Labor Day ja koululaisten kesäloma on ohi. Viikko koulua, Pikku-O:n viimeistä, on takana, ja rutiinit kehittyvät vauhdilla ja toistaiseksi positiivisesti. Opettajat tuntuvat kaikki mukavilta ja motivaatiota hoitaa homma kunnolla tuntuu hänellä olevan. Jopa niin, että lauantaiaamuna hän heräsi hyvissä ajoin valmistautumaan maastojuoksutreeneihin.
Senior Sunrise eli auringonnousun yhdessä ihaileminen tapahtui jo nyt, kouluvuoden aivan alussa. Pikku-O lähti kotoa klo 5.30 kaverin kyydillä. Iso osa noin 500 seniorista oli paikalla, kaikki toivat jotain ruokaa, ja mukavaa oli ollut. Koska koulu alkoi tunteja myöhemmin, Pikku-O oli hyödyntänyt ajan koulun punttikselle mennen, ja on mietiskellyt tätä vaihtoehtoa jatkossakin. Saa nähdä. Aika pitkiä päiviä tulee, jos aloittaa punttisalilla ennen koulua ja jatkaa treenien loppuun päivittäin. Itse en tähän kannusta.
Maastojuoksujoukkueiden ensimmäinen Team Dinner oli Jaken luona perjantaina 5. syyskuuta. Perinteiden mukaisesti senioreiden ei tarvitse tuoda mukanaan mitään; nuoremmat huolehtivat ruoista ja juomista. E:n aikana isäntäperheen vastuulle jäi pizzojen tilaaminen kaikille, mikä oli iso asia (molemmat tyttöjen ja poikien joukkueet on kutsuttu), mutta tämä perinne jäi historiaan korona-aikana ja jatkui sellaisenaan sen jälkeen tehden isännöinnin helpommaksi.
Vuosittaista lääkärintarkastusta varten hain Pikku-O:n koulusta klo 13.45, ja vein takaisin klo 15.15. Ajoimme Newton Corner-poliklinikalle, nyt (ehkä) viimeistä kertaa perheemme lastenlääkärin, Eileen Kramerin, siellä tavaten. Nostalgista. Annoin Pikku-O:n mennä itsekseen vastaanotolle. Lopuksi minut kutsuttiin mukaan mahdollisia kysymyksiä varten sekä henkiseksi tueksi, kun hän sai Meningokokki B- ja influenssa-rokotukset. Pituutta oli kertynyt vain hieman, ollen 173 cm, mutta paino 65 kg oli selvästi mennyt ylöspäin vuodessa pelkästään lihasmassasta johtuen.
Olen Pikku-O:n luvalla järjestämässä meillä seniorivuoden aloitusjuhlat hänen kavereilleen ja heidän perheilleen viikon päästä lauantaina. Moneen otteeseen pyysin häntä kysymään Mialtakin yhteistietoja saadakseni hänen perheensä mukaan myös. Pikku-O:n mielestä se oli kummallinen ajatus, sillä kaikki muut ovat poikia. En kuulemma ymmärtänyt. En niin. No, kun Mia tuli meillä käymään, kysyin häneltä suoraan. Hän ilahtui kovasti, ja sain heidän perheeltään heti vastauksen, että ovat mielellään tulossa. Pikku-O:kin alkoi ymmärtää ja on nyt asiasta oikein iloinen.
Kausi on alkanut College-urheilun puolella myös. Boston College vastaan Harvard-juoksukilpailu Reservoirin ympäri oli 5. syyskuuta. Kiirehdin paikalle vietyäni Pikku-O:n takaisin kouluun lääkärintarkastuksen jälkeen ja ehdin näkemään sekä poikien että tyttöjen kisat. Koska keli oli helteisen kostea, oli pettymyksekseni päädytty vain yhteen kierrokseen. Kiva oli silti päästä tunnelmaa aistimaan, vaikka kyseessä olikin ns. compliance meet (=joukkueiden saapuminen kampuksille ennen kauden alkua on ok, jos tarpeeksi pian on kisa). Tunnelmaa riitti.
Varasin matkan Prahaan kiitospäiväviikolle - ja vasta varauksen jälkeen googlasin, onko laitonta jättää alle 18-vuotias itsekseen kotiin. Ei ole. Aina se vähän hirvittää, kun poistuu kotoa kauemmaksi, varsinkin maan rajojen ulkopuolelle, mutta olen päättänyt olla elämättä pelon vallassa, vaikka poliittinen tilanne siihen suuntaan puskeekin. Pikku-O selviää kyllä.
E:lla oli vauhdikas viikonloppu inttikaverinsa uuden työpaikan juhlinnan johdosta. Tädiltään hän oli saanut hyvää palautetta upean armeija-asenteensa johdosta. Saman asenteen olen huomannut itsekin. Innokkaasti hän on ollut uutta oppimassa.
Minä vietän päivystysvapaaviikkoani. Edessä on sosiaalisesti ja muutenkin vilkas viikko. Sen verran vilkasta on, että jätimme väliin tälle päivälle suunnitellun "Welcome Back"-illallisen kirkolla. Palaamme.
