Covid 19 - Teinien ensimmäiset Pfizer-rokoteannokset ja E:n valinta

Kauhean paljon ehtii viikossa tapahtua. Aloitan rokotuksista ja siirryn kaikenlaisen muun kautta E:n isoon ratkaisuun.

E ja Iso-O saivat ensimmäiset Pfizer-rokoteannokset 29. huhtikuuta. Toiset on varattu 21. toukokuuta perjantaille. Pikku-O ei vielä voi saada rokotetta, mutta ehkä pian hänkin, Pfizer on hakenut lupaa 12-15-vuotiaille jo muutama viikko sitten. Tällä hetkellä Massachusettsissa mennään tasolla 800-1600 uutta tapausta päivässä, ja kuolleita 10 molemmin puolin päivässä. Nollapäiviä ei ole ollut pitkään aikaan (en ole ihan varma, onko sellaisia ollut kertaakaan maaliskuun 2020 jälkeen?). Intiassa on ihan hirveä tilanne, mutta EU toteaa, että rokotetut ihmiset voinevat matkustaa kesällä. Tilanne vaihtuu ja elää koko ajan. Suomessakin valmistaudutaan pandemian jälkeiseen aikaan nyt ehkä kuitenkin viime kesästä oppien hieman realistisemmin todeten, että voihan tämä taas huonommaksikin kääntyä. 

Huhtikuisen kevätloman jälkeen alkoi uudenlainen koulu. Pikku-O käy nyt loppukouluvuoden joka päivä koulussa ja neljänä päivänä maastojuoksutreeneissa sekä yhtenä päivänä shakkikerhossa (oma valinta). Iso-O käy neljänä päivänä koulussa ja viitenä yleisurheiluharjoituksissa. E käy samoin neljänä päivänä koulussa, mutta kuutena päivänä treeneissa. Hänen viimeinen koulupäivänsä tulee olemaan jo 28. toukokuuta ja valmistumispäiväksi on varmistunut torstai 10. kesäkuuta. Iso-O:n ja Pikku-O:n koulu jatkuu aina tiistaihin 22. kesäkuuta saakka.  Lyhyen kokemuksen jälkeen kaikki - jopa Iso-O - ovat ihan positiivisella mielellä lähikoulun johdosta. Tiedän tunteen. Vaikka etäpäivissä on omat kiistattomat etunsa, on oikeasti kiva olla fyysisesti paikalla.

Lunch Boxin täyttäminen oli Pikku-O:lle vuoden tauon jälkeen melkoinen projekti. Hänen piti oikein miettiä, miten hän muistaa sen ottaa mukaan. Ehdotin tyhjän boxin laittamista repun päälle muistutukseksi, mutta hän halusi tämän lisäksi kirjoittaa itselleen lapun:"Fill it with its contents - Past-Pikku-O".

Koronatestaukset E:lla ja Iso-O:lla tapahtuivat ensimmäisen kerran 26. huhtikuuta. He saivat mukaan seuraavan viikon testipakkauksen. Omalla QR-koodilla vastaus tulee vain siinä tapauksessa, että se on positiivinen. Ensimmäinen näyte oli siis negatiivinen, kun ei mitään kuulunut. Pikku-O sai oman näytepakkauksensa kotiin vappuaattona ja sai ohjeet näyteenottoa varten. Joka tiistai juuri ennen bussiinhyppäämistä näyte otetaan tikkua nenän molemmissa sieraimissa pyöritellen. Fun fact (tai ei oikeasti hauska sairaalassa kun työskentelen): minua ei ole testattu kertaakaan koko pandemian aikana. 

Iso-O hoitaa ihoaan ja hiuksiaan erilaisilla tuotteilla huolellisesti päivittäin ja informoi minua kemikaalien haitallisuuksista. Hän on saanut tietoaan erityisesti Tiktokista (*pyörittää silmiään), mutta on kyllä ihan oikeillakin jäljillä. 

Iso-O:n sänkyprojekti eteni vauhdikkaasti ja nyt hänellä on huoneessaan iso sänky. Marthan kanssa hän raahasi päällyspatjan kellarista yläkertaan. Pohjapatja jäi raahaamatta, kun se ei mahtunut kellarin rappusista ylös. He ratkaisivat asian siten, että patjan alle toiselle puolelle meni Iso-O:n entinen kapeampi patja ja vapaaksi jääneeseen osaan kirjapinoja. Katsoin tilannetta hetken ja menin itse kellariin pohjapatjaa katsomaan. Raahasin sen yksinäni kellarin rappusille ja pienoista väkivaltaa käyttäen puoleenväliin rappusista. Sitten kutsuin tytöt avukseni ja saimme kuin saimmekin sen yläkertaan. Iso-O värkkäsi ja viimeisteli, ja täytyy myöntää, että yllätyksekseni huoneesta tuli aivan kiva. Voi, kunpa hän nyt saisi sen pidettyä siistinä!

Iso-O:lla oli pokeri-ilta Alin luona kouluiltana alkaen kello 19.30. Sinne piti oikein pukeutua. Iso-O näytti tosi nätiltä mustassa pikkumekossaan, sukkahousuissaan ja korkokengissään. Hain hänet Abbyn kanssa klo 23. Hänellä oli kuulemma ollut elämänsä paras ilta. Ihana teini.

Pikku-O meni Jaken luo illalliselle. Hän yritti saada minulta kyydin, mutta laitoin menemään pyörällä. Jake asuu ehkä 600 metrin päässä. Jaken isä oli käynyt hakemassa heille TangoMango-ravintolasta tortillat. Niissä oli mustapapuja, joista Pikku-O ei yhtään tykkää, mutta oli kuitenkin syönyt. Heillä oli ollut kivaa ja kelikin oli hyvä. Ennen pimeää hän jo saapui kotiin, enkä saanut tällä kerralla vanhemmilta viestiä hänen kotiinsaattamisestaan.

Pääsin itsekin lasilliselle työkaverieni kanssa pitkästä aikaa. Koronarajoitusten johdosta yhdessä pöydässä sai istua vain 6, mikä toi tiettyä hankaluutta, sillä meitä oli seitsemän. Pöytiä ei myöskään - tietenkään - saanut vetää lähemmäksi toisiaan. Ongelma ratkesi siten, että viimeksi tullut Matt sai kaverikseen koordinaattori-Elsien ja me muut (Barbara, Collin, Sarah, Olivia ja minä) jäimme alkuperäiseen, ihanassa auringonpaisteessa, käytännössä ulkona sijainneeseen pöytään. Sellainenkin hassu sääntö oli tullut, ettei juomia voinut tilata ilman syötävää (Tervetuloa historialliseen Suomeen!). Oli kuitenkin mahdollista tilata yhteistä naposteltavaa, joten mukavaksi se muotoutui. Oli tosi kivaa! Näinä hetkina huomaa, kuinka paljon elämä on vuodessa muuttunut.

Joe Bidenin ensimmäinen puhe kongressille 28.4. tapahtui kaksi kuukautta normaalia myöhemmin monesta syystä johtuen. Hän kävi läpi kaikki isoimmat agendansa yleisölle, joka oli 200 normaalin 1400 osallistujan sijaan. Sitä oli kivempi katsoa kuin yhtään aiempaa, presidentistä riippumatta, sillä turhanpäiväistä pitkittynyttä teatteritaputusta oli paljon vähemmän. Ja tietysti verrattunua Trumpiin, hoh hoijaa!

Viimeiseksi siihen tämän postauksen tärkeimpään asiaan eli E:n ratkaisuun. Se on vaatinut paljon henkistä energiaa niin häneltä kuin minultakin. Iso juttu nuorelle miehelle. Hänen elämänsä ensimmäinen oikea ratkaisun tekeminen. Aika viime tippaan jäi omien toiveiden selvittäminen. Vielä viimeisenä iltana ennen minun hänelle antamaa deadlinia keskiviikkoa hän odotti puhelinsoittoa USC:n valmentajalta. Monia edestakaisia kysymyksiä oli hänellä mielessään. Hän vertaili itselleen kolme tärkeintä asiaaa: yliopiston akateemisuutta, opiskeluajan mukavuutta sekä juoksujoukkeen ominaisuuksia. Alkuun kaikki neljä Yhdysvaltain yliopistovaihtoehtoa (BC, BU, USC ja JHU), ja kaksi UK:n vaihtoehtoa (UCL ja Edinburgh) olivat samalla viivalla. Suomea ja Ranskaa hän ei osannut oikein sijoittaa, kun niistä ei ole vielä tietoa, mutta taitavat ne olla muutenkin hänellä näinen kuuden alapuolella. Ensimmäisenä molemmat UK:n paikat putosivat hieman muiden alapuolelle johtuen "liian suuresta kulttuurierosta". Seuraavaksi BU notkahti, kun sen tarjoama ohjelma oli jotenkin epäselvä ja joukkueeseen olisi ollut hankala päästä. Sitten alkoi mennä vaikeammaksi. JHU alkoi pudota noin viikko ennen deadlinea ensisijaisesti siksi, että "opiskeluajan mukavuus" olisi siellä kyseenalaista, sillä se on aika luonnontiede/insinööripainotteinen (eli ei E:n mieleen), mutta myös siksi, että opiskelijamateriaali on kuulopuheiden mukaan liian vakavamielistä. Juoksujoukkuekin alkoi yhtäkkiä tuntua kyseenalaiselta, kun hän jo nyt olisi siellä aika hyvä ("onko siellä tilaa kehittyä?) ja joukkueessa olevien pääaineet ovat kaikilla luonnontiedepainotteisia (*pyörittää silmiään). Viime metrien kaksi tasavahvaa olivat siis USC ja BC, kaksi tosi erilaista paikkaa. Niiden välillä hän kamppaili ja kipuili. USC oli kaikissa kolmessa hänen kategoriassaan BC:n edellä, mutta epävarmuus joukkueeseen pääsemisestä teki valinnasta vaikeaa. Niinkuin koko jatko-opintoihin hakemisprosessin aikana aiemminkin jouduin puskemaan, vetämään ja työntämään nuorta miestä asioissa eteenpäin. En silti arvannut, että näin lähellä kalkkiviivaa päätyisimme.  Perjantaina, päivä ennen ehdotonta deadlinia, hän kertoi meille kuohujuoman ja alkupalaleipien äärellä, että hänestä tulee Boston College Class of 2025 opiskelija ja BC Eagles-urheilija. Hän oli tehnyt oman ratkaisunsa kaksi päivää ennemmin, mutta halusi asian ilmoittaa vasta kouluviikon päätteeksi juhlavasti. Hauska yksityiskohta oli naapurin jännittäminen kanssamme. BC valmentaja on hänen hyvä ystävänsä. E kertoi jälkikäteen, että yksi vaikuttivia asioita hänen tekemässään ratkaisussa oli kuulla naapurimme kautta, että valmentaja "is keeping his fingers crossed", että E valitsee BC:n. Hän koki olevansa haluttu joukkueeseen, mikä tuntui hänestä hyvältä. Toinen kanssamme jännittänyt oli Thanksgiving-perheemme mies, jolta sain viestin:"That is such great news!!! I thought of texting you last week, but part of me was afraid to ask!" 

Talossamme asuu nyt yksi tulevaisuuden yliopisto-opiskelija ja D1-tason urheilija. Talossamme asuu myös kohtuullisen ylpeä äiti. Hyvää vapunjälkeistä aikaa kaikille muillekin ylpeille! Me jatkamme munkeilla ja lemonadelta maistuvalla simalla, nakeilla, perunasalaatilla ja falafel-pullilla.