikirjan kirjastosta. Enää pitäisi avata se ja ruveta hommiin.
Pikku-O:n Westford Academy kisa oli keskiviikkona 7.toukokuuta. Hän ilmoitti minulle juoksevansa kisan treenivauhdilla ("as a work out") ja ettei keihäänheittoa ole ollenkaan, joten jätin menemättä. Westford on aika kaukana ja koska kyseessä oli päivystysviikkoni, ajattelin, ettei se ole vaivan arvoista. Hänet oli kuitenkin laitettu Varsity-kisaan, jossa hän sitten juoksi mailin omalla ennätyksellään 5:04.81 min ja tuli 13/23 maaliin. Harmitti tietysti, etten ollut mennyt.
Hänen viimeinen kilpailunsa, JV-DCL, oli Walthamissa 14. toukokuuta. Hän juoksi siellä mailin (5:06 min), kaksi mailia (10:59.5 min, oma ennätys) sekä heitti keihästä (yli 81" eli oma ennätys). Keli oli alkuun upea ja aika kului mukavasti Iso-O:n kanssa. Sitten meni pilveen ja kun sadan metrin juoksijoita oli taas ihan hirveästi, meinasi puhti loppua. Pakko oli jaksaa, sillä kahden mailin juoksu on aina yksi viimeisimmistä. Pikku-O oli iloisella mielellä, mitä on aina kiva todistaa. Ajoimme kaikki yhdessä kotiin.
Minun poissaolessani Pikku-O oli ajanut polkupyörällään kuoppaan ja kaatunut päänsä lyöden. Hän ajatteli saaneensa aivotärähdyksen. Koska olin poissa, hän oli ajatellut kertoa asiasta vasta, kun tulen kotiin. Muistutin, että nämä ovat asioita, joista kuuluu kertoa heti, olin poissa tai ei. Hän oli seuraavana päivänä ilmoittanut rehtorille kuopasta, ja reklamointi oli otettu niin tosissaan, että kuoppa oli peitetty Newtonin toimesta heti samana päivänä.
Pikku-O:n Junior Prom, Semi, oli 10. toukokuuta. E lainasi hänelle sinisen puvun ja ruskeat
kengät sanoen tarvitsevansa ne takaisin hyvässä kunnossa. Muistutin isoveljeä minkälaisessa kunnossa hän itse palautti Pikku-O:n puvuntakin, mutta
Pikku-O toki lupasi. Iso-O lähti häntä viemään ja otti kuvia kavereista
ja Pikku-O:n seuralaisesta Miasta. Nuoret olivat sieltä menneet itse
juhlapaikkaan, joka oli Marriot Hotel Newton, ja edelleen jatkoille yhden
kavereista kotiin. Iso-O haki hänet sieltä keskellä yötä takaisin. Olin jo mennyt nukkumaan, kun
kuulin oveni takaa teatterikuiskauksen:"Pitäisikö minun herättää äiti?"
Koska ajattelin, että ko. toteamus tarkoittaa jotain hankaluutta,
pomppasin pystyyn ja huusin, ettei tarvitse herättää, hereillä jo olen.
Pikku-O tuli iloisena sisään huoneeseen, ja kertoi, että oli ollut kivaa.
E:n opintouran loppuvaihe oli täynnä kaikenlaista opintojen ulkopuolista aktiviteettia. Niihin kuului mm. perinteinen joukkueesta seuraavaa kautta odottamaan suositeltujen (toisin sanoen ei tarpeeksi hyvien) juoksijapoikien sekä tänä vuonna erityisesti joukkueesta kokonaan pudotettujen leikkimielinen kisa ja hassut palkinnot. Palkinnot annetaan aina nuoremmille, ja ne ovat kiertopalkintoja. Niinpä E:n aiemmin saama "Paras juhlija"-palkinto meni eteenpäin seuraavalle samanhenkiselle.
E:n viimeinen paperi, ekonomian lopputyö, tuotti hänelle murhetta. Sain myöhään illalla tekstiviestiaallon, jossa hän manaili omaa aihevalintaansa ja sen mahdottomuutta hyvää arvosanaa varten. Hän oli kuitenkin väärässä. Hyvin se oli mennyt, sillä loppuarvosanaksi ko. aiheesta muodostui A.
E sai $200 shekin osallistuttuaan huippu-urheilijoiden tutkimuksiin Brigham and Women's-sairaalalla. Shekki saapui. E avasi sen isolla kädellä ja se repesi. Puhelimen pankki-appi ei sitä suostunut hyväksymään. Häntä harmitti aika paljon, sillä päivä oli muutenkin ollut pieniä vastoinkäymisiä täynnä. Hän totesi suomalaiseen tyyliin:"Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä". Asia oli ratkennut seuraavana päivänä teipin ja paremman valaistuksen avustuksella.
Nuoremmat opiskelijat poistuivat kampukselta ja senioriviikko alkoi. Se tarkoitti kaikenlaista aktiviteettia valmistuvan porukan kesken ympäri Bostonia. Viikko kruunautui ensin sunnuntaiseen Phi-Beta-Kappa-Honor Society:n jäseneksi ottamiseen sekä erityisesti valmistumispäivään maanantaina 19. toukokuuta, josta lisää seuraavassa postauksessa. Ensin mainittuun juhlatilaisuuteen pääsimme mukaan kaikki Pikku-O:ta lukuunottamatta, sillä hän jäi jälkeemme kiirehtiessämme Southin 5k-juoksusta etuajassa takaisin.
Ennen opintojensa loppua E lainasi autoa ja törmäsi toiseen autoon. Mitään isoa ei ainakaan meidän autollemme käynyt, mutta harmittaa, sillä toisen kuljettajan vakuutusyhtiöltä tuli onnettomuusselvityspyyntö, ja toisaalta, jotkin vauriot voivat tulla ilmeisiksi vasta käytön jälkeen. Vähintäänkin omat vakuutusvuosikorvaukseni tulevat nousemaan jo muutenkin korkeista.
E:a ei valittu armeijan urheilukouluun, mikä oli sekä harmi että helpotus. Harmi siksi, että se olisi taannut hänelle jouhevamman mahdollisuuden treenaamiseen. Helpotus siksi, että urheilukoulun ajankohta on akateemisen vuoden kannalta hankala - alku- ja loppuajankohta lokakuussa vie kaksi opintovuotta. Mutta siis, hänellä alkaa armeija nyt heinäkuun alkupuolella. Hänet oli määrätty Säkylään, mutta hän sai hieman yllättäen siirron Tikkakoskella. Tikkakoski-siirtoa hän haki, sillä Jyväskylän Kenttäurheilijoilla on treenisopimus ko. paikan kanssa.
Perinteinen, pidempi ajoreissu itärannikkoa etelään alkoi päivystysviikkoni jälkeisenä perjantaina. Iso-O odotteli minua, kun ajoin 9. toukokuuta Newtonista Georgetowniin. Lähdin klo 6, ja olin Georgetownin porteilla klo 15.30. Siellä tapasin iloisen Iso-O:n. Hän toisteli moneen kertaan:"Kiitos, äiti, kun tulit hakemaan!!!" Auton pakkaus Iso-O:n valmiiksi jo kasaan keräämillä tavaroilla meni paljon jouhevammin kuin vuosi aiemmin, jolloin paikalle saavuttuani hän oli vasta poistanut kortit seinältä. Jätin auton kahden tunnin paikalle aivan Georgetownin porttien viereen ja menimme syömään päivällisen yliopiston ruokalaan. Tässä vaiheessa Iso-O ehdotti suoraan kotiin lähtemistä, mutta minä sanoin tarvitsevani yöunen. Kävimme hänen huoneessaan hakemassa viimeiset kollaasit ja pyyheliinat, ja Iso-O tapasi muutaman huoneeseen saapuneen kaverinsakin. Kompromissina heti-kotimatkan sijaan menimme hotellille nukkumaan/levähtämään siten, että ajomatkasta suurin osa olisi yöllä. Aloin lämmetä tälle ajatukselle, sillä yöaikaan New Yorkin läpiajaminen on aika eri juttu kuin lauantai-iltapäivänä, mikä meillä olisi ollut edessämme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Ajatuksena oli lähteä ajamaan klo 1. Klo 21 Iso-O kuitenkin yhtäkkisesti pomppasi pystyyn ja huudahti:"äiti, laitoin kollaasit auton katolle!!!" Olimme lähtövalmiita 5 minuuttia myöhemmin. Molempia meitä harmitti - hotellille mennessämme olimme ajaneet monikaistaista tietä melkoista vauhtia - ja kuuntelin matkan ajan Iso-O:n voivottelua kollaasien kohtalosta; yksi niistä oli hänen ehdoton suosikkinsa. Ajoimme takaisin yliopiston vierelle, auton aiemmalle parkkipaikalle, ja lähdimme siitä hitaasti etenemään. Ei tarvinnut edetä pitkälle, kun Iso-O huudahti jotain nähdessään. Hän hyppäsi autonratista jättäen auton keskelle tietä, ja juoksi tien vierelle, josta hän löysi kaikki taideteoksensa melko hyvässä kunnossa. Helpotus oli käsinkosketeltavaa. No, olimme täyteen pakatussa autossa jo hotellilta poistuneina, joten looginen päätelmä oli lähteä kotia kohden. Iso-O ajoi koko matkan, vaikka ehdotin kuskin vaihtoa muutamaan otteeseen. Onneksi hän ei suostunut, sillä silmänräpäykseni alkoivat olla huomattavan pitkiä viimeisen kolmen tunnin aikana. Parin jaloittelu- ja tankkaustauon jälkeen saavuimme kotiin klo 6, tasan 24 tuntia oman lähtoni jälkeen. Matkaa meiltä Georgetownin porteille on 440 mailia eli 710 kilometriä, toisin sanoen autossa tuli istuttua 880 mailia (1420 km) ja 17,5 tuntia (9,5 tuntia + 8 tuntia). En suosittele.
Yhtälailla perinteisesti Iso-O:n kamat levisivät ympäriinsä ja huone näytti aivan mahdottomalta. Huoneensa sijaan hän siivosi autoni äitienpäivälahjanaan. Voiko tuollaiselle henkilölle olla vihainen? <3 Samaista äitienpäivää kävimme yhdessä kaikki (E:kin tuli mukaan, vaikka oli vielä kampuksella) O'Hara's:issa viettämässä. Viereisen pöydän äiti kääntyi meihinpäin ja kysyi:"What language are you talking?" ja jatkoi sitten:"Are you siblings?" Hän ei meinannut päästä yli siitä faktasta, että olin kolmikon äiti ja kysyi sitten varmistukseksi meidän kaikkien iätkin. Hassu tapahtuma varsinkin siksi, että minulta juuri kysymystulvaa edeltävästi EI ollut kysytty ajokorttia ikäni todistamiseksi olutta tilatessani.
Heti kotiinsaavuttuaan Iso-O pörräsi ympäriinsä Newtonin ystäviään tapaamassa, ja kävi ottamassa hienolla kamerallaan kuvia E:sta ja Ian:ista puvut päällään niin BC:n kampuksella kuin muuallakin Bostonissa. Hän kävi myös sekä hammaslääkärissa saaden kuulla, että hampaat ovat todella hyvässä kunnossa ja hienosti hoidetut. Ei ihme, sillä hän on meistä ainoa, joka käyttää hammaslankaa päivittäin ja pitää hammasmuotteja päällä öisin. Muutama päivä myöhemmin hänellä oli vuosittainen lääkärikäynti saaden lähetteitä jälleen ortopedille ja ihotautilääkärille, mutta molemmat taitavat jäädä tekemättä, kun minkäänlaista aktiviteettia niiden varaamiseksi ei ole tapahtunut.
Uusi paavi, Leo XIV valittiin 6. toukokuuta. Hän on Chicagossa syntynyt, Perussa 20 vuotta pappina, ja pari vuotta Vatikaanissa viettänyt 69-vuotias yhdysvaltalainen, mikä aiheutti täällä melkoisen mediamylläkän. Hänen molempia isoveljiään haastateltiin monen televisioyhtiön toimesta, ja molemmat antoivat pikkuveljestä veljesrakkaan kuvan. Villanova-yliopisto, josta hän aikoinaan valmistui, sai listoilleen aikamoisen alumnuksen. Molemmissa omien lasteni katolisissa yliopistoissa uuden paavin valinta oli toki huomioitu myös.
E:n valmistumisesta seuraavassa postauksessa. Ja sitä seuraavassa ajasta sen jälkeen. Palaamme.
No comments:
Post a Comment