E:n valmistumispäivä oli 10. kesäkuuta. Keli oli jokseenkin täydellinen. Hikisen kuumat ilmat jäivät taakse ja mittari näytti +22*C. Auringossa oli lämmin istua.
Juhla oli ilmoitettu alkavaksi klo 17, mutta paikalla piti olla tunti aiemmin. Se oli ihan hyvä meillekin, sillä saimme hyvät paikat katsomosta. Tuolloin olisi ollut vielä melko hyviä kenttäpaikkojakin, mutta niistä olisi nähnyt huonommin. E oli tuon tunnin aikana järjestäytymässä muiden 495 seniorin kanssa neljän House:n mukaiseen järjestykseen, jotta pääsivät sitten juhlan alkaessa kävelemään muodostelmassa oikeille paikoilleen. E oli Cutler Housen yksi Marshall. Se tarkoitti yhtä muodostelman edessä kävelevää senioria.
Kello 17 alkoi Southin puhallinorkesterin soittama, elokuvistakin tuttu musiikki ja seniorit saapuivat perheiden seistessä ja taputtaessa paikoilleen. Herkistyin, näytti niin hienolta. Meinasin ensin harmistua, sillä kännykkäni syystä tai toisesta (epäilynäni on se, että Iso-O ottaessaan sillä muutaman perheselfien käänsi sekä äänet että valot minimiin, mutta en ole varma) ei näyttänyt aukeavan, enkä saanut ollenkaan otettua kuvia ja videoita, joita todellakin olisin muuten ottanut. Olin siis lasten kuvien varassa. No, pieni ongelma.
Rehtori aloitti lyhyellä puheella. Sitä seurasi ihan joka paikassa ja aina laulettava Yhdysvaltain kansallislaulu, nyt Southin kuoron laulamana. Perinteinen seniorien lahja koululle ilmoitettiin - 14 istutettavaa puuta - oppilaskunnan johtajan toimesta.
Oppilaiden puheen piti kodittomuudesta BLM-vaikuttajaksi ja nyt Harvardiin päässyt tyttö, joka sivumennen sanoen voitti E:n pari vuotta sitten Sophomore Speachin aikaan. Ei enää yhtään ihmetytä miksi. Puhe oli sellainen, että minun lisäkseni Iso-O kyynelehti.
Juhlan pisin vaihe oli todistustenjako. Pikku-O otti aikaa. Keskimäärin 8-10 oppilasta minuutissa sai todistuksensa. Kun oppilaita oli melkein 500, kyllähän sitä sai taputtaa. E:n tullessa vuoroon hurrasimme kolmestaan isoon ääneen. Jälkikäteen kysyessäni E ei ollut sitä kuullut. Pöh.
Tilaisuus loppui hassussa hatussa olleen tupsun siirtämiseen oikealta vasemmalle ja hattujen heittämiseen, jälleen elokuvista tutuin tavoin. Ja sitten alkoi taas se sama musiikki, joka uudelleen minut herkisti.
Ihmismassa siirtyi hitaasti kohti parkkialuetta, mutta meillä meni melkein tunti ennenkuin oikeasti lähdimme, sillä E oli toivottu ihminen monien oppilaiden ryhmäkuviin. Kun viimein lähdimme, oli E:lla haikea mieli - yksi ajanjakso on nyt väistämättä ohi. Iso juttu se on.
Kotona nostimme maljan ja söimme hieman tarpeettoman pikaisesti, sillä E oli kutsuttu Adelen luo jatkojuhliin. Tämä oli syy, minkä vuoksi meidän oma Graduation Dinner on siirtynyt niinkin pitkälle kuin ensi keskiviikkoon.
E on valmistunut High Schoolista ja on nyt aikuinen mies. Että sellaista.
No comments:
Post a Comment