Vierailu ja kilpailuja

Syyskuun loppuun on mahtunut kilpailuja, päivystysviikon alku, E:n vanhempain viikonloppu, Iso-O:n asioita ja Turgutin vierailu. Niihin nyt.

Turgutin vierailu 

Keskiviikkoiltana 18.9. seurasin livenä New Yorkista Bostoniin lentävää lentokonetta ja lähdin ajamaan Loganille, kun näin sen laskeutuneen. Ajattelin, että meillä molemmilla menee saman verran aikaa hakupaikalle saapumiseen. Koska hakupaikka oli minulle tavanomaisesta poikkeava (Terminal B), en voinut hyödyntää täydellistä "Cell Phone Lot"-vaihtoehtoa. Oli siis parasta olla paikalla silloin, kun haettavakin on. No, hän todellakin oli valmiina, sillä käännyin Loganilla väärään suuntaan ja jouduin ajamaan ihan hirveän silmukan. Autoja oli todella paljon, vaikka kello oli tuossa vaiheessa jo melkein 23. Oli tainnut muutama muukin kone laskeutua samaan aikaan. Koska tiellä nro 90 oli valtava ruuhka takaisinpäin, kiersimme joen pohjoispuolelta ja Sumner-tunnelia pitkin oikeaa maisemareittiä. Kotona olimme puolisen tuntia myöhemmin. Aika nopeasti siitä sitten menimme nukkumaan. Turgutille olin laittanut työhuoneen, joka on myös E:n huonen, valmiiksi vierailua varten.

 

Seuraavana päivänä minulla oli etäpäivä, mikä oli mukava, sillä meillä oli aikaa kuulumisten vaihtoon ennenkuin professori Marc Fisher tuli hänet hakemaan iltapäivä-iltavierailulle. Oli hauska nähdä Fisher:kin pitkästä aikaa - meillä on Turgutin lisäksi yhteinen historia Fellowship-palveluni ajalta, jolloin hän oli minun ja Janhavin kanssa Fellow-poliklinikalla. Hänkin tuntui ilahtuvan minut nähdessään. Turgutin hän vei ensin luokseen Wabaniin. He olivat käyneet pitkällä kävelyllä ja menneet sitten BIDMC-sairaalan meetingiin. Meetingin jälkeen he olivat ottaneet Magdy Selimin, toisen meille molemmille tutun professorin, mukaansa ja menneet illalliselle yhdessä.

Minulla alkoi sitten heti päivystysviikko. Turgut lähti Niagaralle Göteborgin ajoilta tutun väitöskirjaohjattavansa Erikin sekä hänen pienen perheensä kanssa viipyen reissussa aina maanantai-iltaan saakka. En tuolloin häntä edes tavannut - sen verran myöhään saapui. Viikolla minun töissäollessani hän oli päivisin menossa Bostonissa. Meillä hän iltaisin paleli ja kääriytyi peittoon, kun sisälämpötilat laskivat tuolloin 18.5-19 asteen tasolle ennenkuin nousivat takaisin yli 20 asteeseen hänen meiltä lähtöpäivänään 27.9.

Marc oli pyytänyt häntä pitämään esitelmän BIDMC:n torstai-iltapäivän Stroke Meetingissä. Pystyin sitä ("ICH in the young") kuuntelemaan osittain etänä päivystysviikkoni viimeisen ja tosi kiireiseksi muodostuneen tunnin aikana. Hän oli esitelmän jälkeen käynyt Marc:in luona syömässä ja tapaamassa tämän uuden naisystävän (hänen vaimonsa kuoli ALS:iin viime vuonna), ja saapui meille klo 20 aikoihin. Vietimme vielä pitkän illan jutustellen.

Turgut lähti eteenpäin perjantaina 27.9. tehtyään lähtöä noin 5 tunnin ajan. Tänä viimeisenä viikonloppuna hän on ruotsalaisten kanssa Maine:ssa ja New Hampshire:ssä. Maanantaina hänellä on viimeinen tapaaminen Marc:in kanssa ja sitten hän palaa Suomeen. Hauska, että kävi. Hauskaa myös, että meillä helposti löytyi juteltavaa tuntikausien ajaksi. Olemme selvästi siirtyneet ohjaaja-ohjattava suhteesta eteenpäin. Kiitollinen hänelle olen tuesta vuosia sitten. Tiedän, etten olisi nykyisessä paikassani ilman tapahtumia, jotka alkoivat vuonna 1995 hänet ensimmäisen kerran tavattuani.

Pikku-O:n kilpailuja ja kouluhommia

Pikku-O:n maastojuoksukauden ensimmäinen kilpailu oli 18.9 Lincoln Sudbury High Schoolin alueella, matkana 2 mailia. Hän oli päätynyt laittamaan piikkarit ja taas juoksu meni tavanomaista huonommin. Hän jäi Southin Varsity-pojista selvästi viimeiseksi, eikä tunnelma ollut hyvä. Aikakin oli 11:12 min, paljon tavoitetta alempi. Harmitti hänen puolestaan. Näin hänet päivä myöhemmin juoksemassa JV-poikien kanssa Commonwealth Avenue:ta pitkin ja vaikka hän ei valittanut yhtään, minua kuitenkin kouraisi rinnasta. Varsity-ura jäi aika lyhyeksi.

Toinen kisa oli samassa paikassa viikko myöhemmin. Nyt matka oli 4 km. Amerikkalaiseen tyyliin mailit ja kilometrit ovat sulassa sovussa juoksukilpailumatkoina, eikä kukaan koe siinä mitään outoa. Hän juoksi JV-kisassa ylivoimaiseen voittoon ajalla 14:01 min ollen johdossa lähdöstä lähtien. Voi, miten iloinen hän oli! <3. Ja, minä siksi myös. Kotona hän tuli spontaanisti halaamaan.

Ensimmäinen isompi kilpailu oli perinteinen Ocean State Invitational-kisa Goddard Park:issa Rhode Island:in Warwick:issa. E oli yön auton kanssa Wellesley:ssä, mutta tuli sovitusti takaisin klo 6 aamulla viemään pikkuveljensä Southille klo 6:30 mennessä. E oli noussut autosta halaamaan pikkuveljeä ja oli kuullut, kuinka jotkut olivat kommentoineet hänen olevan BC-juoksija. Pikku-O:lle samat tyypit olivat nimittäneet E:a termillä "Local legend". E toi auton sitten takaisin kotiin. Itse lähdin ajamaan klo 9.15 ja olin perillä puistossa hyvissä ajoin ennen klo 11.10 alkanutta Varsity-kisaa. Keli oli lämmin ja hieman kostea. Se vaikutti koko joukkueen juoksuun, myös Pikku-O:n, joka pettyi omaan 18:11:05 min tulokseensa 5k-matkalla ja sijoitukseensa 87/240, vaikka aivan hyvinhän se meni. Hän juoksi kaikista Southin pojista 10. nopeimman ajan, mikä ei ole huono, sillä hän on tällä hetkellä 9. nopein. Hän hävisi kahdelle häntä normaalisti hitaammalle juoksijalle, Cody:lle ja Max:ille, mutta Dashiel, joka normaalisti on häntä selvästi nopeampi, epäonnistui, ja Pikku-O päihitti hänet 2 sekunnilla (eri lähdöissä olivat, Dashiel juoksi Championship-sarjassa). Kotiin tunteja minua myöhemmin saapunut Pikku-O oli jo aivan hyvällä mielellä. Kisoja tulee ja menee.

Treeneissä Pikku-O:lla on mennyt hyvin. Viikolla treenit ovat Southin lähistöllä klo 16.30-18.15, mutta lauantaisin he ovat käyneet eri paikoissa. Viimeksi he menivät pohjoiseen, lähelle Atlantin rantaa. Pitkä juoksu muodostui hieman jännittävämmäksi, sillä he olivat eksyneet ja joutuneet kiipeämään melkein pystysuoraa rinnettä 100 metrin korkeuseron verran. Onneksi Nathanilla oli ollut kännykkä mukanaan. Muilla ei ollut. Pikku-O:kin oli jättänyt omansa toisen juoksijan autoon.

Koulurutiini on löytynyt. Useana iltana hän on ollut istumassa säkkituolissaan tabletti sylissään ilman, että minun on pitänyt huomauttaa läksyistä. Yhtenä iltana hän lähti tekemään matematiikan hankalia tehtäviä yhdessä kavereidensa kanssa Dashielin luokse. Kiva, että kavereissa on koulun vakavasti ottavia tyyppejä. Auttaa häntäkin motivoitumaan, paljon paremmin kuin äiti.

Iso-O:n asioita

Iso-O oli hieman kipeänä ja siksi hieman alamaissa. Huomaan, että se vaikuttaa minunkiin. Joudun taistelemaan sellaista tunnetta vastaan, että minun pitäisi äitinä tehdä hänen elämänsä helpommaksi. Ei tietysti pidä, mutta tunne on vahva. Kun hänen asioihinsa lisää tarpeetonta lastia ylimääräisistä (siis oikeasti ylimääräisistä!) viisumi- ym kiemuroista, ei ihme, ettei hymyä liikaa löydy. Samanaikaisesti minua turhauttaa se, että vuosien ajan kaikenlaista itse väännettyäni olen aika hyvä nykyään laittamaan asiat nopeasti eteenpäin, kun tulee uusi vastoinkäyminen, mutta Iso-O vain lamaantuu. Tekisi mieleni vain ottaa ohjat haltuuni, mutta yritän olla sekaantumatta.

Hän soitti minulle harmistuneena, kun oli kuullut, että E:n vanhempainviikonlopun aikaan minulla oli Pikku-O:n iso kisa, ja etten siksi päässyt kaikkiin aktiviteetteihin mukaan. Hän suunnitteli tulevansa itse meitä edustamaan. Sanoin, että kannattaa ottaa pieni hengähdys ja käydä vaikka pienellä kävelyllä. Hän oli niin tehnyt, maailma näytti taas kirkkaammalta, ja hän unohti matkasuunnitelmansa. Näemme kuitenkin jo viikon päästä Philadelphiassa.

E:n asioita

E on lainannut autoa useaan otteeseen, mm. Wellesley College:iin mennessään ja West Roxbury:ssa asuvan professorinsa luona vieraillessaan. Nätisti hän aina pyytää luvan ja auto on aamuisin tallista löytynyt. Hyvänä ihmisenä ja ystävänä hän lupaili parkkipaikkoja kavereilleen meidän olemattomalta pihaltamme. Olin luvannut yhdelle autolle paikan (Fox) aina BC-pelien aikaan, kun silloin katuparkkeerauksesta saa sakon, mutta E ajatteli tarjoavansa muillekin. Meillä oli vahvasävyinen keskustelu, kun rautalangasta väänsin hänelle sen ymmärryksen, että meidän juuri ja juuri yhden auton levyinen ajotiemme on yhteinen naapurimme kanssa, eikä siten meidän käytössämme kuin läpiajamista varten. Hän viimein ymmärsi ja jo talomme eteen ajaneet pojat lähtivät etsimään autolle toista paikkaa. 

E:n LSAT-tulokset saapuivat. Hän oli saanut tuloksen 169/180, ollen 94% käyrällä. Tulos on hyvä, muttei huippuluokkaa, millä on vaikutusta lakikouluihin hakiessaan. Pettymys oli käsinkosketeltava, mutta hän oli tehnyt asian kanssa rauhan keskusteltuaan vuotta vanhemman, entisen BC-joukkuekaverinsa kanssa, taktiikasta eteenpäin.

Vanhempain viikonloppu BC:llä alkaa taipua loppusuoralle, ja minulta meni se sitten lopulta kokonaan ohi. Tärkein osa, tailgating ennen amerikkalaisen jalkapallomatsia oli juuri samaan aikaan kuin Pikku-O:n kisa, ja kaiken muun aktiviteetin E itse jätti väliin. Koska E on seniori eli viimeisen vuoden opiskelija, jäi minulta ko. kokemus kokonaisuudessaan kokematta.

Kotiasioita 

Kelit ovat muuttumassa. Yhyy! Kohta joudun laittamaan öljykattilan päälle. Vuokraisäntä oli käynyt vaihtamassa takaoven oviverkon ikkunalasiksi, joten lämmityskausi voi alkaa. Yritän vielä puristaa hetken eteenpäin, sillä toistaiseksi emme ole sisälämpötilojemme kanssa menneet alle kriittisen, 18*C.

Kaasulasku, jota odottelin kuukausitolkulla, ja jonka perään jouduin erikseen kyselemään, saapui viimein. Se ei ollut iso. Nyt minulla on jonkinlainen käsitys kuukausikuluista. Keräsin muutenkin kasaan kuukausittain toistuvat laskuni. Niitä on yllättäen niinkin monta kuin seitsemän: vuokra, kaasu, öljy, sähkö, netti/TV, kännykkäliittymät ja Netflix. Elämä on kallista. Varsinkin, kun maksettavaksi tulee pian autovakuutus (Auts!), auton 100k huolto (Auts!), ja parin kuukauden päästä taas opiskelijoiden lukukausimaksut (Jättimäinen auts!)

Minulla on päivystysvapaaviikko meneillään. Mukavaa.