Sunday, July 20, 2025

Tutustumassa Colgate-yliopistoon sekä Colby- ja Bowdoin Collegeen

Kävimme viikon sisään kolmessa collegessa. Ensimmäisenä menimme New Yorkin osavaltion, sitten Mainen suuntaan.

Colgate University
Lähdimme kotoa perjantaina 11.7. klo 8 ajamaan, ja saavuimme New Yorkin osavaltiossa sijaitsevaan Hamiltonin pikkukaupunkiin (tai oikeammin kylään) noin klo 12.30, mikä oli hyvä, sillä aikaa oli hyvin käydä syömässä ennen tutustumiskäyntiä. Pikku-O oli googlannut meille dinerin (Broad Street Diner), jossa saimme erittäin hyvää palvelua läpiinsä tatuoidulta, hyväntuulisesti pulputtavalta nuorelta naiselta, joka tarjoilun lisäksi mainosti sekä yliopistoa että aluetta. 

Syönnin jälkeen ajoimme muutaman minuutin ajomatkan päässä olevalle Admission Office:n parkkipaikalle. Colgate-yliopiston kampusalue on saumattomasti Hamiltonin kylän sisällä. Kampusalue on kaunis, hyvinhoidettu ja upeiden maisemien keskellä. E oli useaan otteeseen varoittanut Pikku-O:ta, että Colgate yliopistoa ei kannata harkita, kun se on niin kaukana kaikesta ("you will start using hard drugs"), mutta velipojat ovat toiveiltaan aika erilaisia - itse luulen, että Pikku-O voisi helposti paikkansa Colgaten kampukselta löytää.

Hienossa aulatilassa oli iso näyttö, jossa kaikki osallistujat toivotettiin tervetulleiksi nimellään. Tilaisuus alkoi yleisellä sessiolla, jossa läpikäytiin jo tutuksi tulleella tyylillä kaikki yliopiston yksityiskohdat, hakuprosessi ja 'ainutlaatuisuus".  Kiertokävely oli hassusti jaettu osavaltioittain. Pikku-O:n ja minun lisäkseni seurueeseemme kuuluivat poika isänsä kanssa Lexingtonista ja poika äitinsä kanssa Northhamptonista; esittelijänä oli Iso-O:n ikäinen tyttö Cambridgestä. Kiersimme mäkisellä kampuksella tärkeimmät paikat ja pääsimme katsomaan asuntolan huoneenkin. Se oli paljon normaalia isompi. Kierroksen lopuksi oli loppusessio kysymyksineen sekä kaikille jaetut jäätelöt. 

Ajoimme suoraan takaisin, joskin Pikku-O halusi käydä ostamassa vähän herkkuja matkalle, ja pitkän matkan johdosta autokin piti tankata. Olin miettynyt kiertotietä Cornell-yliopiston kautta, mutta Pikku-O ei ole yliopistosta yhtään kiinnostunut ja ajomatkaa olisi tullut yli 100 mailia lisää, joten jätin suunnitelmani sikseen.  

Colby College
Tiistaina 15.7. lähdimme klo 7 ajamaan kohti Maine-osavaltiota ja siellä sijaitsevaa Colby Collegea. Koska lähdimme ennen pahinta aamuruuhkaa, sujui matka jouhevasti aivan alusta lähtien, vaikka menimmekin Bostonin läpi. Pikku-O nukahti jokseenkin heti, joten seuraa minulla ei matkalla ollut. Hän missasi Bostonin hienot sillat.

Ennen kampukselle ajamista kävimme pikaisesti hakemassa pientä välipalaa. Colby sijaitsee Waterville-pikkukaupungissa ja sen pieni kampus on siisti ja kaunis. Ajoimme Admission Officen takana olevalle parkkipaikalle ja menimme sisään odottamaan. Olimme ensimmäisiä. Parinkymmenen minuutin sisällä paikalle saapui kolme muuta junioria vanhempansa kanssa. Alkuesittelyn piti E:n ikäinen nuori nainen. Kierrokselle lähdimme ensimmäisen vuoden juuri lopettaneen, alunperin Nigeriasta olevan eläväisen tytön kanssa. 

Varsinaista loppusessiota ei ollut, joten lähdimme kierroksen jälkeen suoraan kohti etelää, sillä meillä oli hieman tiukka aikataulu ja jotain tarvitsi saada välissä syötäväksi. Colby College jätti kuitenkin positiivisen fiiliksen minullekin pienuudestaan huolimatta.

Bowdoin College
Ajoimme noin tunnin ajan takaisinpäin kohti Bowdoin Collegea, joka sijaitsee Brunswick-pikkukaupungissa. Pikku-O googlasi meille pizzapaikan (OTTO), josta otimme mukaamme pizzat pikaisesti autossa syöden.

Alkuesittelyn piti ikäiseni nainen. Esittely oli paras näkemämme. Hän kävi läpi sekä hakuprosessia yleisesti että Bowdoin-spesifisesti realistisesti huomioiden, että tutustujat hakevat moniin muihinkin paikkoihin. Tykkäsin erityisesti tästä piirteestä.

Kiertokävely oli Intiasta alunperin olevan, ensimmäisen vuoden juuri lopettaneen mukavan pojan kanssa. Kampusalue ei tehnyt minuun niin hyvää vaikutusta kuin kaksi yllä olevaa, mutta Pikku-O oli positiivisella mielellä ja piti collegen listallaan.

Loppusessiota ei ollut taaskaan, joten lähdimme takaisin kotiin. Matkaseuralaiseni nukkui jälleen ison osan matkasta, joten häneltä jäi huomioimatta tarpeellinen yksityiskohta - kuinka paljon matkaa ja aikaa menee kodin ja collegen välillä.

Olemme nyt käyneet kahdeksassa edelleen Pikku-O:n listalla säilyneessä yliopistossa ja kolmessa sieltä jo tippuneessa. Alla linkit aiempiin käynteihin, tosin löytyen haudattuna yleisempiin sepustuksiin:

College vierailut ovat nyt osaltamme ohi. Mahdollisesti osallistumme joihinkin virtuaalivierailuihin, mutta tavoite on nyt siirtymässä kohti valmisteluja. Edessä ovat College Essey, monet lyhyemmät kirjoitelmat, haastattelut, videoinnit ja hakemusten viimeistelyt. Niistä lisää jatkossa.

Kotona itsekseen ja yhdessä Pikku-O:n saapumisen jälkeen

Postauksen aikajanaan mahtui kaksiviikkoinen aika itsekseen. Yksinkertaisen elämän aikana aina huomaan, kuinka tiukoilla olen ollut viimeisen yli kahdeksan vuoden aikana, ja osaan arvostaa helppoutta. Tämä siitäkin huolimatta, että ikävä energista kolmikkoa on välillä kurkkuakuristavan vahva. Mutta siis, vaikka aika oli ehkä ulkopuolisesta näkövinkkelistä tylsä, se ei sellainen ollut minulle. Alla muutamia huomioita ensin ko. ajasta. Loppuosassa tapahtumia Pikku-O:n saapumisen jälkeen.

Sosiaalisella puolella minulla oli mukavasti menoa. Olin mm. Marthalla viettämässä ensimmäistä lauantai-iltaani tutulla porukalla. Mukana olivat Martha-äiti, Colin, Kia, Bill, Amy, Mark, Julia, sekä myöhemmin Mike. Nuorista paikalle pääsivät Tierney, Ava, Ollie, Angus ja Angusin tyttöystävä. Ruoka oli hyvää ja naurua riitti pitkälle yöhön.

Kodin liian pitkään odottanut siivous toi sekä E:n että Iso-O:n huoneet jälleen yhteiseen käyttöön. E:n puolella järjestettävää oli vain vähän, Iso-O:n huoneeseen jouduin keräämään voimia usean päivän ajan. Totesin myös, että niin ihanalta kuin SodaStream ajatuksena vaikuttaakin, on sen huoltaminen sen verran työlästä, että päädyin siitä luopumaan, kun sopiva halukas löytyy. Jos kuplapullot matkustavat viikkotolkulla autonperässä, en todennäköisesti tule niitä täyttämään. Virheostos, myönnän auliisti.

Työkaverini Matt ilmoittautui sairaalan kahvilan ns. Farm Share-ohjelmaan, mikä tarkoittaa kerran viikossa lähimaataloista tuotavaa kasvislaattikkoa. Koska hän oli viikon poissa, hän pyysi minua hakemaan laatikkonsa, sillä muuten se olisi mennyt hukkaan. Mikäpäs siinä. Sain ilmaiseksi ison laatikollisen erilaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä.

Suomesta sain kuulumisia säännöllisesti. Pojat olivat päässeet perille ja Iso-O lopetti työnsä hieman aiemmin mainittua myöhemmin (tai siis ei mennyt mökille poikien kanssa), sillä hän tuli hyväksi ystäväksi ukrainalaisen Annan kanssa, ja loppujen lopuksi kokemus oli ainutlaatuinen monella tavalla jopa siten, että hän harkitsee ensi kesänä samaan paikkaan menemistä(!). M:n häät olivat iso juttu kaikille - sain kuvia hyväntuulisista tanssijoista niin juhlista itsestään kuin jatkoiltakin. Pikku-O:kin oli päässyt baariin mukaan, mikä häntä kovasti ilahdutti. E:n vuosi armeijassa alkoi koko porukan hänet portille saattaen. Loppuajan olivat Iso-O ja Pikku-O viettäneet Jyväskylässä tavaten sukulaisia eri sukuhaaroista ennenkuin Pikku-O:n lento tänne ja Iso-O:n päivää myöhemmin lento Pariisiin olivat nousseet ilmaan Helsingistä. Pikku-O:n mielestä loma Suomessa oli onnistunut, ja hän moneen otteeseen toi esiin erilaisia ehdotuksia tulevaisuuteen, kuten esimerkiksi sukulaisten yhteisen jalkapallo-ottelun ym. Hän kommentoi mökillä olemisen mukavaksi, vaikka (*suora lainaus) "siellä oli liikaa testosteronia". Hän selitti tätä sillä, että Iso-O tasapainottaa niin hyvin, ja hänen poissaolonsa siksi tuntui "liiallisena testosteronina". Tämä kommentti oli hauska siksikin, että E muutama vuosi sitten kotona vieraillessaan totesi kotona olevan liikaa estrogeeniä.

Pikku-O:n saapumisen jälkeen
Pikku-O saapui keskiviikkoiltana 9. heinäkuuta. Olin vaihtanut päivystysyöni pois, jotta pystyin olemaan Loganilla valmiina, jos vaikka kaikki ei sujuisikaan jouhevasti. Ikäänkuin olisin sitten voinut jotain tehdä (*pyörittää silmiään). No, saavuin parkkipaikalle odottamaan samaan aikaan kuin sain viestin Pikku-O:lta:"Olen perillä". Hän oli löytänyt tiensä rajatarkastukseen, jossa oli ollut ihan hirveästi porukkaa:"Tämä jono on tosi pitkä. Tässä ottaa aikaa. Tuntia tule olemaan. Pari ainakin". Jono oli kuitenkin lähtenyt vetämään. Kuullessaan rajavirkailijan sanovan hänelle tervehdyksenä"Sweet heart", hän oli tiennyt pääsevänsä läpi ilman hankaluuksia. Niin oli käynyt - puhelinta ei ollut tutkittu lainkaan epäsopivien kuvien tai sosiaalisen median kommenttien osalta. Häneltä oli kysytty vain muutama tarkennus minuun liittyen, otettu silmäkuva, ja toivotettu tervetulleeksi. Matkalaukku oli löytynyt jouhevasti, ja hän saapui autolle vain muutama minuutti myöhemmin.

Pikku-O:n todistus saapui sekin. Viimeisen neljanneksen A-arvosanan hän sai yllättäen englannista, Graphic Design-aineesta, ja biologiasta. A- tuli historiasta ja kemiasta. B tuli ranskasta ja matematiikasta. Niinpä juniorivuoden loppuarvosanat muodostuivat seuraavanlaisesti. A-arvosana tuli englannista(!), International Cuisine-, ja Wellness-aineista. A- tuli Graphic Design-aineesta, biologiasta ja kemiasta. B+ tuli historiasta (*tätä en ymmärrä, sillä kaikki arvosanat vuoden aikana olivat A-; Pikku-O selitti tämän sillä, että iso loppuprojekti oli ollut B, mutta silti), B tuli odotetusti ranskasta, ja B- matematiikasta. Pikku-O:lla oli vuoden aikana nouseva käyrä. Kasvamista on tapahtumassa, mutta toki GPA 3.53 / 4.00 laittaa hänet hieman altavastaajan rooliin College-hakuprosessissa.

AP-testien tulokset saapuivat nekin. Hän totaalisesti yllätti upealla AP-Chem arvosanalla. Hän sai siitä 5/5. Tämä on iso juttu, sillä testi on vaikea, ja isovelikin sai siitä 4/5. AP-US History arvosana oli 4/5, mikä on hyvä sekin. Hienoa Pikku-O!

Mahdollisesti AP-Chem innoittamana ja jotenkin Suomi-lomaan liittyen, Pikku-O ilmoitti minulle haluavansa lääkäriksi. Katsotaan, miten tämä tästä etenee. Yhtenä perustelunaan hän kertoi sen, että haluaisi keskustella mummojen kanssa samalla tavalla kuin minä. Hauskaa, että tämä osa työstäni on hänelle rekisteröitynyt isoksi jutuksi.

Mialle hän oli ostanut tuliaiseksi pienen karkkipussin omilla rahoillaan. Aika söpöä. Mia tulikin käymään heti torstaina, ja nuoripari on tavannut toisiaan joka ilta muutenkin, vaikka Mia on töissä kesäleirillä ohjaajana. Sosiaalista aktiivisuutta on riittänyt päivittäin muidenkin kavereiden kanssa. Hikisten kelien aikaan Nathanin Crystal Lake-lammikon rannalla oleva koti on ollut arvokas uintimahdollisuuden johdosta, ja ovat pojat löytäneet tiensä meillekin illanviettoon.

Meillä oli yli puolen vuoden mittainen ajotauko Pikku-O:n rengasepisodin jälkeen, mutta katkaisimme tämän tauon lähiseudun teillä tavoitteena hoitaa kortti pois alta kuljeksimasta heti vuoden vaihteen jälkeen. Luulen, että se on realistinen tavoite - itsevarmuutta häneltä ei todellakaan puutu.

Huomasin mainoksen Broadway-show, Back to the Future, kaksiviikkoisesta Bostonin kiertueesta ja esityksistä Citizen's Opera House:ssa. Halusin varmistaa, että Pikku-O haluaa lähteä mukaani, ja sain vastaukseksi:"Okay". Huomautin hänelle, että liput eivät ole ilmaisia ja että mukaan lähteminen on vapaaehtoista, joten kysyin uudelleen, ja hän laajensi vastauksensa:"Haluaisin".  Niinpä menimme. Ajoimme aivan Bostonin keskustaan, ja helposti löysin meille kadunvarsipaikan Boston Common-puiston varrelta hintaan $2/tunti. Koska olin varannut meille hyvin aikaa mahdolliseen parkkihankaluuteen, ehdimme käydä kylmillä juomilla Caffe Nero:ssa ennen näytökseen menemistä. Aavistuksen harmillisesti istumapaikkamme olivat jonkin kesäleirin ympäröimänä, ja nuoret ajoittain pitivät minulle liikaa meteliä, mutta esitys itsessään oli meille molemmille mieleenjäävä. Tarina noudatti aivan pieniä muutoksia lukuunottamatta elokuvan tarinaa ja oli lavastuksiltaan todella vaikuttava. Hyvä mieli jäi. Pieni säikähdys tapahtui autolle kävellessä. Olimme molemmat muistaneet autonpaikan hieman väärin, ja kohta monen auton mitalta ammotti tyhjänä. Auto löytyi hieman eteenpäin kävellen ja säikähdys jäi noin minuutin mittaiseksi. 

Kelit ovat olleet pääosin kostean kuumia. Tukalan olon lisäksi tällä on ollut sellainen vaikutus, että huonosti ilmastoidussa kellarissa ilma on ollut homeisen vahva. Ikkunoita ei saa auki. Yläkerran naapurin poissaollessa avasin molemmat ovet (kellarin tasossa ja ensimmäisessä kerroksessa) ja sain hyvän läpivedon aikaiseksi. Vuokraisäntä sattui tulemaan pihatöihin juuri samaan aikaan, mutta yllättäen hyväksyi toimenpiteeni ja jopa keksi kellaritason oveen ylimääräisen eläinesteen. Tämä on tärkeää, sillä pihalla liikkuu vaikka minkälaisia pikkukulkijoita. 

Yllä mainittuihin pikkukulkijoihin kuului eräänä yönä todistamani pesukarhuperheen kulkeminen peräkanaa ikkunani alla, alle metrin päässä minusta. Heräsin tämän näkemään siksi, että naapurin erittäin kirkas liiketunnistinvalo ponnahti päälle ja kun ikkunani oli apposen ammoillaan, näin sekä valon että kuulin rapinan. Hauskoja eläimiä ovat, vaikken niitä tietysti pihalle - tai varsinkaan kellariin - haluakaan. 

Colin ilmestyi etuovellemme eräänä iltana tuoreiden oluiden kanssa, ja minä menin heille iltaa viettämään teemalla kaasuputken vuotaminen aivan heidän talonsa edessä. Nämä vuosikymmeniä vanhat kaasuputket vuotavat jatkuvasti, ja aiheuttavat ihan oikeita turvallisuusriskejä. Muutama vuosi sitten 40 taloa tuhoutui ja yksi ihminen kuoli kaasuräjähdyksen johdosta (Merrimack Valley Gas Exlosion). Meillä on kellarissa sekä kaasuputket että öljyä. Mikä voisi mennä pieleen?

Pitkä ja kumpareikkoinen ylennysprosessini tuli päätökseen. Olen nyt virallisesti Associate Professor UMASS Chan Medical School:issa 15. heinäkuuta lähtien. Koska opetan myös Tufts-opiskelijoita ja -erikoistuvia, tulen - todennäköisesti - saamaan saman arvonimen myös Tufts Medical School:issa, tosin lisättynä termillä Adjunct, sillä kahdessa paikassa ei voi olla täysivaltaisesti samalla tittelillä, kuulin. Adjunt tarkoittaa epäsuorasti käännettynä osa-aikaista, minkä vuoksi onkin aika hassua, että Suomen Dosentti-titteli on käännetty "Adjunct Professor" selvästi virheellisen ymmärryksen johdosta. Hups. Kannattaisi ehkä miettiä tätä uudelleen, Suomen dosentit.

Kahdesta vanhemmasta lapsestani olen kuullut säännöllisesti. Erityisesti Iso-O soittelee jos vaikka minkälaisista asioista. Hyvällä mielellä hän on reissannut ensin Ranskassa ja nyt Espanjassa, mutta ongelmilta hän ei ole välttynyt. Niiden eteentullessa hän soittaa aina minulle. Ikäänkuin äidillä olisi ratkaisu kaikkeen. Ensimmäinen ongelma oli Etelä-Ranskassa, jossa hän oli myöhästynyt hostelliin menosta pitkän bussimatkan johdosta, yritti viettää yön lentokentällä vain tullakseen potkaistuksi sieltä ulos myöhään illalla. Hän oli löytänyt hotellin, joskin itselleen ihan liian kalliin, ja asia oli ratkennut. Toinen ongelma oli uuden kaverin kaatuminen espanjalaisen pikkukylän hostellissa päänsä lyöden. Hän soitti minulle, vaikka oikeampi osoite olisi ollut hätänumeroon soittaminen. Hassu nuori aikuinen.

E soitteli ensimmäiseltä lomaltaan ja kertoi tunnelmansa ensimmäisen kahden viikon ajalta. Aivan hyvällä mielellä hän oli. Hänet oli laitettu juoksemaan Cooperin testi 3 kertaa peräkkäin jäniksenä vauhdilla, jolla ainakin osa pojista pääsi yli 3000 m tulokseen. Muutama kirjallinen testikin on jo ohi. Suomenkielen osio oli mennyt aivan penkin alle, mutta muut olivat olleet helpompia. Ruoka on ollut hänen mielestään ihan hyvää; vain kertaalleen oli ollut ylikypsää pastaa. Keittojen iso määrä on hänet yllättänyt, varsinkin kesähelteiden aikaan, mutta toisin kuin muut pojat, häntä eivät ole kasvisruokapäivät hätkähdyttäneet. 

Kohti uusia seikkailuja.