Kipeänä keskellä historiallisia hetkiä ja vähän juhlaakin

Aloitan kirjoitukseni ensin kehumalla itseäni, sitten pudottamalla itseni takaisin maan pinnalle, ehkä jopa hieman pinnan alapuolelle. Elämää vai mitä. Ensin kehuminen. Pidin pienen kaupungin, Reddingin palomies-sairaankuljettajajille esitelmän aivohalvauksen akuuttihoidosta ja kuinka yhteistyötämme parantamalla saamme hoitotulokset paremmiksi. Sivumennen sanoen, tämä sama puristus tapahtui Helsingissä 1990-luvulla, mutta jätämme tämän nyt vain tähän maininnan tasolle. Menin kahden stroke-hoitajan kanssa paloasemalle, joka oli kuin suoraan elokuvista. Kuuntelemaan tulivat kaikki töissä tuohon aikaan olleet päälliköstä lähtien. Pyysin heitä keskeyttämään esitykseni kaikissa väleissä, mikäli kysymyksiä herää. Ja niitähän heräsi. Kaikki olivat tosi aktiivisesti mukana. Sain amerikkalaisen kakkukuorrutusylistyksen palomiehiltä sekä mukanani olleilta hoitajilta, jotka sittemmin edelleen laittoivat esityksen vastaanoton positiivisuuden yleisemminkin ryhmämme tietoon. Olin tosi ylpeä itsestäni monesta syystä johtuen. Ensinnäkin, minua ei jännittänyt juuri lainkaan, mikä on aika outoa. Toiseksi, puhuin täysin spontaanisti ilman etukäteen mietettyä käsikirjoitusta. Kolmanneksi, täydellisesti unohdin puhuvani vierasta kieltä, mikä on minulle iso juttu. Minulla on aina ollut hirveän korkea kynnys kielten puhumisen kanssa. Kotiin tullessani sain lisäkannustuksen vielä kaikilta kolmelta, joista Iso-O jatkoi vielä aamullakin:"I am so proud of you, mom!" Iso-O myös kysyi, oliko paloasemalle sellainen tanko, jota pitkin palomiehet liukuvat alakertaan. Totesin, että mietin ihan samaa, mutten kehdannut kysyä. Olisi selvästi pitänyt kehdata.

Ja sitten paluu pilvistä. Hain E:n ja Pikku-O:n Brownilta. E oli täynnä tunnetta ja puhetta yläkouluikäisten koosta ja käyttäytymisestä. En huomannut, että Pikku-O:n autoontulo viivästyi saksofonin sisäänlaittamisen johdosta, ja lähdin ajamaan ennenkuin hän oli kokonaan autossa sisällä. Ehdin ajaa metrin ennenkuin ymmärsin molempien poikien huudosta, että jotain on pielessä. Onneksi mitään ei sattunut!!! Meillä meni melkoinen hetki, ennenkuin rauhotuimme tarpeeksi, jotta pääsimme turvallisesti ajamaan kohti kotia. Hirveä fiilis!

Olimme kaikki kipeinä usean viikon ajan. Minä aloitin ja tartutin, Pikku-O oli viimeisin tämän taudin uhri. Ääni katosi melkein kokonaan. Kyseessä saattoi jopa olla influenssa, vaikka olimme kaikki rokotetut. Sen verran huonoon jamaan se on veti. Hieman kauhistuttaa kuulla uutisia nyt jo 39 kuolleesta lapsesta tai nuoresta. Suurin osa toki rokottamattomia, mutta silti. Influenssan lisäksi Kiinasta on leviämässä uusi korona-virus. Siita kuulemme jatkossa lisää. Matkustusrajoitteita on laitettu - kiinalaisilla ei ole hetkeen asiaa Yhdysvaltoihin. Sopii hyvin Trumpin politiikkaan, johon kuuluu matkustuskielto jo seitsemän muslimimaan lisäksi useista Afrikan valtioista. Iso-O aloitti viime viikon alussa uuden kierteen - inha mahatauti - saa nähdä, kaataako se meidätkin. Että sellaista meininkiä. Pari päivää kotona toipumassa auttoi.

Uutisrintamaa väritti Trumpin Impeachment Trial senaatissa. Uutta tietoa tuli ja tulee koko ajan, mutta republikaanit eivät halunneet uusia todisteita huomioida. Viimeisin pommi oli Boltonin kirjan käsikirjoituksen vuotaminen lehdistöön. Aikamoista oli Trumpin lakimiesten vääntäminen. Ei melkein jaksanut kuunnella. Koripallolegenda Kobe Bryantin kuolema täytti kaikki uutiskanavat 26.1. jättäen oikeudenkäynnin hetkeksi pienemmälle huomiolle. Super Bowl-sunnuntai-ilta kului sohvalla poikien kanssa ja viikon aloitti Iowa Caucus - ensimmäinen esivaali - joka sittemmin osoittautui melkoiseksi flopiksi, kun ääntenlaskentaan tarkoitettu App ei tominut. Trumpin State of the Union-puhe tiistaina jäi itseltäni kuuntelematta ja senaatin viimeinen äänestys keskiviikkona ei yllätyksiä tuonut - vain Mitt Romney uskalsi äänestää demokraattien kanssa Trumpin tuomitsemiseksi. Trump on nyt voimiensa tunnossa ja erotti kaksi häntä vastaan todistanutta työntekijää. Hän on ottanut republikaanipuolueen henkiseen otteeseensa, eikä kukaan enää uskalla hänelle vastaan sanoa.

Yhteiset jutut
Ennen jokaisen omia kuulumisia, käyn läpi muutamia yhteisiä kokemuksia. Kävimme katsomassa Broadway-musikaalin Mean Girls Boston Opera House:ssa aivan tammikuun lopulla. Kaikki tykkäsivät. Tarina sinänsä oli aika kevyt - Keniasta Yhdysvaltoihin muuttaneen High School-tytön integroituminen yhdysvaltalaiseen High School-kulttuuriin - mutta musiikki, tanssit, ja lavasteet olivat kyllä melkoiset. Ja, tietysti tarina oli sinänsä osuva kahdelle samanikäiselle katsojalle. Ja Pikku-O:llekin, joka valmistautuu oman samankaltaisen musikaalin esittämiseen tulevalla viikolla. 

Vaikka kuinka mones Rib Night-tilaisuus oli Marthalla. Runsaasti oli taas syötävää. Me veimme salaatin - ja salaatteja oli siellä varmaan 10 erilaista. Viihdyimme taas pidempään kuin oli ajatus. Istuin Tierneyn ja Soleilin äitien kanssa juttelemassa elämästä viinilasien äärellä. Mukavaa. 

Super Bowl-sunnuntaina teimme yhdessä syömiset. Pikku-O teki alusta asti suunnitellen ja kokonaan itse toteuttaen Brownies-suklaapalat. Niistä tuli ihan oikeanlaisia. Minä valmistin lihapullia ja pasteijoita (sekä muna-riisi että makeita versioita) sekä perunarieskoja. E hikoili hakemustensa äärellä ja Iso-O yritti toipua mahataudistaan soitellen(!) aika ajoin yläkerrasta erilaisia toivomuksia.

O'Hara'sissa kävimme syömässä 9.2. ja juhlimme samalla monta asiaa: 1) E:n hienoa kisaa 8.2., jossa olin Iso-O:n kanssa paikalla kannustamassa sekä E:a itseään että molempia Southin joukkueita. 2) Pikku-O:n lauantaista koko päivän kestänyttä näytelmäharjoituspäivää. 3) Iso-O:n reipasta lenkkiä kun itse vain laiskottelin. 4) Minun upeasti mennyttä esitystäni. Ja, 5) Siskoni syntymäpäivää. 

E:n kuulumisia
E veti sairastumisen läpi pitämättä taukoa oikeastaan mistään. Pari päivää pitkän viikonlopun aikaan hän sentään makasi sohvalla, mutta siihen se jäi. Yhtään päivää hän ei ottanut vapaata koulusta tai edes treeneistä, mihin tietysti en kannustanut. Sen verran tauti kuitenkin vaikutti, että kun kielsin menon poikien illanviettoon yhdeksän jälkeen illalla, hän luovutti melko helposti, kun kyytiä ei järjestynyt. Olin hetken tietysti suuri pettymyksen aiheuttaja hänelle.

Kesätöiden hakemisen aloittamisen kynnys oli korkea. Monen viikon ajan jouduin motivoimaan nuorta miestä laittamaan hakemukset menemään. Viimein viettäessäni itse aikaa keittiössä Super Bowl-illallisen valmistamisen parissa, pyysin herran jakamaan ajan kanssani - hän tietokoneella, minä lähietaisyydellä kuitenkin siten, että omat hermoni säilyivät parempina. Aikaa kului neljä tuntia, mutta siinä ajassa lähti useita hakemuksia - ja mikä mielestäni vieläkin tärkeampää - CV:n ensimmäisen version rakentaminen. Sille tulee pian käyttöä, kun hakemukset High Schoolin jälkeisiin opintoihin pitää lähettää. Tästä muistutuksena ovat lukuisat College-kirjeet, sähköpostit ja viestit, joita tulee sekä E:lle suoraan että minulle. Päivittäispostista onkin nyt suurin osa E:lle. Olen jäänyt lääkemainoksinine kakkoseksi.

Toinen asia, jossa olemme edelleen yrittämässä löytää yhteistä ymmärrystä, on puvun hankkiminen. E tietää tarkkaan, mitä hän haluaa. Ja minä tiedän tarkkaan, etten siitä suostu sellaisia summia maksamaan. Jatkamme keskusteluja. Onneksi siskoni opasti hänta Skypen välityksellä, että vaikka hyvään (=kalliiseen) pukuun kannattaakin panostaa, on sen aika sitten kun hartiat ovat levinneet ja paino/pituus saavuttaneet miehiset mitat. 

E vei 12 donitsia sekä pussillisen M@M-karkkeja Advisory-ryhmäänsä. Karkit menivät kaikki - yksi donitsi jäi seuraavaan luokkaan vietäväksi.

Iso-O:n aktiviteetteja
Iso-O piirsi ensin ilmoitustaululleen ja sitten paperille hassunnäköisen taruolennon, ja antoi sen sitten E:lle sydämellä varustettuna, koska se näytti ihan E:lta. Ihanaa sisarusrakkautta! Hän myös pyysi E:a huolehtimaan eräästä nuoresta miehestä, joka on ihastumisensa johdosta tekemässä Iso-O:n olon epämukavaksi. E ei toistaiseksi luvannut.
 
Iso-O tuli Pikku-O:n kuorokonserttiin ja moni tuli ilahtuneena halaamaan. Hän soitti kesken työpaivani:"Mikä Pikku-O:n bussi on?" Mistä minä muistaisin. Ei muuta kuin pikaisesti googlaamaan. Viisi minuuttia myöhemmin Iso-O istui Pikku-O:n PP-bussissa Brownilta kotiin. Sinne hän oli kiirehtinyt lyhyiden treenien jälkeen.

Abbyn kanssa hän jälleen kävi tanssitunnilla Brooklinessa ja jatkoi jutustelua illanvietossa Abbyn ja muiden juoksutyttöjen kanssa. Abby on joutunut vanhempiensa kanssa pieneen sanaharkkaan, sillä he ovat ortodoksijuutalaisia ja Abby on alkanut kyseenalaistaa joitain sääntöjä. Ortodoksijuutalaisuus muistuttaa sääntoineen vähän Suomen vanhoillislestadiolaisuutta.

Iso-O tuottaa minulle ihan hurjasti iloa. Joitain erimielisyyksiä meillä tietysti on, mutta yleensä meillä menee ihanasta. Jouduin kuitenkin pitämään hänelle puhuttelun epäasianmukaisesta käyttäytymisestä. Hän perui viime minuuteilla menonsa lastenvahdiksi jonkinlaisella verukkaalla ja meni sen sijaan uintikisaan katsojaksi ja avustajaksi. Uintikisaan toki voi mennä, muttei näin. 

Pikku-O kaikessa mukana
Muutama viikko sitten oli kuorokonsertti. Pikku-O esitteli laulun todella rauhallisella, kuuluvalla äänellä. Konsertissa soitti ensin 6.-8.-luokkalaisten orkesteri, sitten lauloi Pikku-O:n kuudesluokkalaisten kuoro, sitten Acappella-yhtye ja lopuksi 7.-8.-luokkalaisten kuoro. Tilaisuus loppui koulun kahvilan herkkuihin. Bändikonsertti oli kaksi päivää myöhemmin; Pikku-O:n 6.-luokkalaisten bändi oli ensin. Itse lähdin heti sen jälkeen, sillä olin päivystäjä. Muita esiintyjiä olivat Mostly Brass sekä 7.-8.-luokkalaisten bändi. Lopuksi jälleen kahvilan herkut, minkä vuoksi Pikku-O halusi jäädä. Hän pääsi kotiin Eddyn perheen kyydillä.

Näytelmäharjoitukset jatkuivat päivittäin, viikon ajan jopa kuuteen saakka ja sitten vielä koko lauantain ajan 8.2. Buddyn ulkoilutus on siten ollut hieman ja Winter Running totaalisella tauolla.

Synttäreitä on riittänyt. Ensin oli kaksospoikien Codyn ja Cooperin synttärit heidän kotonaan, sitten yksityiskouluun lähteneen Lukasin synttärit. Olin töissä, joten Pikku-O käveli sinne itse. Menivät Tokio Stake Houseen syömään, kävivat Wholefoodsissa ostamassa leipomiskamat ja leipoivat erilaisia leipomuksia. Pikku-O, Josh ja Charley leipoivat sitruunakakkusia ja voittivat:"Best Tasting for their perfectly cooked lemon cupcakes from scratch (with real lemon)"

Pikku-O:n omat kaverisynttärit järjestin 24.-25.1. meillä kotona. Viisi kaveria hän kutsui ja kaikki tulivat: Eddy, Charley, Nathan, ja Josh, vanhoja Mason-Rice kavereita sekä uusi kaveri Cody Wabanin Angier-alakoulusta Browniin tullut. Perinteiset tarjoamukset riittivät hyvin: pizzaa, jätskiä, muffinsseja, karkkia, ja sipsejä sekä elokuva veivät illan. Yökyläily olohuoneessa muutaman tunnin unilla sekä aamupala pannukakuilla kaikenlaisine herkkuineen viimeisteli juhlan. Kotiin lähtivät kaikki kymmeneen mennessä. Huh. Aivan hyvin meni meillä muillakin. Kaikilla tuntui olevan mukavaa, eikä haavereita sattunut lukuunottamatta Eddyn kirveleviä ja turpoavia huulia allergisen reaktion johdosta. Pikku-O tosin sairastui samaan tautiin kuin me muut aiemmin. Kurjaa. Hän oli niin kipeänä juhlan jälkeen, että jouduin perumaan hänen Acolyte-vuoronsa. Alkuviikko meni kotona toipumassa.

Pikku-O on ihan loistava heppu. Päivystysviikonloppuina saan kohtuullisen säännöllisesti viestin klo 10.01:"Sako pelata?" Yleensä olen antanut jonkin pienen kotityön tehtäväksi edeltävästi. Kun ensin aina kysyn, onko se tehty, on vastaus lähes poikkeuksetta ei. Hänen ajatuksensa tuntuu olevan, että ehkä tänään äiti ei vaadi työn tekemistä ensin. Nauroimme tälle.

Lopuksi jälleen kilpailut koottuna
Paikka (tässä setissä aina Reggie Lewis Center, RLC) - Ketä vastaan - Matka - Aika - Sijoitus - Tunnelmat

E
RLC - AB (Acton Boxboro) - 1000 m - 2 min 45 s - voitto - vähän kipeänä, ei suuria odotuksia, ei suuria pettymyksiä
RLC - Relay Meet - 800 m DMR-kisassa (1200-400-800-1600) - 2 min 4 s - tulivat kuudenneksi, E piti joukkueen kolmantena, mutta putosivat viimeisen osion kohdalla - mitali tuli kuitenkin
RLC - Coaches Invitational - 1000 m - 2 min 38.6 s - oman lähdön 4 (sijoitettu 12), kokonaisuudessaan 12 (sijoitettu 26) - lisäksi 4x400m kisasssa South tuli lähtönsä toiseksi viimeiseksi - yleisfiilis hyvä
RLC - Cambridge - 600 m - 1 min 27 s - helppo voitto - ei lainkaan tyytyväinen. South voitti Cambridgen 75-25 eli täysin ylivoimaisesti, siksi ei tarvinnut edes oikein yrittää. Voittivat myos 4 x 400m.
RLC - DCL (Dual County League) - 1000 m - 2 min 36 s - oma paras ja toinen sija - erittäin tyytyväinen. Voittivat jälleen 4 x 400m. Tänne pääsin mukaan kannustamaan.

Iso-O
RLC - AB - 1000 m - 3 min 38 s - keskivälissä - ei mikään lempimatka
RLC - Relay Meet - 200 m SMR-kisassa (200-200-400-800) - "Olemme kaikki keskipitkän-pitkän matkan juoksijoita!"
RLC - Cambridge - 300 m - keskivälillä - 47 s - aivan tyytyväinen