Kaikenlaista alkuvuoden asiaa

Hiihtoloma alkoi tänään. Ulos katsoessa sitä ei uskoisi. Lunta ei ole. Mutta ensin muutaman viime viikon tapahtumiin.

Omaa konferenssimatkaani edeltävä aika
Aivan hirveästi jännitin edeltävästi omaa konferenssimatkaani Los Angelesiin. Lastenhoitaja oli palkattuna, mutta silti lähteminen toiselle puolelle tätä isoa maata hirvitti. Kaikki oli mennyt täällä hyvin ja oma konferenssinikin oli kaikilta osin onnistunut, joten koen oloni hurjan hyväksi. Alla pähkinänkuoressa omat kokemukseni. Lapsien kokemukset ovat toisen käden tietoa, mutta hyviä nekin.

Pikku-O tuli päivittäin bussilla kotiin - vain ensimmäisenä päivänä häntä oli jännittänyt, kun ihan täydellistä varmuutta hänellä ei ollut, millä pysäkillä on paras jäädä pois. Iltaisin lastenhoitaja oli varmistanut, että kaikki on tehty, ja aikaa oli jäänyt vielä Monopolin pelaamiseenkin.

Iso-O valitsi polkupyöräilyn, mikä ei varsinaisesti tehnyt oloani turvallisemmaksi, mutta oli siten varmistanut itselleen jouhevan pääsyn kotiin näytelmäharjoitusten jälkeen päivittäin. Torstai-illalle oli myös ilmaantunut ylimääräinen kuorokonsertti High Schoolin kuorojen kanssa, mutta sinne hän oli järjestänyt itse kuljetuksen kaverinsa perheen kyydissä. Reipasta.

E tuli kipeäksi ja tuli päivittäin suoraan koulun jälkeen kotiin menemättä harjoituksiin - tähän kannustin. Kannustin myös jäämään pois koulusta, muttei halunnut. Melko hyvin hän oli parantunut, joskaan ei ollut ihan täysin kunnossa vielä lauantain kisoissaankaan.

Los Angeles - ISC 2018
Sitten omaan matkaani. Lähdin keskiviikkoaamuna klo 5 valmiiksi tilatulla taksilla ja olin Loganilla liiankin aikaisin ennen 6.45 lähtenyttä lentoani. Lento meni yllättävän kivuttomasti, vaikka onhan 6 tuntia kyllä aikamoinen rutistus. Ilma oli kirkas ja tulin siten nähneeksi mm. Great Plains, Nevadan oudot kumpuilevat maisemat, melko lumettomat eteläiset Rocky Mountains-vuorialueet, Grand Canyonin, Las Vegasin ja Sierra Nevadan vuoristot. Hollywood-signinkin näin jo lentokoneesta ja sittemmin taksista kohti Convention Centeriä ajellessani.

Keskiviikon antiin kuuluivat Defuse 3-studyn julkistaminen. Olin itse osa tutkimusta fellowshipin aikaan, joten tulokset eivät kauheasti yllättäneet. Pähkinänkuoressa; kahden viimeisimmän tutkimuksen (DAWN ja Defuse 3) jälkeen on selvää, että isompi osa akuutin aivohalvauksen saaneista tulee hoidon piiriin. Kiireisemmäksi vain muuttuu. Tapasin useita tuttavia niin Suomesta, Martinos-ajaltani, UMASS:ista kuin BIDMC:lta. Eniten aikaa kuitenkin vietin nykyisen työkaverini Barbaran kanssa. Keskiviikkona olin niin väsynyt, että skippasin kaikki yhteiset illanvietot ja kävelin vielä valoisan aikaan hotellilleni (Tuscan Garden Inn), joka sijaitsi Korea Townissa, noin 1.5 mailin päässä Downtownista, jossa Convention Centerkin sijaitsee.

Torstai oli täynnä opiskelua aamusta alkuiltaan. Tuolloin jaksoin valvoa ja liityin UMASS:in Stroke Fellowship-johtajan, Goddeaun, kokoomalle illalliselle, vaikka tarkkaan ottaen en kriteerejä täyttänytkään ("entisten stroke fellow:den illallinen"). Kävimme ihan hirveän kalliissa ravintolassa, jossa olutpullokin maksoi 12 dollaria. Hintaan kuului toki hienot kattonäkymat yli Los Angelesin hitaasti pyörivässä ravintolassa.

Perjantai alkoi taas aikaisin, mutta päättyi koko konferenssin osalta jo puolelta päivin. Lähdin Barbaran kanssa hänen hotellinsa kautta kiertäen lentoasemalle, josta pääsin jälleen varsin jouhevasti Bostoniin. Nyt lennon aikaan oli jo pimeää, mutta kahden elokuvan ja välinokosten johdosta ei tuntunut juuri miltään. Taksi toi minut kotiin, jossa kolmikko oli jättänyt minulle muutaman valon päälle. Ihana oli tulla kotiin.

Viikonloppu reissun jälkeen meni toipuessa. Raahauduin pystyyn klo 13 lauantaina ja menin takaisin nukkumaan klo 21. Päätäni särki. Taitaa matkustaminen iän karttuessa ottaa aina vain isomman hinnan.

Sekalaisia huomioita
Konferenssimatkaani lukuunottamatta olemme eläneet kiireistä arkea. Niin kiireistä, että saavutin oman jaksamiseni rajan tällä viimeisellä viikolla, kun päivystykseni aikaan minun piti huolehtia Iso-O koululle valmistautumaan illan esityksiinsä (joista pian lisää) tarkkaan määritettyyn aikaan klo 17.30, hakea pojat ajallaan kouluistaan tiettyihin toisistaan poikkeaviin aikoihin 17 ja 18, mennä joko itsekseni tai poikien kanssa kahtena iltana Iso-O:n esityksiin klo 19.30 ja jännittää samalla, saanko koko konkkaronkan takaisin esityksestä klo 21.30, jos päivystyshakulaitteeni(Sic!) soi. Kun tähän helposti kaatuvaan korttitaloon vielä lisäsi kaikilta kolmelta tulleet valitukset mielestäni sillä hetkellä mitättömistä asioista, murruin täysin hetkellisesti ja itkusekaisen huudon loputtua jouduin toteamaan, että kannettavaa oli liikaa.

Iso-O:n esitykset olivat upeita. Joka vuosi Brown Middle School esittää musikaalin. Viime vuonna se oli Viulunsoittaja katolla. Tänä vuonna Grease (kaikki biisit tämän linkin takana). Iso-O oli yksi Pink Lady:eistä. Jälkikäteen E antoi palautetta:"Do you know why you cannot be one of the leading roles? You cannot sing!" Iso-O otti tämän palautteen yllättävän hyvin, mutta sitten suu meni mutrulle:"Kaikki ovat menossa JP Licks:iin, mutta minä en koskaan pääse". Niin, et kyllä kysynytkään.

Myös Iso-O:n bändi- ja kuorokonsertti oli yllättävän mukavaa kuunneltavaa. Kehitysta tapahtuu. Bändiopettajan erottaminen ja uuden palkkaaminen on todella muuttanut tilannetta paremmaksi. Opettaja myös vaatii harjoittelua kotona. Minuuttimäärästä riippuen saa vaihtelevan määrän pisteitä arvosanaa varten. Iso-O:n kohdalla se tarkoitti sitä, että huilu soi useina päivinä viikossa. Harmi, että E:n kohdalla aiempi opettaja onnistui tappamaan kaiken ilon, ja klarinetti seisoo käyttämättömänä sängynpäädyssä. Pikku-O on sitkeästi jaksanut kantaa raskasta soitintaan ja soittaa sitä niin hyvin, että opettaja antoi kaikissa osa-alueissa arvosanaksi 4 (mikä Suomesta poiketen tarkoittaa "ylittää odotukset").

Suomenkielen harjoittelumme on haastavaa, mutta tapahtuu säännöllisesti kahden viikon välein. Viimeksi siihen kuului 15 sijamuodon läpikäyminen E:n toiveesta. Hän oli googlaillut suomen kielioppia ja halusi tietää lisää. Iso-O pyöritteli silmiään. Pikku-O hermostui esimerkkilauseesta:"Pikku-O lähti kouluun saksofonitta" ja rauhoittui vasta, kun se muutettiin:"E lähti kouluun reputta ja kansioitta". Aika hankalia ovat sijamuodot, kun intuitio oikeasta puuttuu. Huomasin.

Pikku-O on melko hienosti pitänyt huolta asioiden muistamisesta ja ansaitsi jälleen palkinnon (viimeksi menimme elokuviin). Nyt hän googlaili suklaafonduen tarvikkeet ja teimme sitä kotona jälkiruoksi käytyämme ensin traditiomme mukaisesti päivystysviikkoni jälkeisenä viikonloppuna syömässä ravintolassa, tällä kerralla Pikku-O:n ehdottamassa O'Haras:issa.

Pikku-O on jatkanut viikottaisia laskureissujaan, joista viimeisin tapahtuu hiihtoloman jälkeen. Hän kaatui pari viikkoa sitten satuttaen kasvonsa. Onneksi oli kypärä. Hän myös joutui jäämään pariksi päiväksi pois koulusta flunssan vuoksi. Sairastelun jälkeen hän on jo osallistunut World Culture Day:n järjestämiseen koulullaan (meillä oli taas Suomi-pöytä), käynyt sekä trampoliinparkissa että kaverinsa luona yökyläsynttäreillä. 

E:n talviurheilu (tai hänen tapauksessaan sisäyleisurheilu) päättyi tänään. Hänen parhaaksi 600 metrin ajaksi tuli 1'29 sijoittumalla kahdeksanneksi. On siis melkein selvää, että jo ensi vuonna E pääsee osavaltiotason kilpailuihin. Kauden päättymisen kunniaksi porukka meni Tango Mango-ravintolaan, josta hänet sitten hieman myöhemmin hain.

Iso-O:n kaverin Marthan luona oli Rib Night, johon menimme ilman Pikku-O:ta, koska samaan aikaan oli Charleyn juhlat. Hauskaa oli.

Nyt se loma sitten alkoi kaikilla. Jee!