Pikku-O nimesi varpaansa. Noin puoli tuntia luullun nukkumaanmenon jälkeen hän tuli alakertaan kertomaan asiasta. Varpaiden nimet ovat vasemmasta pikkuvarpaasta oikeaan pikkuvarpaaseen: Eva, Deva, Beva, Heva, ja Leava. Larie, Fairy, Dairy, Harry, ja Mary. Han myös piirsi niistä kuvan referenssiksi. Että sellaista.
Tämän samaisen neljäsluokkalaisen kanssa olemme yrittäneet löytää sopivan strategian, kuinka kaikki muistettava pysyisi muistissa ja siirtyisi käytäntöön. Joka päivä jotain pientä unohtuu. Ihan joka päivä. Se voi olla vesipullon unohtaminen jääkaappiin, vaikka lunchbox samasta paikasta tulisikin mukaan. Tai lunchboxin unohtaminen koulurakennukseen erilliseen afterschool rakennukseen lähtiessä. Tai koulukirjaston kirjojen unohtaminen kotiin kirjastopäivänä, joka on ihan joka tiistai, eikä siten pitäisi olla mikään yllätys. Tai jokapäiväisen kertolaskuharjoittelun unohtaminen läksyjentekosession ajalta. Tai jotain. Mutta aina jotain.
E:n kanssa harjoitellaan sosiaalista ymmärtämistä. Koska se on hankalaa minullekin, ymmärrän häntä hyvin. Viime aikoina tämä upeasti akateemisesti pärjäävä High School-opiskelija on harjoitellut ennakointia. Jos tiedossa on, etta Advisary-ryhmän jokainen jäsen tuo vuorollaan jotain kaikille jaettavaa, olisi hyvä kertoa tästä minullekin ennen sitä aamua, jolloin se oma vuoro on. Onneksi olin sattunut viikonloppuna leipomaan Pumpkin Bread-kuivakakkua enemmän kuin omiin tarpeisiin. Onneksi aiemmin samanlaisten tilanteiden edessä pikkusisko oli leiponut suklaapalakekseja tai muffinsseja tai pikkuveli tiikerikakkua. Vaan seuraavalla kerralla ehkä ei ole. Ylläreinä ovat myös tulleet piikkareiden hankkiminen (joo, tänään pitäisi hommata), syksyyn sopivien urheiluvaatteiden puuttuminen (ai siellä on +4*C, mulla ei ole pitkälahkeisia housuja), perjantaibileisiin meneminen (pitää viedä jokin snack, bileet - joista muistan mainita nyt ensimmäisen kerran - alkavat tunnin päästä) tai joukkueen meeting kestäen 20 yli hakuajan meidän kaikkien istuessa autossa odottamassa ilman puhelinyhteyttä kyseiseen nuoreen mieheen. Mutta siis, harjoittelemme ennakointia ja toisten huomioimista. Hyvää tämä mies kuitenkin pohjimmiltaan tarkoittaa. Ihana nuori mies!
Iso-O:n kanssa yritämme viimein löytää keinon siihen, ettei kaikki leviä ympäriinsä. Keittiö on hänen jäljiltaan erittäin käytetyn näköinen, vaatekasoja on ympäri taloa, sänky epämääräisesti pedattuna (jos on, aina ei pysty varmuudella sanomaan), ja oma huone täynnä erikoisilla paikoilla olevaa tavaraa. Ei ole vielä onnistunut. Mutta hän tulee hellästi halaamaan ja antaa pusun, jos aiheeseen menemme - hankala siinä on vihainen olla. Ja hän yrittää.
Oma haasteeni on päästää irti asioista, joihin en pysty vaikuttamaan, ja elää hetkessä. Kiireisen arjen eläminen näiden ihanien kanssa on siihen ihan parasta. Hiljaisempina hetkinä lähden juoksemaan ja vaikka olenkin perheemme surkein juoksia, jaksoin minäkin tänään juosta 13 km lenkin melkein tuosta vaan, kun sain tehdä sen omaan tahtiini.
Haasteita on. Mutta niin paljon ilojakin. Päivä kerrallaan eteenpäin. Lämpöiset halit lähetämme Kuopioon, jossa lastemme nuorin serkku ottaa elämänsä ensihenkäyksiä. <3
No comments:
Post a Comment