Joululomalla tapahtuu

Pikku-O pääsi joululomalleen 22.12. iltapäivästä. Vain päivää ennen E oli käynyt Owenin lisäksi Emory yliopistossa opiskelevan ja juoksevan High School aikaisen kaverinsa JO'n kanssa juoksemassa pitkän lenkin lähtien Southilta, täysin unohtaen, että koulu oli vielä käynnissä. Parkkipaikkoja oli ollut vaikea löytää.

Holly-koira saapui samaisena iltapäivänä jopa ennen hoitajaansa, ja asettautui heti taloksi tavalla, mikä on harmittanut aivan. Koiralle on osoitettu paikaksi kahden istuttava sohva vuorattuna sen omilla peitoilla. Silti se aina löytyy isommalta sohvalta, jonka irtopäällysen ja kaikki peitot olin joulun kunniaksi pessyt. 

Minulla alkoi heti ensimmäisenä päivystysyönäni huimaus, joka äityi todella pahaksi jouluaaton aattona siten, että mietin jopa työkuntoani. Huimaus oli tyypillinen asentohuimaus; nopean vasemmalle kääntymisen jälkeen, pienen viipeen jälkeen alkoi hirveä pyöritys ja silmien nystagmus, mikä vaimeni alle minuutissa, jos pysyin paikallani. Ongelma oli se, että pienikin liike sai tunteen provosoitumaan. Ja minä en ole kovin hidasliikkeinen. Piti nopeasti opetella sellaiseksi. Onnekseni pahimpana päivänä työskentelin todella pätevän ja empaattisen erikoistujan kanssa, joten kierto oli nopeasti ohi, ja pääsin kotiin lepäämään. Kieltäydyin sekä hänen että päivystäjänä myös olleen pomoni Jayashrin tarjouksesta tehdä minulle Epley maneuver, sillä ajatuskin olon provosoimisesta kauhistutti. Levähdin iltapäivän, söin ja join hyvin, nukuin melkein tauotta (muutama lyhyt puhelu vain) yön yli, ja jouluaattona voin jo paremmin, vaikka täysin kunnossa en ole vieläkään.

E teki Iso-O:n ohjeiden mukaisen Power Point-esityksen itsestään. Se on tarkoitus käydä läpi lähimpien kavereiden kanssa illanvietossa. Osa sen dioista on äidille sopimattomia. "I need healthy boundaries. If I show them to you, it will open another can of worms". Ennen joulupyhiä hän ehti käydä Saylorin, Kritin ja Alexan kanssa syömässä ja elokuvaa Saylorin luona katsomassa.

Iso-O oli kollaasiprojektiensa lomassa hiihtäjien kanssa illanvietossa Brennereilla. Siellä kaikki esittivät diaesityksen aiheesta: "First Semester" eli mitä puolen vuoden aikana oli kullekin tapahtunut. Hauska idea ja hauska oli ollut iltakin.

E:n ja Iso-O:n syyslukukauden arvosanat saapuivat. E sai neljä A-arvosanaa ja yhden A--arvosanan. Tämä viimeinen tuli kaikkein hankalimmasta, siitä, jonka hän mietti vaihtavansa pois siitä syystä, että "kukaan ei voi saada korkeampaa kuin B". Hyvä E! Iso-O sai kolme A-arvosanaa, yksi oli A- ja yksi B+. A- tuli historiasta ja B+ yhteiskuntatieteistä (Government Class), mikä on Georgetownilla huippuluokkaa ja myös hankala. Hieno suoritus häneltäkin. Olen ylpeä, niinkuin tietysti aina. 

Jouluaatto ja -päivä

Olin varannut jouluaaton ja -päivän perheaktiviteeteille, mikä oli tietysti hieman epäreilua siksikin, että tiesin itse olevani vähintäänkin aamut poissa. En kuitenkaan saanut kovaa kritiikkiä, ja toisaalta monilla kavereilla oli itsellään samansorttinen tilanne. Jouluaattona oli pilvinen, hieman plussalla ollut keli. Lähdin ensin kiertämään sairaalalle. E kävi juoksukaverinsa Owenin kanssa lenkillä. Sain hommat kasaan sairaalalla, ja pääsimme aloittamaan joulun yhdessä joulupuuron, taatelikakun, joulutorttujen ja glögin äärellä klo 13. Ehdotin Turun joulurauhan julistusta, mutta ehdotukseni ei saanut tulta alleen.

Aika pian joulupuuron jälkeen E laittoi marinoimansa possun uuniin. Minä sillä välin valmistelin laatikot, pikkuperunat, rosollin, herneet, leikkeleen ja kalat, ja pääsimme syömään suunnitellusti klo 17. Muutaman soiton sain erikoistujilta valmisteluaikana, mutta jouluaterian saimme nauttia ilman häiriöitä. Ennen ruokaa luimme jouluevankeliumin vaihtaen lukijaa joka kappaleen välillä.

Joulukirkkoon menimme yllättäen Iso-O:n toiveesta. Pojatkaan eivät vastustaneet. Kirkko oli melko täynnä ja tunnelmallinen. Minulla harmillisesti tuli yksi paljon aikaa vaatinut puhelu, minkä vuoksi jouduin jättämään nuorison keskenään noin puoleksi tunniksi, mutta pääsin vielä sopivasti osallistumaan "Silent Night"-fiilistelyyn. Kuulin jälkikäteen heitä naurattaneesta välikohtauksesta. Olin antanut E:lle shekin kolehtia varten. Hän otti sen ryppyisenä taskustaan ja laittoi virsikirjan väliin suoristumaan sillä seuraksella, ettei se heti löytynytkään.

Kotiin saavuttuamme kompleksisen aivohalvauspotilaan hoidon järjestämisestä johtuen suunniteltu luumujälkiruoka ja sen ympärille toivottu lautapelisessio venyi itselleni hieman liian myöhäiseksi. Ilmeisesti hieman Iso-O:llekin, sillä päädyimme pelaamaan vain Afrikan tähti-peliä, ja sitäkin vain yhden, melko nopean erän.

Joulupäivän aamuna sain vietyä kaikki lahjat kuusen alle ennenkuin Holly-koiran hoitaja Pikku-O saapui alakertaan omien sisaruksille suunnittelemiensa lahjojen kanssa. Jouluaattoyö oli ollut sairaalalla niin kiireinen, että minuakin odotti 14 potilaan tapaaminen. Kaikkinensa tapasin 16 ennenkuin pääsin lähtemaan klo 13. Varsinaista kiirettä ei tuntunut olevan kenelläkään, ja kello taisi olla lähempänä klo 15 ennenkuin lahjat olivat avattuina.

Välipäivinä

Iso juttu oli täällä arkipäiväksi luetun Tapaninpäivän aamuna hammasklinikalla (Wellesley Oral Surgery & Implant Center) varattuna ollut Iso-O:n viisaudenhammasleikkaus. Lähdimme klo 7.30 ja olimme paikalla hyvissa ajoin ennen klo 7.50, mikä oli hänelle ilmoitettu saapumisaika. Jännitystä oli ilmoilla. Minä jäin aulaan odottamaan, kun Iso-O lähti hoitajan perässä kohti toimenpidehuonetta. Noin puoli tuntia myöhemmin hoitaja tuli hakemaan minut Iso-O:n seuraksi. Toimenpide oli ohi. Iso-O oli hieman hilpeällä tuulella anestesian jälkimainingeissa ja meidät jätettiin huoneeseen noin 15 minuutiksi oleilemaan. Sitten hoitaja tuli takaisin, opasti Iso-O:lle hoitotoimenpiteet, kertoi reseptien (amoksisilliini ja opioidilääkitys!) löytymisestä lähiapteekistamme, ja kertoi odotettavissa olevasta toipumisajasta. Iso-O kuunteli hyväntuulisena - eikä sitten oikein muistanut jälkikäteen mitään. Kotiin saavuttuamme hän vaihtoi kangaspalaset toisiksi, ja silloin tuntui ensimmäisen kerran kurjalta. Koko päivä hanella oli mennyt kangaspaloja vaihtaen, kipulääkettä (ibuprofeeni ja parasetamoli) ottaen, ja vain hieman jotain juoden. Minä saavuin työn jälkeen antibiootit (maksoi kokonaiset $1.76) mukanani. Opioidit (Oxycodone) jätin apteekkiin. Vasta illasta hän söi hieman poikien tekemää kasvissosekeittoa. Seuraava päivä oli aavistuksen helpompi, mutta syöminen oli hankalaa. Eikä tilanne tietysti ole vieläkään täysin ohi.

E kävi Saylorin ja Alexan kanssa Singing Beach:illa Manchester-by-the-Sea-kaupungissa ja pulahti kaksi kertaa jääkylmään Atlanttiin. Adelea hän lähti uudelleen tapaamaan pakkauskiireidensä keskellä, ja kävi pitkällä lenkillä Owenin, JO:n ja Middlebury Collegessa juoksevan Will:in kanssa. Sitten hän lähti BC-joukkuekavereidensa, Pikku-O:n ja isänsä (ks. alla) kanssa sateiseen Fenway Park:iin, jossa oli Winter Special, ja sieltä melko suoraan kohti Pennsylvanian Scrantonia, ja edelleen Philadelphiaa, jossa hän aikoo vuotensa vaihtaa.

Pikku-O halusi tehdä erityistä kakkua (Buche de Noel). Sitä varten piti tilata vaikka mitä Stop and Shopilta. Sopivasti ilmestynyt uunin erikoinen virheilmoitus oli aika hermostuttava. Vain päivä ennen kakunleipomista uuni alkoi pitää piipitystä ja siinä vilkutti virheilmoitus "FO", joka E:n mielestä oli lyhennys sanonnasta "Fuck Off". Oikeasti se kertoi paneelin toimimattomuudesta, hän googlasi. Jouduin napsauttamaan sulakkeen kokonaan pois päältä, jotta se hiljeni. Se auttoi, mutta uunin lisäksi porrasvalot sekä aulan pöytävalo, ruokasalin takan yllä olleet valot, olohuoneen sohvan valot ja keskikerran yhden pistokkeen takana olevat valot sammuivat. Kuulostaa vähaiseltä harmilta, mutta kummallista on se, etteivät nämä pistokkeet ole lähelläkään toisiaan uunista puhumattakaan. No, kun sulakkeen napsautti uudelleen päälle, uuni toimi tarpeellisen ajan, ja Pikku-O sai kuin saikin kakkunsa tehtyä. Siitä tuli hieno. Hän laittoi sen etuverannalle ilman suojaa. Holly-koira pääsi Iso-O:n avattua oven livahtamaan kakun luo ja nuolaisemaan sitä isolla kielellään oikein kunnolla. :( No, uskaltauduimme maistamaan jättäen kielilipaisukohdan olemaan.

Astianpesukonemies tuli uudelleen 29.12. ja koneen pitäisi olla nyt kunnossa. Maksoin $172.61. Aikamoinen kustannus siis jälleen uudehkosta pesukoneesta.

Minulla oli veljeni J:n psykoterapiaopintoihin kuuluva haastattelu vapaapäivänäni kukonlaulun aikaan. Juttelimme yli tunnin. Hän siitä leikkaa noin 30 minuutin pätkän soveltuvaksi heidän keskusteluihinsa. Mielenkiintoista olisi päästä kuulemaan, minkälaiseksi meidän suhteemme toisten puolesta arvioidaan.

Iso yllätys tapahtui, kun T saapui 27.12. illasta koputtamaan etuoveamme. Määräsin vieressäni istuvan Pikku-O:n avaamaan "E:lle, hän varmaan on unohtanut avaimen". Hän siis yllätti meidät kaikki.

Taloon saapuu lisääntyvästi porukkaa

Jouluun valmistautumista

Iso-O:n lähtöpäivä 14.12. ei mennyt kaikilta osin liian jouhevasti. Ensin sain soiton National Mall:ilta, jossa hän oli juoksemassa polven kipeytyessä niin pahasti, että hänen piti kävellä takaisin. Tunnelma ja syy kipuun olivat taas hänen mielessään suuret ja dramaattiset. Hän soitti uudelleen, kun vaatekuivaaja ei ollutkaan toiminut normaalisti, ja "olen ollut kaksi päivää ilman sukkia". Hän pääsi matkaan. Bussiasemalta hän soitti, että passi oli unohtunut. Bussista tuli ensin viesti "lähdetiin", ja sitten "my phone's going to die and there's no chargers on the bus .... so what's the plan". Niin, äidillähän on tietysti suunnitelma valmiina kaikkeen. No, suunnitelmia tai ei, sain haettua hänet Brooklinesta seuraavana aamuna klo 8.30, ja poimin mukaani väsyneen, mutta hyväntuulisen pulputtajan. Saavuimme kotiin juuri sopivasti näkemään Pikku-O:n ontumassa kohti autotallia. Pikkuveli yritti kiirehtiä karkuun, mutta isosisko ei antanut mahdollisuutta välttää halailua.

Joulua edeltävästi Iso-O:n aika on kulunut kollaaseja (yksi on jo valmis) tehden. "Minulla on sinulle pre-joululahja, siivosin yläkerran", hän sanoi. Paperit olivat pinoissa. Pinoja oli paljon. Hän on ollut melkein päivittäin joko Marthan tai Jasonin kanssa liikkeellä, ja kotona hän on valittanut "näkevänsä nälkää". Syynä tähän väitteeseen on se, että hän on tottunut marssivansa yliopiston ruokalaan vähintään viisi kertaa päivässä, ja kotona ruoka ei olekaan keittiöön saapuessa valmiina poimittavaksi.

Sunnuntaiaamuna herätessäni ihmettelin, kun vaatehuoneen ovi oli kinni. Sängyltä löytyi E. Hän oli ollut juhlimassa kaverinsa 21-vuotissyntymäpäivää ja ajautunut Iso-O:n ohjaamana meille. Ehdin vaihtaa muutaman sanan ennenkuin hän lähti takaisin. Hänellä oli vanhan High School aikaisen kaverinsa, Colgate University:ssa juoksevan Owenin kanssa treffit BC:llä, josta he lähtivät muiden BC-poikien kanssa juoksemaan pitkää 16 mailin (26 km) lenkkiään. Hän jatkoi opintojensa parissa vielä keskiviikkoon 20.12. saakka. Tuona iltana sain hänetkin hakea lomalleen. Hän saapui nälkäisenä iso pyykkikassi mukanaan.

Tein jonkinsorttisen joulusiivouksen viikko ennen joulua. Noin vuosi sitten laitoin viiden sohvatyynyn päälliset pesuun. Neljä tuli takaisin. Nyt laitoin samat neljä pesuun, ja viisi tuli takaisin. Olin laittanut kaikkien vetoketjut kiinni, joten selitys 'yksi oli toisen sisällä', ei oikein toimi. Kummallista. Lopuksi Pikku-O koristeli kuusen ja minä laitoin valot takan ja sohvan päälle. 

Jouluvalmisteluiden kanssa yritin taiteilla sen faktan kanssa, että aloitin päivystysviikon torstaina 21.12. ja päätän sen vasta selvästi joulupyhien jälkeen 28.12. Koska jouluaatto - mikä yleensä täällä ei ole vapaa - sattuu olemaan sunnuntai, on minulla teoreettinen mahdollisuus aivan kivaan jouluaattoon ja -päivään, sillä aamukierron jälkeen voin lähteä sairaalalta. Tämä tietysti voi tuhoutua täysin, jos potilaita on paljon ja epästabiileja aivoinfartipotilaita saapuu jonona. Siksi siis olen käyttänyt jonkin verran aikaa ennakointiin ja miettinyt, mitkä asiat voin jättää nuorison valmisteltaviksi. Laatikot (porkkana ja lanttu), kakut (taatelikakku ja porkkanakakku) sekä joulutorttujen taikinan ja hillon sain valmiiksi. Viimeksi mainitut pitää jossain välissä valmistaa, samoin kuin kaikki muu. Glögin korviketta (Winter Wassail) kävin hakemassa kuusi pulloa ja piparkakut ostin valmiina.  

Kolmantena adventtina menin Iso-O:n kanssa Marthan kotiin, jossa oli pieni aamupala tarjolla klo 11, noin 30 minuuttia ennen Southin Newtones-yhtyeen saapumista ovelle. He lauloivat Christmas Carols (4 joululaulua) meidän kuunnellessa etuverannalla. Kiva pieni tilaisuus. Mukana olivat Marthan perheen lisäksi Amy, Mark, Kia, ja naapurin äiti poikansa kanssa. Newtones jatkoi heidän oveltaan seuraavalle kiertäen Newtonia aina klo 18.30 saakka. 

Arjessa jouluun liittymätöntä

Terveydenhuollon tilanne on aikamoisessa kriisissa Yhdysvalloissa. Se on tietysti ollut tiedossa jo pitkään, mutta rannikkoseudulla huippuyliopistojen alueella ja ympäristössä työskennellessäni ja Massachusettsissa asuessani en sitä ole varsin huomannut. Vähitellen kriisi alkaa löytää tämänkin kulmauksen - rahaa vaan ei ole rajattomasti. Sen lisäksi että työntekijoiden terveydenhuoltovakuutusten ehdot ja hyödyt ovat tiukentuneet, kävi ilmi, että olemme menettämässä henkilökohtaiset työkännykkämme. Ymmärrän, että kustannus on hirmuinen, kun jokaisella työntekijällä on iPhone täysin oikeuksin, mutta samalla kauhistelen sitä mahdollisuutta, että omaa puhelinta pitää käyttää mihinkään potilasasiaan tietoturvariskikin huomioiden. Saa nähdä. Jonkinlainen ratkaisu ainakin päivystystyöhön on löydyttävä, vaikka henkilökohtainen työpuhelin menisikin.

Maskit tulivat uudelleen pakollisiksi kaikissa potilaskontakteissa 18. joulukuuta koronan, influenssan ja RSV:n johdosta. Henkilökohtaisesti harmittelen sitä, että en ole vielä toipunut maski-ihottumasta, ja nyt pitää taas hautoa. Olen toistaiseksi ratkaissut asian siten, että laitan maskin päälle juuri huoneeseen mennessäni ja otan heti pois sieltä pois astuessani.

Pikku-O:n toisen neljänneksen väliarviot saapuivat. Muuten menee aivan hyvin, mutta ranskassa edelleen on parantamisen varaa:"Is trying, but would benefit from more frequent review of content. Is encouraged to participate more in class". Matematiikassa sen sijaan tuli oikea yllätys:"Has earned a low grade on multiple assessments". Pikku-O:n mukaan 'vain' yksi meni huonosti (D+) - ja joo, kuulostaa todella huonolta - mutta mielenkiintoista, että opettaja ajattelee selvästi eri tavoin. Pikku-O, ryhdistäyminen on tarpeen!

Kävin hakemassa hiihtäjäpojat, Pikku-O:n, Nathanin ja Dashielin, ja seuraavana päivänä Oliverin Westonista. Ihania, kohteliaita nuoria miehiä! Ajanotot ovat takana - ensimmäinen kisa on heti uuden vuoden jälkeen keskiviikkona 3. tammikuuta. Pikku-O ilmeisesti kilpailee edustusjoukkueessa. Aikamoinen motivaatio hänellä on, kun hiihti täysillä nilkkavammastaan huolimatta.

Putkimiehet saapuivat vuotoa katsomaan viime viikon perjantaina. Kävi ilmi, että vuotokohta olikin taas astianpesukoneessa. Se ei kuitenkaan ollut joko ongelma. Heidän täällä ollessaan nimittäin kellarissa olevan vaatepesukoneen poistoputki alkoi tulvia. Koko iso poistoviemäri oli mennyt tukkoon. He eivat osanneet minulle selittää, miksi viemäri meni tukkoon käytännössä samaan aikaan, kun astianpesukone oli alkanut vuotaa. No, viemärin he saivat avattua koko kellarin mitalta jättäen jälkeensä $840 maksun. Astianpesukone sen sijaan meni käyttökieltoon ja siihen menevä putki suljettiin. 

Soitin astianpesukoneen korjaajalle. Viimeksi prosessi otti kaikkinensa melkein kaksi kuukautta. Nyt ei oikein olisi sellaiseen varaa - talo on täynnä astioita isosti käyttävää porukkaa. Tiskasin ison, monen päivän verran pöydälle kerääntyneen tiskin ja totesin jokaisen astioita käyttävän ottavan tiskiharjan käteensä aina syötyään. Tämä on toiminut hyvin kaikkien muiden paitsi - yllätys, not - Iso-O:n kanssa. No, positiiviseksi yllätykseksi astianpesukonemies saapui alle viikko myöhemmin. Hän velotti käynnistään $169. Pesukonetta ei edelleenkään voi käyttää. Pitää odottaa osan saapumista ainakin joulun yli. Vuokraemäntäni Alice on ottanut tilanteen yllättävän rauhallisesti.

Osallistuin uudelleen lauantain Heartbreak Long Run-treeneihin. Tällä kerralla minulla ei ollut juoksukaverinani Marthaa. Lähdin itselleni sopivassa juoksuvauhtiporukassa alkuun itsekseni. Tierneyn isä ensin ja Colin sitten menivat aika nopeasti ohi vaihtaen molemmat muutaman sanan kanssani. Ensimmäisen ylämäen loppupuolella seuraani valikoitui kahdesti maratonin noin 3,5 tuntiin juossut 56-vuotias mies, Eric, joka oli ilmoittautunut huhtikuun Boston Marathoniin vain hetki ennenkuin sai kuulla sairastavansa syöpää. Ainoa mahdollisuus siirtää juoksuilmoittautumistaan seuraavaan vuoteen Bostonin erittäin eksklusiivisessa kilpailussa on raskaus - syöpä ja sen aktiivihoidot eivät kelpaa. Niinpä hän päätti sytostattihoitojensa keskellä, sädehoitoa vielä odottaen, alkaa uudelleen juosta, tavoitteenaan tällä kerralla toki vain maaliinpääseminen. Juoksimme yhdessa koko 7,5 mailin matkan minun vauhtiani, mikä on hänen nykyinen vauhtinsa myös. Oli kiva, vaikka tietysti aikamoinen realiteettitestaus - minun vauhtini on siis aktiivisyöpähoitopotilaan vauhti.  Juoksin edestakaisin kotoa, joten matkaa minulle tuli jälleen 10 mailia (16 km), mikä on edelleen minulle pitkästi. 

Minulla alkoi siis viikon mittainen päivystysviikko päättyen vasta 28.12. illasta, sitten on viikko vapaata. Pikku-O:lla on vielä 22. päivä koulua ennen hänen samanmittaista taukoaan. Opiskelijat sen sijaan lomailevat lähelle tammikuun puoliväliä. Talossa on jälleen enemmän ääntä ja vauhtia.

Harmillista

Ok. Arvostaisin aikaa ilman harmeja. En ole sellaista hetkeen kokenut, varsinkaan tällä viikolla. Aina tuntuu jotakin tapahtuvan. Isoin juttu tällä viikolla oli se, että Pikku-O taittoi nilkkansa Nathanin trampoliinilla oikein kunnolla, pyöräili kotiin, kääri jalan itse - aika hienosti, täytyy sivumennen todeta - meni nukkumaan, ja kertoi minulle vasta aamulla. Vähintään nivelsiteet näyttävät olevan revenneet, eikä pientä murtumaa pysty kuvatta poissulkemaan. Kyllä hänen syntymäpäivälle ajateltu maratonjuoksusuunnitelmansa ja lähiajan hiihtotreeninsa ovat nyt uhattuina. Harmillista tämä on erityisesti hänelle itselleen. Hän on tavoilleen uskollisena säilynyt positiivisena, ja vaikkei treeneihin olekaan varsinaisesti osallistunut, hän aloitti kuntosaliharjoittelun toisena päivänä, ja kolmantena hän jo pyöräili Westoniin opastamaan aloittelevia hiihtäjiä - hänhän on jo kokenut :).

Nilkkavammaa henkisesti vieläkin harmillisempi asia oli/on keittiössä ja sieltä kellariin TAAS alkanut vedenvuotaminen. Vuokralaisena tietenkin huoli on pienempi, mutta asia pitää hoitaa kuntoon, ja ei minulla ole sellaiseen helposti mahdollisuutta, kun olen jatkuvasti virka-aikaan ihan muualla. No, soitin putkimiehelle, laitoin viestin vuokraemännälle, otin vastaan hänen tunnelmansa, ja laitoin keittiön lavuaarin/hanan, astianpesukoneen ja lopulta myös vaatepesukoneen käyttökieltoon. Päivän myöhemmin nimittäin keksin, että ongelma on putkessa, jota pitkin vesi menee keittiön lisäksi ainakin vaatepesukoneeseen. Keksin tämän aika pian pitkän pesuohjelman alussa, kuitenkin vasta sitten, kun vaatteet olivat jo läpimärät. Jouduin vaihtamaan pikapesuun, ottamaan vastaan pienen vesisateen, ja päättämään sitten, että vaatepesukonekin odottaa putkimiesta. Onneksi nykyään sellainen on aiempaa helpompaa, kun vaatteita pitää päivittäisen käytön sijaan pestä vain noin kahdesti viikossa.

Iso-O lähetti videon pienestä lumikuorrutuksesta kampuksella. Meillä satoi tuolloin kaatamalla vettä. E taas on soittanut päivittäin purkaakseen mielipahaansa liialliseen työmäärään. 

Vähemman harmillista on se, että paketoin jo kaikki lasten joululahjat ja Pikku-O:n syntymäpäivälahjan valmiiksi kaappiin sekä kannoin joulukoristelaatikon valmiiksi alakertaan. Kohti vähemmän harmillisia aikoja - Iso-O tulee jo huomisaamuna ja E:kin ensi viikolla.

"Äiti on pettynyt" ja kaikenlaista muuta

Ensimmäiset kaksi adventtia ja Suomen 106. itsenäisyyspäivä on vietetty. "Holiday Season" on vahvasti meneillään. Paljon on taas tapahtunut. 

E:n kilpailu ja juhlat

E:n ensimmäinen sisäkauden kisa oli Boston University:n radalla joulukuun 2. päivänä (Sharon Colyear-Danville Season Opener). Boston College:lla meni todella hyvin. Yliopiston koko historian aikaisista ennätyksistä rikkoontui viisi; miesten 5k (Fox 14:07 min), miesten 600 m (Kelly 1:19 min), miesten 300 m (Frabotta 34:11 s), naisten 600 m (Yalysovetska 1:30 min), ja naisten 300 m (Benard 39:16 s). E:llakin meni hyvin. Hän juoksi mailin (1609 m) omalla ennätyksellään 4:11 min, ja tuli kokonaiskisan 26. sijalle 57 maaliin päässeestä. Ihana oli nähdä hänen iloaan.

Kilpailun jälkeen heillä oli perinteinen koko joukkueen (tytöt ja pojat) "Formal". Se tarkoittaa pukuun ja iltapukuun pukeutumista ja yhdessä juhlimista. Tällä kerralla juhla järjestettiin E:n talon kellarissa. E ei halunnut käyttää omaa pukuaan vaan päätyi jälleen pyytämään pikkuveljensä tumman puvun takin käyttöönsä. Aiemmasta oppineena sanoin hänelle, että takki pitää sitten palauttaa siistinä. Lupasi. Sen verran reipashenkiset juhlat jälleen olivat, että sekä E:n huoneen että yhteisen tilan matto piti pestä nuorempien juoksijapoikien oksennuksesta. Ja, meiltä lainassa oleva keittiöntuoli pitää liimata kasaan ainakin viidestä kappaleesta.  

Iso-O:n lompakko katosi

Iso-O hukkasi lompakkonsa, jossa oli luottokortti, pankkikortti, terveysvakuutuskortti, ja kaikki mahdollinen identiteettivarkauteen ja rahojen menettämiseen tarvittava kapistus. Jouduin taas nielemään harmistustani, kun hän soitti asiasta. Hän sai lukittua korttinsa ostaakseen hieman aikaa lompakon löytämiseksi, mutta pliiiiiiz, voitko huolehtia kamoistasi paremmin!!! Lompakko löytyi vuorokausi myöhemmin kaverin pyykkien joukosta. Tarina ei kerro, miten se sinne joutui, mutta olemme iloisia. Iso-O soitti klo 22.30 informoidakseen minua. Hänen suurin huolensa oli ollut se, että "äiti on pettynyt".

 

Pikku-O on ollut kiireinen

Samanlaiseen "äiti on pettynyt" tilanteeseen koki joutuneensa myös Pikku-O. Sain automaattisen viestin Pikku-O:n saapumattomuudesta historiatunnilleen. Kun lähetin hänelle kuvan viestistä ison kysymysmerkin kanssa, hän laittoi vastaukseksi, että oli nukkunut pommiin, puhutaan kotona, ja anteeksi äiti. Hän oli järjestämässä keittiötä ja tuli halaamaan, kun tapasimme, molemmat hyvin epätyypillisiä toimintoja. Nauratti. Hänelle oli käynyt perinteinen "ummistan silmäni 10 sekunniksi" puhelimen herätyksen jälkeen. Hän oli herännyt klo 10.35, ihmetellyt hetken kuinka valoisaa on, hypännyt ajan näkemisen jälkeen ylös pedistään, ja saapunut luokkaan vauhdikkaan pyöräilyn johdosta klo 10.45. Googlemaps antaa puhtaaksi pyöräilyajaksi 12 minuuttia; Pikku-O:n 10 minuuttia heräämisestä luokassa istumiseen pitää tietysti sisältää itse pyörailyn lisäksi vaatteiden pukeminen, pyörän esilleottaminen, kypärän päähän laittaminen, pyörän lukitseminen koululla, ja luokkaan juokseminen. Aika lujaa hän siis meni.

Sophomore Speech on Pikku-O:lla edessä keväällä. Hän mietiskeli aiheita. Ensimmäisenä hän ajatteli kirjoittavansa Yhdysvaltain terveydenhuollon eriarvoisuudesta. Kun totesin aiheen olevan aika haastava, hän hermostui, mutta tuhahtelun jälkeen ajatteli niin itsekin. Melkein heti hän keksi aiheekseen autottomuuden edut. Yön yli mietittyaan aihe kuitenkin muotoutui kävely/pyöraily-yhteiskunnan etujen pohdiskeluksi. Luulen, että siitä hänellä saattaa jotain sanottavaa ollakin. Hankala silti. E aikoinaan kirjoitti kaurapuurosta ja sen eduista, ja sai hopeamitalin. Epäilen, että Pikku-O:n valitsema aihe on sen verran 'tylsä', ettei mitalisijoille ole asiaa. Nolona totean, etten muista, mikä Iso-O:n aihe oli. 

Pikku-O ei ole käyttänyt hampaiden oikomishoidon jälkeistä yömuottia usean kuukauden ajan. Hän jäi kiinni, kun sattumalta huoneessaan vieraillessani en nähnyt muottia missään ja kysyin. Syy käyttämättömyyteen oli kuulemma se, että se oli alkanut haista niin pahalta. Niin. Siitä olisi pitänyt pitää hieman parempi huoli. Hän laittoi sen likoamaan, mutta pahaa pelkään, ettei siitä enää käyttökelpoista tule.

Aiempien klubiyritystensä (shakkiklubi, ranskaklubi, frisbeeklubi) sijaan Pikku-O liittyi Hiking Club:iin ja kävi ensimmäisellä vaelluksella Blue Hills:illä heti saman viikon lauantaina. Hyvä valinta. Hänen toinen klubinsa on edelleen jatkuva Red Cross Club, jossa hän on jo toista vuotta putkeen klubin sihteeri. Reipasta meininkiä.

Pikku-O tuli salaperäisenä (=normaali tilanne) alakertaan ja kertoi lähtevänsä Rohanin luo. "Asuu vähän kauempana, saan kyydin", sanoi hän, eikä osannut taas yhtään sanoa illan suunnitelmista tai aikatauluista. Seuraavana päivänä asiasta erikseen kysyttyäni hän kertoi, että oli mennyt Oliverin kanssa ja oli ollut kivaa. Informaation määrä on tämän kaverin kanssa aika paljon vähäisempi kuin isosiskon kanssa. Ei sillä, että minulla olisi oikeita huolia hänen kanssaan.

Hänellä oli saman viikon aikana kaksi lyhyttä päivää (päivät loppuivat normaalin klo 16 sijaan jo puolelta päivin) opettajien koulutustilaisuuden ja jonkun muun aktiviteetin johdosta. Toisen aikaan kaverit tulivat meille. Huomasin tämän kotiin saapuessani levällään olevien ovien ja normaaliakin kaaosmaisemman keittiön johdosta. Pikku-O oli tarjonnut pojille munakasta.

Toisen lyhyen päivän aikana hän oli käynyt taas kavereiden kanssa syömässä. Hänen käyttötilinsä saldo on pitkään ollut erittäin matala. Kun ihmettelin asiaa, hän totesi veljensä tavoin "don't worry about it", mutta sanoin, että haluan vain varmistaa, ettei mitään mahdollisesti haitallista ole menossa. Hän oli lainannut Oliverilta rahaa, luvannut maksaa joulun aikaisen palkan saatuaan (Holly-koira tulee taas meille hoitoon). Ehdotin, että sovitaan kuitenkin meidän välillä kuinka toimitaan ja jätetään kavereilta lainaaminen tekemättä. Sain taas uuden tuhahduksen.

Lunta ei ole, mutta pikkupakkasesta johtuen Pikku-O kävi ensimmäisen kerran Westonissa hiihtämässä 8. joulukuuta. Saavuin kotiin sopivasti näkemään reppuunkiinnitetyt sukset ja sauvat selässään pyörää esiinkaivavaa poikaa. Ehdotin, että heitän hänet Westoniin. Hän ensin vastusti, sillä sitten hänen "pitää odottaa, että haet", mutta suostui, kun ehdotin, että ottaa pyörän mukaan ja pyöräilee takaisin - hiihtokamat nimittain pystyy jättämään Westoniin. Teimme niin. Parkkipaikka oli melkein täynnä. Hänellä oli ollut niin mukavaa, että meni jo heti seuraavana päivänä uudelleen.

Hiihtojoukkueen ensimmäinen Team Dinner oli 8. joulukuuta. Han saapui hiihtämästä klo 18.45, valmisti pikaisesti pastan, ja lähti klo 19.15. Paikalla olivat olleet lähes kaikki yli 40 hiihtäjää. Tunnelma siis ei ole laskenut, vaikka iso kantava voima, Iso-O:n ikäiset, eivät enää mukana olekaan.

Kotona ja ympäristössä

Joulukuusessa on aivan pienet minivalot, jotka näyttävät kivoilta. Muut joulukoristeet odottanevat vielä viikon verran. Tänä vuonna aiempi jouluihminen, Pikku-O, on yllättävän passiivinen koristelun kanssa. Tilanne toki voi vielä muuttua, kun joulu lähenee, mutta takana näyttävät olevan ajat, jolloin joulupalloja löytyy huonekasveistakin.

Newtonin kaupungin vaatima vesimittarin vaihto oli ajankohtainen. Mittarinvaihtaja kävi, kun olin etäpäivävastaanottoa pitämässä. Kiirehdin potilaiden välissä alakertaan, ja vasta sitten muistin, että jalassani oli verkkarit, joiden pyllyssä oli iso reikä. Jouduin sitten housuineni kaikkineni opastamaan miehen kellariin ja siellä olevan vesimittarin luokse. Jälkikäteen nauratti. Nolo tilanne, mutta kun asialle ei voinut mitään, päätin vain pelata mukana.

Aloin jo monta kuukautta sitten miettiä liittymistä juoksuklubiin. Ongelma on kuitenkin ollut se, että Heartbreakhill Running Company:n torstaitreenit ovat illalla, tähän vuoden aikaan kylmässä ja pimeässä, ja en ole saanut aikaiseksi osallistua myöskään lauantain pidempään lenkkiin (long run), kun se alkaa jo klo 8. Martha, Iso-O:n kaveri, on ollut tietoinen asiasta, ja juostuaan oman ensimmäisen maratoninsa viikko aiemmin Californiassa hienolla alle 4 tunnin ajalla, hän aikoi osallistua lauantaijuoksuun ilman minkäänlaista aikatavoitetta. Sain häneltä viestin, jossa hän kauniisti kysyi, josko haluaisin tulla juoksemaan hänen kanssaan. Eihän siihen voinut sanoa ei! Kyseessä sattui lisäksi olemaan ns. "First Firehouse", 20 viikon mittaisen Boston Marathonin treenauksen ensimmäinen virallinen treenisessio. Mukaan oli ilmoittautunut yli 100 ihmistä - oli helppo hukkua joukkoon. Juoksin Marthan kanssa. Päädyimme 7.5 mailin reittiin, mikä lopulta oli minulle yli 10 mailin lenkki, kun juoksin kotoa lähtöpaikalle ja takaisin. Oikein sopiva pitkä lenkki siis minulle. Keli oli alkuun kirpeä, mutta aurinkoinen, ja juoksin ilman takkia, hattua ja hanskoja, mikä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Hyvä oli kokemus, menen uudelleen.

Äiti ei ole oikeasti pettynyt. Mutta sanotaan nyt vaikka niin, että omista asioista huolehtimisessa on kaikilla meillä vielä oppimisen varaa. Näillä tunnelmilla taas kohti uutta viikkoa.

Thanksgiving-lomaa edeltäen, aikana ja jälkeen

Thanksgiving-loma on vietetty. Kaikki olivat paikalla vähintäänkin öisin, mutta sosiaalisesta aktiivisuudestaan ja toisaalta hyvin erilaisista vuorokausirytmeistä johtuen söimme yhdessä vain kaksi kertaa itse juhlapäivän lisäksi. Jouduin varaamaan ajan näille hetkille tyyliin:"Päivällinen klo 17, suunnitelkaa sen mukaisesti".

Thanksgiving-päivä alkoi E:lla 12 mailin ja minulla 4 mailin lenkillä. E oli tavannut maratonille treenaavan Marthan ja isänsä Colinin, kun he olivat myös pitkällä lenkillään. Olin antanut ohjeen olla valmiina keittiössä klo 10 valmistautumassa juhlaan, mutta odotusarvoni mukaisesti pääsimme aloittamaan järjestelyt vasta noin klo 11. Olin antanut jokaiselle tehtävän jo edellisenä päivänä. E valmisti Chicken Pot Pie:n siten, että se piti enää vain lämmittää itse juhlapäivänä. Iso-O:n tuli tuolloin kuoria perunat perunamuusia varten. Sen hän oli tehnyt, mutta jättänyt tehtävän toisen osion huomiotta - ne piti peittää vedellä. No, pienestä värjääntymisestä huolimatta, muutaman vedenvaihdon jälkeen perunamuusista tuli aivan hyvä. Tämän edellisen päivän tehtävän lisäksi hänen piti valmistaa itselleen ja Marthalle tofu-ruoka keittiösessiomme aikaan. Se onnistui. Pikku-O, jonka tehtävä oli tehdä Pumpkin Bread, mutta jonka minä tulin tehneeksi E:n seurana edellisenä päivänä, sai valmistaa alkupalat. Hän meinasi hermostua pipertämiseen - hapankorppupalat piti voidella joko voilla tai hummuksella, ja laittaa niiden päälle pieni juustopala ja/tai kurkku/minitomaattiviipale - mutta sai niistä tehtyä jos nyt ei ehkä upeita, aivan hyviä ja makoisia.

Meidät oli kutsuttu alkupaloille ja viimeistelyille jo puolen päivän aikaan. Colin oli edeltävästi sanonut, että viiniä on tarjolla kaikille yli 21-vuotiaille. Tämä harmitti E:a, mutta saapuessamme paikalle E:kin sai kuohuviinilasin ja jatkoi ruokaviinin ja jälkiruokajuomien kanssa koko monituntisen tilaisuuden läpi sillä seurauksella, että jouduimme pyytämään Marthan ajamaan meidät kotiin. Huolestuneille sukulaisille tiedoksi että mistään täpölättysistä ei ollut kyse; vain periaatteesta "jos otat, et aja".

Söimme todella hyvin, niinkuin aina heillä. Usean tunnin mittaisen alkupalasession jälkeen istuimme pöydässä pääruoan äärellä helposti pari tuntia. Ennen jälkiruokaa oli pakko ottaa tauko, mutta kyllä herkutkin maistuivat. Thanksgiving on vuoden juhlista oma suosikkini; hyvää ruokaa hyvässä seurassa ilman ylimääräistä härdelliä. Kotiin saavuimme noin klo 20.

Black Friday sisälsi perinteisen BC:n ottelun (Football). E ja Iso-O heräsivät hieman liian myöhään huomioiden pelin tärkeimmän osion, Tailgating, ja lähtivät kiireellä. Erityisesti E:lla oli kiire. Se johti siihen, että hänen pyöränsä liikkui paljon Iso-O:n pyörää nopeammin, ja heidän tiensä erosivat. Kun Iso-O sitten vielä ajoi suoraan vaieriin ja kaatui loukaten itsensä, vähintäänkin sielunsa, oli riita valmiina. Iso-O soitti minulle tuohtuneena. Hetken kuluttua E soitti kertoakseen oman versionsa Iso-O:n pahantuulisen pulputuksen kuuluessa taustalta. Rauhoittelun jälkeen he saivat välinsä sovittua siten, että oli ollut mukavaa, mutta illallakin asiaan palattiin. Hassuja ovat. 

Juhla-aika päättyi ja uusi alkoi, kun kävin Pikku-O:n kanssa hieman impulsiivisestikin hakemassa meille joulukuusen Volante Farm:ilta jo 26.11. sunnuntaina. Valitsimme kuusen tuoksun perusteella. Aiemmista vuosista oppien halusin sellaisen, joka ei ole odottanut liian kauan leikkaamisen jälkeen hakemistaan, ja ainakin toistaiseksi totean, että onnistuin hyvin. Kuusi on juonut päivittäin usean litran verran vettä ja levittää ympäristöönsä ihanaa kuusen tuoksuaa. Halusin hakea kuusen ajoissa myös siitä syystä johtuen, että sain kanto- ja pystytysapua kotona vielä olleista opiskelijoista. Koska kuusikin oli jo pystytetty, valmistin samalla vauhdilla meille pöytäkranssin, vaikka ensimmäinen adventti onkin vasta edessämme.

Juhla-ajasta siis eteenpäin, jokaisen elämää erikseen alla puituna.

Pikku-O

Pikku-O on ollut huomattavasti aiempaa sosiaalisempi, ja on kutsunut kavereitaan meille useaan otteeseen. Ydinporukkaan kuuluvat nykyään Oliver, Rohan, Nathan, Dashiel, ja Jake. Yleensä he tekevät mikropopcorneja ja katsovat joko elokuvan tai jonkin sarjan, mutta kertaaalleen he tekivät Rohanin johdolla keksejäkin. Samansorttista aktiivisuutta on muidenkin kotona - yleensä vähintään Pikku-O, Nathan ja Dashiel mukana.

Rikkoontuneen puhelimen tilalle tilasin Pikku-O:lle uuden. Kaikenlaisia vaihtoehtoja mietimme, mutta päädyin välimuotoon. Motorola Edge 2023-puhelin, osittain siksi, että hänellä on ollut Moto G7-käytössään 6.-luokalta lähtien, mutta osittain myös siksi, että sen hinta oli Google Pixel 8a ja iPhone 15 verrattuna huomattavasti siedettävämpi. Harmillisesti laturin seinäänliitettävä osa on erilainen kuin edellisen, ja se piti erikseen hommata; saapunee lähiaikoina. Puhelin sinänsä on ollut hänelle iloa aiheuttava. Tilasin myös suojakotelon, mutta harmittelen sitä, ettei se oikein suojaa näyttöä. Toivon tämän puhelimen porskuttavan ainakin High Schoolin, jos ei armeijankin läpi.

Pikku-O:n Sports Night päätti maastojuoksukauden virallisesti. Hän piti viikon juoksutauon, ja alkoi sitten uudelleen lähes päivittäisen punttisalitreenin lisäksi. Hänellä on hiihtämisessä pärjäämisen lisäksi tavoitteenaan maratonin juokseminen syntymäpäivänään joulukuun lopulla. Yritin ehdottaa ko. juoksua puoli vuotta myöhemmin (=kesä), mutta hänen päätään on vaikea tai oikeammin täysin mahdoton kääntää. 

Pikku-O:n ensimmäisen neljänneksen arvosanat saapuivat. Matematiikka ja historia olivat molemmat A. Kemia ja puukäsityö olivat A-. Englanti oli B+, ja epäonnen ranska B. Eli, aika hyvin meni. Ei ehkä kuitenkaan aivan niin hyvin kuin Pikku-O edeltavästi ajatteli (viittaus väitteeseen, että hän "on vaan niin paljon parempi" kuin isosisaruksensa, joilla meni läksyihin paljon enemmän aikaa). Taitaa olla aika hieman hänen nöyrtyä ymmärtämään, että pelkällä fiiliksellä ei High Schoolista päästä eteenpäin tavoitteella:"Harvard is my safety school" (*suora lainaus, vitsillä toki).

Hiihtokausi alkoi maanantaina 27. marraskuuta, mutta vasta kuivaharjoittelulla. Joukkue on edelleen iso, monia uusia oli ilmestynyt paikalle, osittain Pikku-O:n aktiivisesta rekrytoinnista johtuen. Hieno homma! Toivon talvesta hiihtäjille paremman kuin edellinen. Lunta saa sataa Westoniin oikein kunnolla. Newtoniin en tarvitse kuorrutusta enempää.

Pikku-O saapui koulusta takaisin kotiin noin klo 9.20 ilmoittaen, että hänet oli erotettu nyrkkitappelun johdosta. Uskoin ja ehdin hetken harmitella jälkipuintia ennenkuin hän nauroi ja kertoi, että ensimmäinen tunti oli peruttu. Hän meni takaisin nukkumaan, ja lähti uudelleen klo 11.10.

Iso-O

E ja Iso-O ovat molemmat valinneet kevään kurssejaan. E:lla on todella ekonomiapainotteinen kevät. Iso-O sen sijaan taklaa vielä peruskurssejaan, joista yhden pitää olla "Science". Hän valitsi Environmental Science-kurssin, mikä mielestäni sopii hänelle aivan hyvin. Hän silti metelöi aiheesta "siihen kuuluu 2.5-tunnin mittainen lab". Siitä huolimatta että High School aikana hän sai puhtaat A-arvosanat kaikista luonnontieteistä, täydet pisteet fysiikan MCAS-testistä, ja 5/5 todella hankalasta matematiikan BC Calculus AP-testistä, hän on vakuuttunut, ettei ymmärrä kemiasta (A) mitään.

Iso-O soitti kertoen, etta "kaikki" kaverit olivat lähteneet Thanksgiving tauolleen. Googlasin hieman, ja löysin siedettävän hintaisen bussin seuraavalle päivälle. Niinpä hän puksutti koko lauantaipäivän hitaasti edenneessä bussissa saapuen Bostonin South Stationille klo 23, 1.5 tuntia myöhässä. Kävin hakemassa uupuneen, mutta hyväntuulisesti pälpättävän tytön. Pikku-O, joka oli Iso-O:n aiemman saapumisen kuultuaan tuhahtanut:"sitten hän taas vaan halailee", oli laittamassa siskolleen pastaa, kun saavuimme kotiin klo 23.30. Siskon halailun - mikä siis tietenkin tapahtui - jälkeen Pikku-O hetken kuluttua tuli spontaanisti halaamaan myös minua sanoen, että olen niin "tiny". Aika iloinen taisi hänkin siis olla. Iso-O lähti suihkun ja syönnin jälkeen vielä pikaisesti tapaamaan naapurinpoikaa (Gabe), mutta meni sitten hänkin nukkumaan.

E:a hän lähti tapaamaan heti sunnuntaina. Vein hänet BC:n kampukselle, josta Martha haki heille. Hiihtokavereita hän näki myös heti viikonloppuna, mutta erityisesti jo ennalta suunnitellun "Friendsgiving"-illallisen aikaan Sophie:lla keskiviikkona. Kollaasiharrastukselle hän löysi aikaa ja arvosti isoa laatikollista lehtiä, jotka Martha hänelle antoi mukaan. Marthaa sai myös kiittää siitä, että iPhone-laturin hukkaamisen jälkeen hänelle löytyi uusi kaverin varastoista.

Hieman tuurilla huomasin hakuajan päättymisen päivänä, että Suomen suurlähetystö Washington DC:ssä haki harjoittelijoita ensi vuodelle. Iso-O siis lähetti ensimmäisen kesätyöhakemuksensa. Hakemuksesta tuli hyvä. Naurua tosin aiheutti liian myöhään huomattu kirjoitusvirhe:"Pyydän kohteliaimmin, että minut VALITAAN - piti olla huomioidaan - harjoittelijoita valittaessa". 

Bussi takaisin lähti sunnuntaina illasta Brooklinen pysäkiltä. Puhuimme suomea keskenämme. Bussiin jonottaessa Iso-O tervehti iloisesti tyttöä, kääntyi meihinpäin, ja esitteli ruotsalaistyttö Hedvigin. Hänen isänsä sitten sanoi meille, että hän ihmettelikin suomenkieltä kuullessaan. Hedvig on asunut Bostonin seudulla suunnilleen saman ajan kuin mekin, ja opiskelee nyt Georgetownilla ensimmäistä vuotta hänkin. Bussimatka oli sujunut kohtuullisen kivuttomasti, vaikka unta Iso-O ei ollut juuri saanut. Itselleen tyypillisesti hän oli tutustunut uuteen henkilöön, nyt Virginiassa opiskelevaan kanadalaispoikaan, joka suunnittelee lähetystyöhön lähtemistä. Iso-O alkaa selvästi sietää paremmin omien vahvojen mielipiteidensä ulkopuolisia ajatuksia ja puheita.

E

E:a ei valittu Honor Sociatyn jäseneksi. Hän soitti aivan maansa myyneenä. Hänet oli nimittäin kutsuttu hakemaan jäsenyyttä. Erityisesti siksi hylkäyskirje tuntui niin tyrmäävältä. Pettymys meni onneksi nopeasti ohi. 

E saapui Thanksgiving lomalleen tiistai-iltana. Kävin hakemassa laukut. Hän pyöräili perässä, sillä sisko toivoi pyörän käyttöönsä, mikä oli tietysti täysin oikeutettua, sillä pyörä on hänen. Parin tunnin sisään kotiin saavuttuaan E kuitenkin lähti jo High School kavereitaan (Adele ja Talia) tapaamaaan.

Hän lähti takaisin asunnolleen sunnuntai-iltana päivällisen jälkeen, sillä hänellä oli aivan liikaa kaikkea odotettavissa viikolla. Lauantaina on jopa ensimmäinen sisäkauden kisa, jonka jälkeen vasta on edessä 10 päivän mittainen juoksutauko.

Kotiasioita ja minuun liittyvää

Pihafirma kävi puhaltelemassa lehdet pois 15.11. Aivan kaikki lehdet eivät olleet vielä pudonneet, mutta olin helpottunut. Naapurimme on pitänyt pihansa putipuhtaana viikkojen ajan, ja meidän lehtemme ovat lennelleet heidänkin puolelleen. Yritin pahimpia lehtimääriä haravoida talon ja autotallin toiselle puolelle, mutta ei se paljon auttanut. Nyt on helpompaa. Saatat ehkä kysyä, miksi en/emme ole itse pihaa siivonneet. Niin. Minulla ei ole muuta vastausta kuin se, ettei haravointi ole kuulunut prioriteettilistani kärkeen vuosikausiin.

Sähkötöiden johdosta yhtenä yönä oli parin tunnin mittainen katkos. Iso-O ja Pikku-O huomasivat sen valveilla oltuaan, ja kun keskustelivat siitä suhteellisen kovaäänisesti, tulin minäkin tietoiseksi. Vasta seuraavana aamuna sähköposteja firmalta saatuani huomasin, että katkos olikin suunniteltu; en ollut huomannnut ilmoituksia edeltävästi.

Stop and Shop-kuljettaja ja minä tunnistimme toisemme yli 10 vuoden takaa ja juttelimme hetkosen kauppatavaroiden äärellä. Hän oli henkilö, jonka kanssa opettelin kauppatavaroiden kotiinkuljettamiseen liittyviä asioita tänne muutettuamme. Muistin, että hänellä oli hankaluuksia käsiensä kanssa, ja mainitsin asiasta. Siihen hän totesi, että kädet ovat hyvät nyt, mutta muu kroppa on hajoamispisteessä. Hauska kohtaaminen!

Joululahja-asioiden kanssa olen pitkällä. Itse asiassa olen valmis; odotan vain niiden saapumista tipoittain kotiin. Tein asian taas helpoksi itselleni; pyysin joululahjalistat ja suorat linkit tuotteisiin.

Maksoin molempien opiskelijoiden kevätkauden maksut alkuviikosta eli jo marraskuun lopulla, mikä on hieman aiemmin kuin olisi ollut tarpeen - ensimmäinen deadline, BC:n maksu, olisi 10. joulukuuta, ja Georgetownin kanssa olisin voinut odottaa vuodenvaihteen yli. Mutta, nyt ei tarvitse asiaa enää miettiä, ja kirpaisu menee nopeasti ohi. Seuraava maksu on edessäni kesän lopulla. Ensi vuoden maksut ovatkin sitten E:n viimeiset. Aikamoista.

Olen ollut hieman alavireinen käsivarren kivun jatkumisen johdosta. Kylläpä tuli harmillinen vaiva rokottamisen johdosta! Tiedän kyllä jatkossa, että annan tarkat ohjeet mihin kohtaan rokotetta ei saa antaa.

Markkinoille tulleiden uusien Alzheimerin taudin lääkkeiden johdosta olen lisääntyvästi päätynyt selkäydinnestenäytteenottoon, ja hämmentyneenä olen todennut, että epäillessäni alkavaa Alzheimerin tautia, näyte on ollut joka kerran positiivinen. Kliininen diagnoosi on siis edelleen aika toimiva!

Minulla on pieni mahdollisuus saada akateeminen ylennys Assistant Professor-tittelistä Associate Professor-tasolle nyt kun aiemmin mainittu siirtyminen Tufts University:stä UMASS:iin on tapahtumassa. Se olisi aikamoinen juttu, sillä Associate Professor on enemmän kuin dosentti Suomessa. Olen nimittäin yli vuoden ajan keräillyt papereitani kasaan Helsingin yliopiston dosenttuuria varten, mutta - kaikella kunnioituksella Suomen jäykkää yliopistobyrokratiaa kohtaan - tulen jättämään asian kesken, jos ko. ylennys menee täällä läpi.

Näillä ajatuksilla kohti joulukuuta ja jälleen yhden vuoden loppua. Aika menee ihan liian nopeaan.

NCAA D1 Northeast Regional - ja Hamilton

Etäpäiväni johdosta minulla oli aikaa valmistella lähtöämme tunteja ennenkuin Pikku-O saapui koulusta. Niinpä aikaa ei mennyt kuin 30 minuuttia hänen saapumisensa jälkeen ennenkuin olimme matkalla klo 16.45. Olisin kyllä halunnut ehtiä pois ruuhkan alta, mutta se ei ollut koulun johdosta mahdollista. Niinpä viimeiset auringonsäteet kuluivat lähes liikkumattomassa autossa, ja käytännössä koko matkan ajoimme pilkkopimeässä. Olen huomannut, että pimeässä ajaminen ei enää ole minun juttuni. Huomasin myös tietullitiellä ajaessani, että edellisessä postauksessa mainitsemani luottokorttitietojen vaihtaminen oli jäänyt tekemättä EZ-Pass-tililläni.

Saavuimme Yonkers:issa olleeseen majapaikkaamme klo 21 ja ehdimme hyvin majoittua ennenkuin lähdimme yhdessä Iso-O:aa hakemaan omalta bussiltaan Manhattanin 30th Street/12th Avenue-kulmauksesta klo 23. Iso-O oli täynnä positiivista energiaa ja puhua pälpätti halattuaan meitä molempia monta monituista kertaa sekä autossa että majapaikassa. Vähän ennen puoltayötä informaatiotulva oli sen verran rauhoittunut, että pääsimme kaikki nukkumaan.

Aamulla Iso-O viimeistely kirjeen Lobster Boy:lle Darthmouth Collegeen aamupalan ohella ja pudotti sen postilaatikkoon. Valmistauduimme kokopäiväiseen aktiiviseen päivään kelissä, joka oli iso kysymysmerkki. Sadetta ei onneksi tullutkaan, mutta lämpöä ei ollut liikaa. Kävellessämme majapaikalta Broadwayta ja Van Cortlandt Parkin pohjoisosan viertä kisapaikkaan yhteensä noin 3 km tuli kuitenkin jo hieman hiki, vaikka takki kulkikin käsivarrella. Tapasimme BC:n juoksijoita. Itse olisin antanut E:lle hieman enemmän tilaa, jota hän ennen kisaa aina tarvitsee, mutta sisko ei ajatellut samoin. Hän hyppäsi E:n kaulaan, ja yleensä niin vakavanaamainen veli erehtyi hymyilemään jopa minulle ja veljelleenkin. E:n näkemisen jälkeen keskustelimme jostain syystä johtuen pastapojasta (Iso-O:n 'future husband' - vitsi vuosien takaa), ja 2 minuuttia myöhemmin ko. henkilö seisoi edessämme. Iso-O meni aivan lukkoon, ja vaikka tilaisuuksia juttelemiseen tarjottiin kultalautasella, ei hän saanut mitään sanotuksi.

NCAA D1 Northeast Regionals-maastojuoksukilpailu alkoi tyttöjen osalta klo 11. Tytöt juoksivat 6k, nopeimmat hieman yli 19 minuutissa. Boston College:n tyttöjen joukkueella meni todella hyvin - he tulivat toiseksi ja pääsevät koko Yhdysvaltain tason kisoihin viikon päästä. Poikien 10k-kisa alkoi klo 12. Varaslähdön johdosta pojat joutuivat palaamaan kymmeniä metreja takaisinpäin ja aloittamaan uudelleen - itselleni ei selvinnyt, mitä liian innokkaalle urheilijalle kävi. Van Cortlandt Park on oikein sopiva kisapaikka katsojalle. Reitti kiertää ympäriinsä usean kerran siten, että ripeasti juoksemalla pystyy kannustamaan juoksijoita 9 eri kohdassa. Ripeästi toki pitää liikkua, sillä kyseessä ovat ihan hirveää kyytiä menevät nuoret miehet - voittaja juoksi 10k hieman yli 29 minuutissa. E:llakin meni hyvin. Keskipitkän matkan juoksijana aika 31:38 min on aikamoinen. Hän tuli oman joukkueensa 4. nopeimpana maaliin, kokonaissijoituksella 116/199. Boston College:n poikien 17. sija 37. joukkueesta ei riittänyt eteenpäin - kausi on pojilla nyt ohi. Mutta, valmentaja oli oikein tyytyväinen myös heihin. Kisan jälkeen saimme hetken jutella sekä E:n että joukkueen muiden poikien kanssa ennenkuin joukkue lähti kohti bussiaan ja sillä takaisin Bostoniin. Tiemme erosivat.

Iso-O:n ajatukset täyttyivät E:sta eroamisen jälkeen pastapojalla. Kirjaimellisesti koko päivän aina iltamyöhalle saakka hän jatkoi asian puimista jopa siten, että pikkuveljellä meni hermot. Ehdimme kyllä puimisen ohella tehdä kaikenlaista. Aivan heti kärkeen oli pakko löytää syömistä. Teinien teki mieli pizzaa, ja kävimme jättipizzan jakamassa läheisessä Broadway Joe's Pizza-ravintolassa. Minä jätin pizzan väliin, sillä halusin säästää tilaa intialaiselle ruoalle varaamassani ravintolassa muutama tunti myöhemmin, mutta se ei ollut ongelma - Pikku-O vetäisi 5 ja Iso-O 3 isoa palaa. Sellainen hyöty pizzeriassa istumisessa oli, että sain ladattua puhelimeni. Olin nimittäin hieman huolissani massiivisen videoinnin aiheuttamasta akun tyhjentymisestä ottaen huomioon edessä olevan tarpeen elektronisten lippujen näyttämiseen ja Uber-kyydin tilaamiseen keskellä yötä.

Pizzatauon jälkeen hyppäsimme kirjaimellisesti ravintolan yläpuolelta lähteneeseen metroon numero 1, joka vei meidät suoraan Manhattanin Times Square:lle 23 pysäkin päähän. Koska aikaa oli runsaasti, ja juoksun jälkeisen hikoilun aiheuttaman kylmyyden tunteen johdosta kävelimme hitaasti pysähtyen lämmittelemässä M@M-kaupassa aina Central Park:in eteläosaan. Siellä oli alkamassa Palestiina-mielenosoitus, joita on viime aikoina ollut lisääntyvästi ympäri Yhdysvaltoja. Emme ehtineet puistossa juurikaan kävellä ennenkuin piti lähteä kohti Saar-ravintolaa, jossa meillä oli pöytävaraus klo 16.30. Meidän kanssamme samaan aikaan ravintolassa oli iso seurue juhlimassa sekä Diwalia että parin häitä upeissa juhlavaatteissaan. Näytimme aika arkisilta. Koska teinit olivat syöneet ison määrän pizzaa, heillä oli hankaluuksia saada omia annoksiaan syötyä, mikä oli harmi, sillä ainakin oma annokseni oli suussasulavan makuinen.

Hamilton-musikaali on pyörinyt Broadway:lla vuodesta 2015 lähtien täysille saleille. Näytöksiä on edelleen 8 kertaa viikossa, 6 päivänä viikossa, 2 päivänä kahdesti. Musikaali kertoo yhdestä Yhdysvaltain alkuhistorian tärkeästä henkilöstä, presidentti Washingtonin rinnalla taistelleesta ja työskennelleestä miehestä, joka orpoudestaan huolimatta nousi isoon asemaan ja kuoli kaksintaistelussa entistä ystäväänsä vastaan liian aikaisin. Musikaali on läpilaulettu ja sisältää erilaisia genreja aina rapista lähtien. Aivan upea kokemus! Iso osa näyttelijoistä on tummaihoisia ja musiikki kivan tuoretta. Hauskojakin kohtauksia on, vaikka tarina on melko vakavamielinen. Ei ihme, että suosio on säilynyt näin pitkään.

Koska musikaali loppui iltamyöhällä, hyppäsimme hieman sivuun käveltyämme Uber:iin, jolla pääsimme jouhevasti Yonkersiin ja nukkumaan. Tai nukkumaan sen jälkeen, kun Iso-O:n ja Pikku-O:n välille pastapojan setvimisestä syntynyt riita ja aihe ylipäänsä oli saatu jonkinlaiseen päätökseen.

Aamulla oli upea aurinkoinen keli. Olin tarkoituksella varannut Iso-O:lle lipun vasta klo 12 lähteneeseen bussin, jotta kiirettä ei ollut. Söimme aamupalan, laitoimme kamat kasaan, ja ajoimme Manhattanille, jossa olimme ajateltua jouhevamman liikenteen johdosta 45 minuuttia ennen bussin lähtöä. Jätimme Iso-O:n kuitenkin kyydistä ja lähdimme kohti kotia. Bussin oletetun lähtöajan kohdalla häneltä saapui viesti, että bussiin oli päässyt. Ja, Instagram-kuvien perusteella hän oli ehtinyt nähdä joitain alueen nähtavyyksiä kuten High Line ja Vessel.

Matkamme kotiin sujui oikein kivasti varsinkin sen jälkeen, kun Pikku-O sai kaivettua eväspatongin itselleen ja löydettyä meille matkamusiikiksi U2:n vanhoja biiseja. Totesimme molemmat, etta ko. bandi sopii oikein hyvin automusiikiksi. Hän kaivoi Youtubesta myös muita 80-90-luvun bandeja ilahduttaakseen minua (*hänen perustelunsa). Sain vahingossa myös yhden kohteliaisuuden:"Tämä on hyvä nopeus". Sanomattakin on selvää, että matkalla yleisesti ajoin 'väärää' nopeutta. 

Kiva oli minimatka New Yorkiin. Upea kisa, hyvää ruokaa, paras mahdollinen seura ja vieläpä Broadway-musikaali. Kokemuksia on hyvä sulatella sohvannurkassa ennen seuraavaa aktiviteettia. Sellainen on tiedossa jo 1,5 viikon kuluttua, kun vietämme yhteisen Thanksgivingin Marthan perheen kanssa. New Yorkin matkalta saavuttuani menin jokseenkin heti heille ko. juhlaa suunnittelemaan.

Talviaika alkoi

Kesäajan loppuhetkiin sijoittunut Halloween sujui itselläni pimeässä talossa, ja se toimi. Yksikään seurue ei tullut ovikelloa pimpottamaan. Ei sillä, että olisimme aiemminkaan olleet ylivilkkaan juhlinnan keskuksena. Pikku-O:n mukaan siihen on syynä se, että Walnut Street (melko iso tie) on niin lähellä meitä. Oli syy mikä tahansa, tämä sopi minulle oikein hyvin, sillä kyseessä oli arki-ilta, minä olin päivystäjänä, ja Pikku-O meni iltaa viettämään Jaken luo. 

Olohuoneen pöydällä sijainnut kurpitsa kallistui taaksepäin ja alkoi tuijottaa katonrajaan noin viikko valmistumisensa jälkeen. Sen alla ollut lautanen oli täynnä nestettä ja kurpitsan sisäosa oli homeessa. Pikku-O:n kanssa nostimme sen biojätteeseen. Halloween oli virallisesti ohi. Seuraavaksi edessä on Thanksgiving, ja sitten alkaakin jo ajatukset suunnata kohti joulua. Talviaika - tai oikeammin Holiday Season - on vahvasti käynnissä.

Pikku-O:n urheiluja ja sosiaalisuutta

Winter Sports registration aukesi, ja ilmoitin Pikku-O:n hiihtojoukkueeseen. Hän on saanut rekrytoitua monia Freshmaneja ja ilmeisesti suurin osa viime vuoden rekrytoinneista on tulossa uudelleen. Hienoa, sillä Southin hiihtojoukkueen iso kantava voima, Iso-O:n ikäiset, eivät enää ole joukkuetta kannattelemassa.

Frank Moonie Coaches Invitational XC Meet 2023 Wrentham:issa oli marraskuun 4. päivänä. Bussi Southilta lähti klo 9.45, mutta Pikku-O halusi olla paikalla hyvissä ajoin klo 9.25. Odottelimme sitten autossa seuraavien saapumista noin kymmenen minuuttia. Minä tulin vielä hetkeksi kotiin aamutoimiin ennenkuin lähdin heidän peräänsä. Kisa oli luokkataso kerrallaan. Jostain syystä Pikku-O:n Sophomore-kisa oli ensimmäisenä, klo 12. Hänellä tapahtui pieni virhearvio. Juostuaan käytännössä koko kauden lenkkareilla, hän päätyi piikkareihin - mutta erehtyi ottamaan ratapiikkarit maastopiikkareiden sijaan - ja sai kipeät rakkulat jo 1.5 mailin kohdalla. Hän juoksi silti oman parhaansa, 17:47 min (5k), tuli Sophomore-kisan 24/192 sijalle, ja oli aivan tyytyväinen, vaikkei pomppinutkaan riemuissaan. Maastojuoksukausi on nyt hänellä ohi. Varsity pojat - jotka sivumennen sanoen voittivat oman kisansa ylivoimaisesti - jatkavat ensin D1-koulujen ja viikko myöhemmin koko Massachusettsin tason kilpailuihin. Kisojen ja suihkun jälkeen Pikku-O meni Anna's Taqueria-ravintolaan Dashielin, Nathanin, ja Jaken kanssa iltaa viettämään ja kautta lopettelemaan.

Pikku-O tarvitsi uudet lenkkarit, sillä edelliset olivat sekä kirjaimellisesti puhkikuluneet että varsinkin aivan liian monta juoksumailia nähneet. Hän siirtyi New Balance 1080-lenkkareista Nike Pegasus Turbo-lenkkareihin ja sain ne hänelle tilattua. $150 hintaiset kengät sattuivat olemaan 30% alennuksessa sekä lisaksi %25 "Flash Sale"-alennuksessa. Käytin tilanteen hyväkseni, ja ostin hänelle samalla kahdet yksien hinnalla. Yleisurheilukauden ja aivan viimeistään kesäkauden jälkeen niille tulee tarve.  

Pikku-O:n puhelin putosi kesällä mökkikivikkoon ja näyttö meni säpäleiksi. Se on kuitenkin ollut toimintakykyinen aina siihen saakka, kunnes Pikku-O pudotti sen uudelleen viikolla, nyt koulunpihalla olevaan kiveen osuen. Uuden puhelimen hankinta tuli siis ajankohtaiseksi. Olin niin toivonut, että hän olisi päässyt hieman lähemmäksi yliopistoaikaansa, mutta toiveeni ei toteutunut. Hän otti käyttöönsä minun edellisen työpuhelimeni (iPhone 6S), mikä oli hänelle aika hankalaa, sillä luulen - hän ei tosin myönnä -, että hän on retostellut koulussa olevansa jonkinlainen iPhone-vastustaja. Uuden puhelimen tilaamme Thanksgivingin aikaan, sillä toivon jonkinlaista ihmealennusta Black Fridayn tai Cyber Mondayn aikana - puhelimet ovat hirveän kalliita!

Pikku-O teki tuorepastaa ja oppi, että taikinasta pitää tehdä ohuempi, ja että pastantekeminen ei ehkä ole vaivan arvoista. Silti hän suunnitteli yrittävänsä uudelleen. Hän jopa mietti taikinan kuivattamista, mutta siihen totesin, että itsetehdyn pastan kuuluukin olla tuorepastaa, ei samanlaista pakettipastan kanssa, ja luulen, että hän kuuli perusteluni. Hän oli tavoilleen epätyypillisesti jopa seurannut jotain reseptiä.

Pikku-O on viimeaikoina murissut ja yksisanaisesti kommentoinut minulle jokseenkin kaikkeen liittyen. Niinpä oli ihana yllätys, kun tulin töistä kotiin ja minulle oli jätetty takavalo päälle, ovi auki, ja hän oli tekemässä meille ruokaa. <3  

E:n asioita

E käväisi leikkauttamassa hiuksensa ja syömässä, ja otti mukaansa metallihenkarin. Hän on ottanut projektikseen pestä vaatteita koneella, johon pitäisi laittaa kolikoita, laittamatta siihen kolikoita. Kyse on enemmän periaatteesta kuin oikeasta asiasta, sillä ei hänellä ollut mitään hankaluutta maksaa pesemisestä BC:lla kahden viime vuoden aikana, kun sen pystyi tekemään kortilla. Hän vain ei halua käydä hankkimassa kolikoita. Tähän toki täytyy todeta, että onpa erikoista, että pesukoneessa todellakin on vain kolikkomaksumahdollisuus. Luulisi, että kannattaisi muuttaa se korttimaksun hyväksyväksi, tai ottaa vuokrassa huomioon. No, toivottavasti E ei saa koko konetta rikottua. Tulee vaatteidenpesu aika paljon kalliimmaksi.

Olin jo mennyt nukkumaan, kun puhelimeeni saapui isolla intensiteetillä 5 peräkkäistä viestiä aiheesta "matkaan on tarkoitus lähteä puvun kanssa ja molemmat valkoiset paidat ovat likaisia". Tekstasin takaisin, tarvitseeko hän apua. Ei kuulemma tarvinnut. Hän vain halusi ventiloida. Jotenkin hellyttävää. 

Heti seuraavana päivänä tulivat uudet viestit, nyt Polar-treenikellon vakuuden päättymiseen ja kellon reistailuihin liittyen. Vakuus on ilmeisesti vielä voimassa muutaman viikon ajan, ja hän saa sen siis korjautettua, kun lähettää kellon firmalle. Tekstiviestit minulle sisälsivät pyynnön tuoda "stuff" mukanani New Yorkiin. Jouduin pyytämään hieman spesifimmän selvityksen, mitä tämä "stuff" on. "Pehmeä kirjekuori ja postimerkit". Hmm. Niitähän ei tietysti saa itse postista esimerkiksi.

E:lla on kisat New Yorkissa, jossa siis tapaamme (viittaus mukaan otettaviin "stuff"). Hän olisi halunnut meidän ehtivän paikalle jo aiemmin torstai-iltana, jotta hän olisi voinut - äidin avustuksella :) - tarjota joukkuekavereille illallisen samalla tavalla kuin Teksasissa oli joukkuekaverin isä heidän kanssaan tehnyt. E on jo New Yorkissa. Me, Pikku-O ja minä pohjoisesta, ja Iso-O etelästä saavumme paikalle myöhään torstai-iltana. Reissusta lisää seuraavassa postauksessa.

Iso-O:n nyrkkeily-yllätys

Iso-O:lla oli nyrkkeilyharrastuksessaan ihan oikea ottelu. Siellä häntä oli fyysisesti sattunut. Hän oli itkenyt valtoimenaan soittaessaan veljelleen kävellessään salilta kohti yliopistoa. Veli oli säikähtänyt ja antanut siskon kuulla kunniansa mm. aiheesta, kuinka typerää on tuollaiseen osallistua. Hän oli soittanut perään ja pyytänyt anteeksi. Iso-O oli pyytänyt E:a olemaan kertomatta minulle, mutta puolivahingossa tuli niin tehneeksi. Minulle tuli siitä paha mieli. Kyllä, en todellakaan kannustanut moiseen aktiviteettiin, mutta en minä silti häntä tuollaisessa tilanteessa siitä olisi muistuttanut. Juttelimme myöhemmin viikolla ja jatkamme varmasti tavatessamme.

 

Töissä tapahtuu 

Benefits eli etuudet sairaanhoitovakuutuksineen, hammashoitoineen, silmätarkastuksineen, tapaturmakorvauksineen ym piti valita ensi vuodelle. Korvaukset vain kasvavat ja etuudet vähenevät. Sellaista meininkiä. No, kiva on se, että olen ainakin toistaiseksi saanut pitää E:n ja Iso-O:n alaisuudessani ilman kaksoisvakuutusta (mahdollista 26 vuotiaaksi), mutta jokavuotinen taistelu se tulee olemaan yliopistojen kanssa. Onneksi ei sentään tarvitse työpaikan kanssa tästä kiistellä.

 

Vuonna 2018, Lahey Hospital and Medical Center yhdistyi Beth Israel-konsernin kanssa, ja nimeksi tuli Beth Israel Lahey Health. Lääketieteellinen tiedekunta kuitenkin säilyi Tufts:in alaisuudessa, vaikka Beth Israel Deaconess Medical Center ja sen aiemmat sisarsairaalat ovat tehneet yhteistyötä Harvardin kanssa. Asia on ollut esillä jo pitkään, mutta nyt on tapahtumassa muutos. Tufts:in sijaan oman sairaalani akateeminen affiliaatio vaihtuu UMASS:ille. Monimutkaista. Tällä on sellainen vaikutus, että kaikki Assistant, Associate ja Full Professor-titteleillä Tufts:issa olevat joutuvat hakemaaan saman UMASS:iltä. Sitä varten piti täyttää lomake (helppo) ja laatia CV UMASS:in lomakkeen mukaiseksi (vaikea). No, ensin ärtyneenä ajattelin jättää lomakkeen huomiotta ja lähettää oman, mielestäni oikein hyvän CV:n heille. Hetken hengiteltyäni keksin poistaa lomakkeesta kaikki typerät valmiit laatikot, ja onnistuin kopioimaan suoraan omastani heille. Sain paperit eteenpäin, ja keväällä taidan siirtyä 8 vuoden tauon jälkeen uudelleen UMASS Medical Schoolin alaisuuteen, nyt sen professorikuntaan (=Faculty) kuuluen.

Sain uuden luottokorttini postitse, vaikka vanha olisi mennyt voimasta vasta tammikuun lopulla. Olen yrittänyt muistaa, missä kaikkialla luottokorttitietoni ovat, jotta voin välttää ongelmat automaattisten laskujen kanssa. Keksin vain yhden, joten saa nähdä, mitä tästä seuraa.

Auton 90k huolto ja vuositarkastus tapahtuivat 7. marraskuuta. Molemmat kuuluvat osastoon epämiellyttävää, pakollista hoidettavaa.  Aika kivuttomasti sain ne hoidettua, kun nielaisin räikeän Conflict of Interest-tilanteen; autokorjaamoni ensin huoltaa ja sitten tarkastaa auton. No, niin kauan kuin he eivät siinä näe ongelmaa, minä en siitä sellaista aio tehdä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Trump-teatteri on ollut käynnissä New Yorkissa, jossa hänen omistuksiinsa liittyvät epäselvyydet ovat olleet suurennuslasin alla. Yhdet vaalitkin tiistaina 7.11. ovat takana, ja presidentinvaaleihin on vain vuosi aikaa. Bidenin epäsuosio alkaa todella demokraattipiireissä huolettaa. Ja oikeasti, miten Trumpista ei päästä eteenpäin?!?

Siirryimme talviaikaan 5. marraskuuta yöllä. Siirroksesta oli hyötyä vain tuon yön verran. Aamuisin aurinko edelleen nousee liian myöhään ja nyt se sitten laskee aivan liian aikaisin. Pimeys ja kylmyys eivät kuulu minun lempiyhdistelmiini, ja niitä on usean kuukauden ajan edessä. 

Nokka kohti New Yorkia. Palaamme.  

E ja Pikku-O Freshman-Sophomore XC tuloksia

Freshman-vuosi	E	Pikku-O
Cold Spring Park	~18:00 (5k) / 18:30 (5k)	20:11 (5k) / 20:34 (5k)
AB	~15:30 (4.5k)	17:36 (4.5k)
LS	-	15:51 (4k)
Cambridge	-	~18:20 (4.7k)
Ocean State	14:01  (4k)	15:47 (4k)
Franklin	17:31 (5k)	11:47 (3k)
Wrentham	17:18 (5k) / 17:18 (5k)	11:37 (3k)
Cape Cod	17:30 (5k)	-
Sophomore-vuosi	E	Pikku-O
Cold Spring Park	~17:30 (5k)	18:09 (5k) / 18:34 (5k)
CC	-	16:38 (4.5k)
Cambridge	16:31 (4.7k)	-
Westford	16:38 (4.7k)	16:48 (4.7k)
Ocean State	17:11 (5k)	18:28 (5k)
Franklin	17:18 (5k)	18:08 (5k)
Wrentham	16:50 (5k)	17:47 (5k)

Halloween aikaa

Pikku-O kaiversi meille kurpitsan (kuva). Koska ajattelin jälleen olevani todella tylsä, emme laittaneet sitä eturappusille. Se tuijottaa meitä ruokasalin pöydältä olohuoneeseen niin kauan kunnes se alkaa pahentua. 

Halloween-juhlaa Pikku-O kävi  edeltävästi viettämässä kavereidensa kanssa Nathanilla viikonloppuna ennen oikeaa juhlapäivää, joka osuu taas viikolle ja on huomenna. Minullakin oli mini-Halloween, kun ehdin sunnuntaikierrolta Soleilin talolle aikuisten Halloween-brunssille. Olin noin tunnin muiden jälkeen paikalla, mutta ehdin kuitenkin istahtaa parin tunnin verran minäkin. Mukana olivat Soleilin, Tierneyn ja Marthan vanhemmat. Marthan äiti oli nähnyt edellisenä yönä unen, jossa minulla oli ollut lemmikki-kameli. Sellainen, joka seurasi minua joka paikkaan hyvin ihastuneena. Nauratti aika paljon.

Pikku-O:n asioita erikseen

Pikku-O:n ranska on menossa ihan penkin alle. Testistä tuli 1.5/5. Hän kertoi sen ikäänkuin ohimennen ja hermostui sitten, kun jatkoin keskustelua. Asialle ei enää voi tehdä mitään - jakso päättyy perjantaina. Kun kysyin, kävikö hän juttelemassa opettajan kanssa, hän sanoi "joo", ja kun jäin odottamaan jatkoa, hän totesi, ettei ollut käynyt. No, seuraavassa jaksossa sitten.

Illalla ennen DCL-kilpailua hän lähti jälleen Cold Spring Park:in salaiseen Cross Country-joukkueen kynttilätapaamiseen. Tällä kerralla poliiseja ei kukaan kutsunut paikalle.

DCL-Meet oli Franklin Park:issa Bostonissa perjantaina 27.10. En päässyt paikalle, mikä harmitti kovasti. Kilpailua ei myöskään ollut mahdollista seurata etänä, vaikka isosta, 11 koulun kisasta olikin kyse. Keli oli kuuma, mikä vaikutti kaikkien suoritukseen. Pikku-O ei ollut alkuun tyytyväinen, kun aika, 18:08 min (5k), oli huomattavasti hitaampi kuin mihin hän tähtäsi, mutta hetken mietittyään sijoitustaan - JV-kilpailun 4. nopein - hän alkoi asiaa mukavasti arvostaa. Hän on ollut koko kauden ajan Southin joukkueen 13. nopein, mikä todennäköisesti tarkoittaa ensi vuonna V-joukkueessa kilpailua. Ainakin 5 senioria lähtee pois hänen edeltään ja hän ei ole tietoinen 8.-luokalla tällä hetkellä olevista nopeista juoksijoista. Tulevana lauantaina on hänen kauden viimeinen kisansa, Wrenthamin Invitational.

Eero kävi, matkusti ja juhli

E tuli käymään viikko sitten sunnuntai-iltana. Täysin pyyteettömästä "tulen katsomaan veljeä ja äitiä"-tapaamisesta ei ollut kyse; hänen täytyi pestä pyykkiä (hän oli lukenut kokonaisen käsikirjan läpi, kuinka olisi saanut tehtyä saman ilmaiseksi heidän koneellaan, mutta yrityksestä huolimatta se ei ollut onnistunut), ja täydentää ruokavarastojaan. Aivan heidän lähellään ei ole kauppaa, eikä pojilla ole autoa käytössään, joten ruoan hakeminen on aina pieni projekti. Projekti oli nyt auton ja äidin kanssa helpompi hoitaa. Valmis illallinenkaan ei tietysti haitannut.

Keskiviikkona hän lensi joukkueen kanssa Tallahassee-kaupunkiin Floridaaan. Siellä oli ACC Championship-kisa perjantaina 27.10. E ei ollut alkuun tyytyväinen, kun oli joukkueen 6. nopein ajalla 25:32 min (8k), mutta asiaa mietittyään, mieli muuttui; hyvin se meni. Boston College sijoittui joukkuvertailussa 13. sijalle. Tällä on sellainen hölmö vaikutus, että kisasta takaisin perjantai-iltana saavuttuaan pojilla oli ns. ACC challenge. Se tarkoittaa niin monta juomaa kuin joukkueita oli edellä. (*pyörittää silmiään). Challenge oli onnistunut ilman sen suurempia haavereita ja virtaa oli pojilla riittänyt vielä lauantain BC Football-otteluun sekä illan Halloween-juhlaan. Sunnuntaina E soitti ja kertoi olevansa kävelemässä kampukselle tekemään hommia, kun niiden kanssa oli ollut melkein viikon tauko. Sellaista opiskelijameininkiä.

Iso-O:stakin kuuluu

Iso-O:kin sai rokotteet, kun varasin hänelle ajan läheiseen CVS-apteekkiin. Häneltä oli nimittäin mennyt yliopiston tarjoamat ajat ohi. Seuraavana päivänä oli joko rokotteesta johtuen - tai vain päivä ennen poislähteneen viikonloppuvieraan Marthan johdosta, tarina ei kerro - sen verran väsynyt olo, että hän oli päätynyt skippaamaan luennon.

Marthan kanssa juostuaan hän oli innostunut sen verran, että oli käynyt itsekseen yleisurheiluradalla treenaamassa sillä seurauksella, että polvi kipeytyi. Hänen oli jälleen Iso-O:maisesti isot ajatukset polvikivun syystä. Rauhoitin, ja sanoin, että kannattaa ehkä tauon jälkeen välttää yhtäkkisiä 15 mailin matkoja ja lisätä määrää maltillisemmin.

Tänään hän soitti hassun puhelun ollessaan viime tipassa valmistelemassa aivan liian isoa projektia, jonka aloittamista hän oli siirtänyt ja siirtänyt eteenpäin. "I need mom to get me organized", hän totesi. Vastasin, että virheistä sitä oppii parhaiten.

Kotona ja minun elämässäni

Takarappuset on käsitelty öljyllä ja hajoamispisteessä olevat kaiteet maalattu kasaan. Kellarinkatto on myös maalattu. Autotallin ikkuna sekä liesituulettimen alaosan puinen lisäkappale tullaan korjaamaan/maalaamaan muutaman päivän sisään, kai. Ja, Alicelta tuli viesti, ettei hän saavukaan. Etuportaidenpesu meni siis hukkaan. Sen sijaan ikkunoiden ja keittiön syväpesun kanssa voin huoletta odottaa kevääseen. Jee! 

Minun käsivarteni on olkapäästä aina käteen ja toisaalta olkapäästä kohti niskaa tosi kipeä. Tiesin, että rokottaja osui hermoon, mutta vuoden 2017 jälkeen kyseessä on taas Värttinähermo (Radial Nerve), joka minulla kulkee tavanomaista lähempänä pintaa, olen valitettavasti tullut huomanneeksi. 2017 ongelma kesti monta kuukautta. Nyt on vasta 2,5 viiikkoa takanani, mutta ongelma on menossa huonompaan suuntaan. Kun mainitsin asiasta pomolleni tänään - hän sattuu olemaan neurofysiologi suppealta erikoisalaltaan - hän käski minun tulevan erikseen hänen huoneeseensa tutkittavaksi. Toistaiseksi vain seuraamme asiaa. Olen nukkunut käsi ylimääräisen tyynyn päällä, kun vain tietty asento on mukava.

Olen joutunut laatimaan useamman suosituskirjeen sekä lääketieteen opiskelijoille, joilla erikoistumishaku on päällä, että kolmannen vuoden erikoistujillemme, joiden Stroke Fellowship-haku lähestyy sekin. Työhon kuuluvien, jatkuvien erikoistujien arvioiden lisäksi aikaa siis on kulunut näihinkin. Ei sillä, että olisin ollut ylikiireinen, mutta kuitenkin. Yhden suosituskirjeen kirjoitin mielelläni. Meillä on kreikkalainen nuorimies erikoistumassa. Sen lisäksi, että hän on hauska tyyppi, hänellä on aivan ylihassu aksentti. En maininnut siitä suosituskirjeessäni, mutta laitoin kyllä sähköpostiin, jonka lähetin BIDMC:n Fellowship-vastaavalle. Hän on myös kreikkalainen ja sattui tuntemaan tämän erikoistujamme oikein hyvin. Maailman pienuus jaksaa minua aina hämmästyttää.

Suosituskirjeiden lisäksi viimeaikoihin on mahtunut myös aina loppuvuonna eteentulevat pakolliset 'opinnot' (Mandatory training). Ne ovat kymmenien minuttien mittaisia videopätkiä; jokaisen jälkeen on 5-10 kysymystä sisällöstä, käsitellen kaikkea diversiteetistä, työpaikkaturvallisuudesta, lakiasioista, infektioista, vanhusten kunnioittamisesta aina ilmoitusvelvollisuuksiin saakka. Ajatuksena hyvä, mutta saman saisi mahtumaan murto-osa-aikaan, mikä vähentäisi ainakin omaa turhautuneisuuttani.

Uutisissa

Uutisissa on jatkunut massiivinen Israelin sodan uutisointi lähes kaiken muun kustannuksella. Yliopisto toisensa jälkeen on hankaluuksissa opiskelijoidensa erilaisten, erityisesti Israelin vastaisten mielenilmaisujen johdosta, ja ne tulevat jatkumaan.

Sotauutisten läpi mahtui näyttelijä Matthew Perryn kuolema. Siitä on ollut mainintaa aina ko. päivästä 28.10.2023 lähtien. Sen avulla on saatu jotain hyvääkin aikaiseksi - mielenterveysongelmat ja alkoholin- sekä huumeidenkäytön ongelmat kun ovat lisääntyneet valtavasti - niistä puhuminen julkisuuden henkilön osalta saattaa ehkä auttaa jotain omassa kamppailussaan.

Huomenna on Halloween. Hyvää nimipäivää kummipojalle!

 

Pullisteluja ja pyllistelyjä

Ruska etenee ja minä pullistun lähestyvän Halloweenin kunniaksi oikeaksi juhlakurpitsaksi. Yhdistelmä sohva ja napostelu ei enää onnistu samaan tapaan kuin 30 vuotta sitten. Juoksukaan ei kykene kompensoimaan (Ismo Leikola - Calories). Pöh!

Pikku-O:n puuhailuja

Kun taas ihmettelin Pikku-O:n läksyjen pientä määrää verrattuna isosisarusten vastaaviin aikoihin High Schoolissa, sain kohtuullisen selkeän vastauksen:"Minä vain olen niin paljon parempi". Hmm. Tämä tyyppi on osannut puuhastella tutkan alapuolella koko elämänsä, isosisarusten selkien takana, ja on jäänyt minulle mysteeriksi. Vaikka hän kivasti saapuukin edelleen olohuoneeseen yhteiseen läksysessioomme, en oikeasti tiedä, mitä hän toisella sohvalla istuessaan puuhailee. Hän on tänä vuonna ottanut käyttöön isosiskonsa laskimen. Ymmärsin vasta sen hänelle antaessani, että Freshman-vuosi meni hänellä ilman laskinta. Hän ei tullut koskaan siitä maininneeksi, enkä minä huomannut kysyä. Se on aikamoinen saavutus Honors-tason matematiikan kurssilla.

Pikku-O:n kaverin Nathanin äiti lähetti minulle viestin, jossa kysyi neuvoa hiihtoklubiin liittymisen osalta. Pikku-O oli ilmoittanut Nathanille osallistuvansa tänä vuonna koulun hiihtotiimin lisäksi klubihiihtoon, ja Nathankin oli kiinnostunut. Ongelma oli se, että Pikku-O ei ollut varsinaisesti keskustellut asiasta minun kanssani. Sanoin palaavani asiaan keskustelumme jälkeen. Googlasimme tietoja, sillä Pikku-O:lla ei oikeasti ollut mitään konkreettista tiedossaan. Klubi on alkanut jo toukokuussa, harjoituksia on 4-6 kertaa viikossa, ja osallistumismaksu on $3000.  Kun tuon harjoittelumäärän - varusteista puhumattakaan (rullasukset, monet erilaiset sukset ym) - yrittää liittää nyt 6 kertaa viikossa olevaan juoksemiseen sekä hiihtokauden aikana hiihtämiseen, eivät resurssimme oikein riitä. Yhteistuumissa totesimme, että katsomme vielä tämän tulevan kauden 'pelkän' kouluhiihdon kanssa, mahdollisesti omatoimisesti enemmän harjoittelemalla, ja jos niikseen, palataan asiaan keväällä. Ilmoitin näin myös Nathanin äidille.

Team Dinnerille Pikku-O valmisti pravuuriaan "Pasta Alfredo", ja jatkoi juhlan jälkeen Jake:lle puoleen yöhön. Siitä johtuen hän taas päätyi skippaamaan lauantaitreenit. Kun aika vakavasävyisesti aloitin keskustelun ko. käytöksen epäasiallisuudesta, oli hänen ensimmäinen perustelunsa se, että treeneissä juostiin 'vain' 10 mailia; hän halusi juosta 14. No, oikea syy oli se, että hän ei jaksanut nousta niin aikaisin. Päivä oli todella sateinen ja myrskyinen, eikä hän lähtenyt juoksemaan. Yhtäkkiä hän ilmestyi yläkerrasta alakertaan, ja kertoi lähtevänsä Nathanille kavereiden kanssa iltaa viettämään. Ajattelin, että juoksu jää nyt sitten kokonaan. Hän saapui kotiin hieman ennen klo 23. Aamulla huomasin lenkkarit pikkueteisen lattialla - hän oli siis käynyt yöllä lenkkinsä suorittamassa. Jääräpäinen hän on.

Iso-O:aan liittyvää

Sain kerättyä Iso-O:n kamat kasaan Marthalle viemistä varten, kun Martha jo kyseli niiden perään, ja minä aktivoiduin lähettämällä Iso-O:lle viestin tarvitsevani listan "jokseenkin NYT". Hän soitti perään videon kanssa, ja saimme kasaan kummallisen näköisen paketin - talvivaatteiden kanssa paketilla oli hyvin vähän tekemistä. No, sain sitten vietyä paketin Marthalle ja asia oli hoidossa noin 5 päivää ennen Marthan matkaa.

Iso-O soitti ystäväänsä lentokentällä odotellessaan, ja laittoi monia hyväntuulisia viestejä viikonlopun kuluessa. Ikävä ystävää oli selvästi ollut iso. Tytöt olivat myös päättäneet, että vietämme Thanksgiving-illallisen jälleen perheidemme kesken. Colin lähestyi minua kysymyksillä missä ja miten asia hoidetaan. Tämä on vielä auki, mutta se on selvää, että meillä on jo kolmas peräkkäinen Thanksgiving Marthan perheen kanssa. Todennäköisesti viimeinen myös, sillä vuoden päästä Martha itse ei tule olemaan paikalla Austraaliaan muuton johdosta.   

Aiemmin viikolla Iso-O oli osallistunut keskustelutilanteeseen Israelin sotaan liittyen ja soitti tuohtuneena. Keskustelimme tilanteen kompleksisuudesta ja kehotin ottamaan rauhallisesti mielipiteidensä kanssa, mikä on tälle mielenosoittajalle aina aikamoinen haaste.

E:n asioita

E:lla on ollut opinnoissaan jo yli kolmiviikkoinen projekti Israelin ja Palestiinan suhteista. Projektista tuli yllättäen aika paljon ajankohtaisempi. Koska kyseessä on hänen vaikein kurssinsa, nauroimme yhdessä mahdollisuutta, jossa hän ratkaisisi suhteiden vuosikymmeniä vaivanneen ongelman - ja saisi arvosanakseen B+. Hän nimittäin soitti minulle valittaakseen liiallista kiirettä elämässään. Ihana, kun soittaa.

Nurmikko, pensaat, eturappuset, ja pihaletkun talviteloillelaitto menivät itselläni samalla työnnöllä lenkiltä saavuttuani. Iloisen yllätyksen tuotti se, että pyllistäessäni tiellepäin portaita pestessäni kuulin tutun äänen ja käännyttyäni näin E:n. Hän oli lenkillä ("enää 7 mailia jäljellä", suora lainaus). Olisi muuten vain juossut ohi, mutta kun satuin olemaan ulkona, jutustelimme hetken. Ei harmittanut portaidenpesu enää lainkaan niin paljon.

Tulevalla viikolla E lähtee Floridaan. Kisat ovat perjantaina. Jännää!

Kotihommia

Meidän nettimme ei ole toukokuisen vaihdoksen jälkeen toiminut hyvin. Tai, se on toiminut aivan hyvin olohuoneessa sekä työhuoneen isolla koneella, mutta mikään pienempi kone tai kännykkä ei ole luotettavasti toiminut missään muualla kuin olohuoneessa. Syynä on aika todennäköisesti ollut se, että emme Pikku-O:n kanssa osanneet asentaa nettiä oikein. Olen muutamaan otteeseen yrittänyt erilaisia kikkoja, mutta aina olen hetken ilon jälkeen palannut lähtötilanteeseen. Tällä on ollut sellainenkin erittäin ärsyttävä vaikutus, että en ole etäpäivieni aikaan pystynyt hoitamaan töitäni työhuoneessa, kun videoyhteys läppärin tai edes työkännykän kautta ei ole toiminut, vaan olen joutunut siirtymään olohuoneeseen. Päivystysöinäni en myöskään ole voinut hyödyntää läppäriäni sängynvierellä, vaan olen joutunut avaamaan ison koneen kuvienkatsomista varten, mikä on vaikuttanut elämänlaatuuni. Oli siis aika viimeinkin tehdä jotain. Tämä 'tehdä jotain' kuuluu osastoon 'olisipa elämä helppoa, kun osaisi kaiken'. Ensimmäinen askel projektissa oli tuoda ns. Extender alakertaan. Alkuperäisenä ajatuksenani oli aloittaa kaikki alusta, mutta ihmeekseni huomasin, että netti alkoi toimia ilman Extenderiä paljon luotettavammin. Itse reititäjä siis onkin ollut ok. Koska tilanne on nyt hyvä, saatan jättää koko Extenderin olemaan ellen sitten jossain välissä löydä uutta intoa tai saa apua joltain, joka oikeasti ymmärtää.

Tein vuosittaisen Pumpkin bread-kuivakakkuni, josta toisen annoin Pikku-O:lle heti syötäväksi, ja toisen pakastin Thanksgivingia varten. Pikku-O kuitenkin tykkäsi siitä niin paljon, että tällä hetkellä pakasteesta löytyy vain puolikas. Hänen selityksensä on, että kakku on parhaimmillaan juuri tehtynä. Minun pitää hänen mukaansa tehdä uusi kuukauden päästä. Tein myös uudelleen Jennin Focaccia-leipää, mutta opin, ettei kannata liikaa modifioida alkuperäistä reseptiä; oliivit eivät tykkää uunista. Munakasta pitkästä aikaa ruoaksi tehdessäni kävi ilmi, ettei se kuulu Pikku-O:n mieliruokiin. Hän ei myöskään riemuinnut, kun tein ruokaa, jossa oli banaania kanan lisäksi.

Ensi viikolla Pikku-O:lla on kaikenlaista lähestyvään Halloweeniin liittyvää sekä perjantaina DCL-kisa Franklin Park:issa. En pääse katsomaan, mikä harmittaa paljon. Hänellä on isot tavoitteet. Toivon, ettei tule pettymystä.

Syksyn rokotukset ja vilkasta meininkiä

Ruska on alkanut ja syvenee päivittäin. Työmatkani varrella on upea kohta, jossa vuosittain pääsen muutaman viikon ajan tätä muutosta ihailemaan. Kodin ympäristössä kylläkin on vielä aika kesäistä, joskin naapurin lehtipuhallin on jo viritellyt ensimmäisiään. Viimeisen parin viikon ajan on ollut lämmintä, muutaman päivän ajan jopa helteistä, joten vielä taitaa paras olla edessä.

Vilkasta uutisaktiviteettia

Kevin McCarthy äänestettiin ulos Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen paikalta. Samalla tavalla ei ole käynyt koskaan. 1910 asiasta äänestettiin viimeksi, mutta silloin Joe Cannon säilytti paikkansa. Republikaanit eivät vielä ole saaneet puoluettaan yhden ehdokkaan taakse, joten Yhdysvaltain edustajainhuone jatkaa ilman puhemiestä, mikä tarkoittaa sitä, että mitään päätöksiä ei voida tehdä.

Iso järkyttävä uutinen on Israelissa syttynyt sota. Uutisissa ei juuri muuta ole ollutkaan. En ole pystynyt niitä katsomaan, mikä on minulle hyvin epätavanomaista.

Ukrainan kamalaa sotaa sivuten myös Suomi joutui epämiellyttävän todellisuuden äärelle, kun Suomen ja Viron välinen kaasuputki sabotoitiin. Asiaa ei todeta ääneen, mutta selvää se lienee kaikille, kuka/mikä sabotaasin taustalla on.

Keveämpiin uutisiin ovat kuuluneet Taylor Swift ja amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Travis Kelcen mahdollinen suhde - otteluita on katsottu paljon aiempaa enemmän (miksi, en ymmärrä) - sekä Hollywoodin kirjoittajien 5 kuukauden mittaisen lakon päättyminen. Late Night Show:t alkoivat tauon jälkeen uudelleen. Minulla oli niiden kanssa paljon tuotakin pidempi tauko, kun olin noin vuoden verran ilman tallentamismahdollisuutta. Nyt on molemmat ratkenneet. Katson siis jatkossa päivittäin Stephen Colbertin, Jimmy Fallonin ja Seth Myersin monologit. Hauskaa. 

Koronatesteja sai taas tilata ilmaiseksi ja tein niin. Saapuivat ja ovat nyt aiempien testien kanssa kaapissa odottamassa seuraavaa flunssaa.

Pikku-O:n kaikenlaista

Pikku-O on harvakseltaan yllättänyt minut kotitöiden tekemisellä ilman pyyntöä. Astianpesukone ja vaatteiden pesukone ovat ajoittain menneet päälle yön pimeinä tunteina, ruokaa hän on viikottain valmistanut edelleen ilman reseptejä ja siten vaihtelevalla menestyksellä ja aivan liian isoja määriä kerrallaan, ja astiat ovat yläkerrasta ja koulurepusta löytäneet tiensä aiempaa nopeammin keittiöön. Kaikesta tästä aktiviteetista huolimatta yllätyin, kun Pikku-O oli vapaapäivänään jo iltapäivästä keittiössä kolistelemassa. Kun menin katsomaan ja auttamaan astianpesukoneen tyhjentämisessä ja täyttämisessä, sain kuulla, että kaverit ovat saapumassa 5 minuutin kuluttua. Kommunikoinnissamme on siis vielä huimasti parantamisen varaa. 

Kaverit (Dashiel, Nathan ja Oliver) todellakin saapuivat. Pikku-O oli aiemmin leiponut suklaakakkua, mutta se jäi syömättä, kun pojat keskittyivät elokuvan katsomiseen popcornien voimalla. Minä siirryin tuoksi ajaksi yläkertaan, jossa sain aikani helposti kulumaan uutta Netflix-sarjaani katsoen. Tykkään, että Pikku-O on muuttumassa kavereita meille enemmän tuovaksi.

Pikku-O oli hyvin salaperäisenä viikko sitten lauantaiaamuna lähdössä etuoven kautta juoksukamppeet päällään. Monta kertaa kysyttyäni minulle selvisi, että hän on lähdössä Nolanin äidin kyydillä Lexingtoniin juoksemaan. Annoin jälkikäteen palautetta, että minun on hyvä olla edes jonkin verran tietoinen hänen sijainnistaan, ja viikko myöhemmin sain kuulla 45 minuuttia aiemmin, mihin hän oli tuolloin lähdössä pitkälle lenkilleen. Vauvanaskelin kohti parempaa kommunikointia.

Vaikka amerikkalainen jalkapallo ei kuulukaan Pikku-O:n kiinnostuksen kohteisiin, hän meni Southille Football-kisaan, kun juoksukaveritkin menivät. Oli ollut aivan mukavaa, varsinkin kun kirosanojen käyttäminen pelaajien toimesta oli johtanut jonkinlaiseen häiriöön. 

Kahdet kotikisat Cold Spring Park:issa mahtuivat tämän postauksen aikajanaan. Ensimmäinen oli LS-koulua vastaan. Koska LS-koulun bussi tuli myöhemmin, pääsi kisa alkamaan vasta klo 17.35. Auringonlaskun johdosta sekä tytöt että pojat juoksivat V- ja JV-ryhmät yhdessä. Pikku-O juoksi hienosti uuden sen hetken oman parhaan Cold Spring Park-tuloksensa, 2 minuuttia viime vuotista nopeammin. 18:34 min.

Viimeinen kotikisa Cold Spring Park:issa oli Cambridge-koulua vastaan ja meni vieläkin hienommin. Hän paransi viikko aiemmin juoksemaansa aikaa, nyt hienolla uudella PR-tuloksella, 18:09 min. Itsetunto ja usko omiin mahdollisuuksiinsa vain kasvoi:"Minä olen kohta liian nopea!" Hänellä on tavoitteenaan "Catching the gingers", mikä tarkoittaa kolmea punatukkaista juoksijapoikaa. Hän on päässyt jo ensimmäisen edelle - Griffin on selvästi hitaampi kuin hän tänä vuonna. Toista, Nolania, hän on saavuttanut 10 sekuntia/kisa, ja on nyt noin 10 sekuntia hänen perässään. Viimeisin, Dashiel, on tänä vuonna saavuttamattomissa, mutta Pikku-O on optimistinen. Tykkään hänen hiljaisesta uskosta omiin kykyihinsä.

Pikku-O:n arviot ensimmäisen neljänneksen koulumenestymisestä saapuivat. Kaikissa muissa aineissa menee ilmeisesti oletusarvojen mukaisesti, mutta ranskantunnilla on parantamisen varaa ("Has earned a low grade on one assessment. Would benefit from more practice. Is encouraged to participate more in class") ja historiassakin voisi mennä paremmin ("Has the ability, but is encouraged to take more academic risks"). Hän hieman hermostui, kun otin asian esille, mutta suostui kuitenkin jatkamaan läksyjentekemistä alakerrassa olohuoneessa, mistä olen iloinen.

Edellinen viikonloppu oli jälleen kolmipäiväinen, nyt entisen Columbus Dayn, nykyisen Indigenous Peoples Dayn johdosta. Pikku-O osaa näitä arvostaa, kun peliaikaa on päivän verran enemmän viikossa. Minulle se tarkoittaa yhden ylimääräisen yön viettämistä Iso-O:n huoneessa - järjestely, mikä toimii meillä nyt hyvin.

Iso-O:n viimeisimpiä

Iso-O:lla oli akuutti huoli. Yhden professorin käyttämä kännykkäohjelma ei antanut Iso-O:n vaihtaa maksukorttinsa maata. Oletusarvona on Suomi, eikä sitä saa vaihdettua, vaikka kaikkien hänen maksukorttiensa (Suomen pankkikortti ja Yhdysvaltain luottokortti) virallisena osoitteena on hänen Newtonin osoitteensa. Olin antanut hänelle jo kuukausi sitten ohjeen hoitaa asian kuntoon yliopiston kanssa, ja asiasta välillä kysyessäni, sain vastauksen, että hoidossa on. No, ei ollut. Hän oli onnistunut käyttämään ohjelmaa kahden ilmaisen koekäytön kautta, kunnes ei enää. En pystynyt auttamaan, sillä yhtälailla minun korttini ovat virallisesti Yhdysvaltain osoitteen alla. Hänen isänsä sitten auttoi tässä, mutta perusongelma jäi ratkaisematta. Laitoin viestin linkin kera, että on yhteydessä yliopiston tietotekniikka-apuun asian fiksaamiseksi, ja pyysin laittamaan viestin, kun on hoidettu. Odotan tuota viestiä vielä. Huoh. Opettelemme siis vielä asioiden ennakointia sekä oikeaa hoitamista.

Iso-O soitti iloisena, kun hän oli niin "excited". Minuutin mittaisen puhelun aikana hän kävi läpi muutaman seuraavan päivän ohjelman täynnä kaikenlaista kivaa eri ihmisten kanssa. Hän oli löytänyt jälleen uusia ystäviä, nyt historiaopintojensa parista, nyrkkeily- ja samassa asuntolassa asuvien ystävien lisäksi. Tiedossa oli ainakin lounas- ja illallistreffejä, jääkiekko-otteluita, "study dates" ja vaikka mitä. Hänen energiansa vetää minutkin mukaansa.

Seuraavaksi sain toisenlaista tunnelmaa täynnä olevan viestin keskellä yötä:"mom i just got asked out by a grad student" ja 5 itkevää hymiötä. Kun yritin miettiä omaa viestiäni takaisin löytämällä sopivan määrän tukea ja pitäen huoleni omassa tiedossani, sain vastauksen:"mom it was terrible!!!" ja jatkona viestiketjun, jonka hän oli lähettänyt E:lle. Kumpikaan meistä ei ollut hereillä, kun tilanne oli päällä, mikä oli hänelle taas tyypilliseen tapaan SUURI ongelma. No, kävi ilmi, että Iso-O oli todennut tälle "tosi vanhalle" tyypille, ettei ole kiinnostunut, mutta oli huolissaan, miten hän voi suhtautua tyyppiin seuraavissa nyrkkeilytreeneissä, jossa ko. poikakin on. Sellaista.

Martha on menossa viikonlopuksi DC:hin tapaamaan ystäväänsä, ja Iso-O on pyytänyt häntä tuomaan mukanaan "talvivaatteet". Olemme kommunikoineet tästä useita kertoja, mutta vieläkään ei ole selvinnyt, mitä nämä talvivaatteet oikein ovat. Kohta pitäisi selvitä, sillä Martha on lähdössä alle viikon päästä.

E:n erilaisia

E:llakin on ollut vilkasta. Saimme Iso-O:n kanssa yhtä aikaa tietää, että hän oli menossa treffeille Bostoniin, mutta siihen se informaatiomäärä jäi. Hän vain lähetti kuvan viinipullosta ja suklaalevystä. Sain mahdollisuuden kysyä lisätietoja, kun tapasin hänet viikko myöhemmin viedessäni juosten hänelle hänen uuden ajokorttinsa. Kyseessä oli samalla kurssilla oleva tyttö, joka oli nähnyt E:n pyöräilevän, ja ehdottanut pyöräilytreffejä. Niin olivat tehneet. Olivat pyöräilleet Boston Commoniin, viettäneet siellä mukavan picnicin, ja pyöräilleet takaisin. Ilmeisesti tämä ei ole suuremmasti johtamassa mihinkään isompaan, sillä E jo suunnitteli tapaavansa Bentley Universityssä kaverinsa Talian kanssa tänään amerikkalaisen jalkapallomatsin tiimellyksessä samassa yliopistossa opiskelevan urheilijatytön, jonka kanssa hän on viestitellyt parin viikon ajan. 

Urheilupuolella on ollut vieläkin vilkkaampaa. E oli ensin usean päivän treenileirillä Craftsbury Outdoor Center:issa Vermontissa lähellä Kanadan rajaa, ja lähti sitten vain muutama päivä myöhemmin Teksasiin, College Station-nimiseen kaupunkiin, ja totesi kaupungissa olevasta Yhdysvaltain suurimmasta(!) yliopistosta (Texas A@M), että ei haluaisi siellä opiskella. No, ei tarvitsekaan. Yliopistolla on oma, niille erikseen valmistettu maastojuoksurata, johon E pääsi BC:n edustajana kilpailemaan. 10 poikaa ja 10 tyttöä BC:ltä juoksivat omissa sarjoissaan Arturo Barrios Invitational 2023-kisassa 42 yliopiston kisassa. E juoksi hienosti oman parhaansa, 24:50 min 8k-mittaisella radalla (seurasin jälleen etänä ja livenä väliaikojen ponnahteluja näytölle potilaani juuri sopivasti jätettyä saapumatta vastaanotolleen), ja on etenemässä sekä Floridassa parin viikon päästä olevaan ACC-kisaan että mahdollisesti jopa New Yorkin Bronxissa marraskuun alussa olevaan NCC Regionals-kisaan. Olen kohtuullisen ylpeä ja suunnittelen jo matkaamme New Yorkiin. Suunnittelisin Floridaankin, mutta se ei ole työaikatauluni johdosta lainkaan mahdollinen.

Terveysasioita

Kävin omassa lääkärintarkastuksessani ja varasin jo uuden vuoden päähän oman tuonaikaisen aikatauluni täydestä epäselvyydestä huolimatta. Avustaja mainitsi minun useaan otteeseen olevan nuori. Nauroimme yhdessä, sillä en enää millään pysty ikäni johdosta välttämään kolonoskopiaa. Seulonnat alkavat täällä oikeasti jo 45-vuotiaana, mutta onnistuin työntämään oman alkuni vanhaan seulontaikaan inaktiivisuuteni johdosta. Tämä hirvitys on nyt sitten edessäni keväällä. Laboratoriokokeet kävin samalla otattamassa, ja ilokseni totesin, että ruokavalioni suboptimaalisuudesta huolimatta kolesteroli oli laskenut aika selvästi parin vuoden takaisesta mittauksesta todennäköisesti juoksemisen johdosta. Sain myös aloitettua maskin aiheuttaman ihottuman hoitamisen ilman suurta läpimurtoa viikon hoidon jälkeen. Voi olla, että saan lähetteen ihotautilääkärille. Oma lääkärini nimittäin antoi minulle vain yhden mahdollisuuden pyytämäni reseptin kanssa; jos ei toimi, tarvitsen erikoislääkärin apua. Tämä on tyypillistä Yhdysvalloissa. Yleislääkärit - ja varsinkin usein heidän työtään hoitavat NP:t (Nurse Practitioner) - lähettävät todella helposti ihmisiä eteenpäin erikoissairaanhoidon puolelle.

E sai jo omansa syyskuun puolella, me kävimme Pikku-O:n kanssa torstai-iltana, ja Iso-O:lla on varattuna influenssa- ja koronarokotukset vähän yli viikon päähän. Vain minun oli pakko ottaa, ja tänä vuonna vain influenssarokote, mutta miksipä ei. Kumpikaan ei ole kiva tauti, vaikka perusterveitä kai olemmekin. Pojat eivät saaneet minkäänlaisia reaktioita, mutta minulla oli (ja on hieman vieläkin) olkapää tosi kipeä ja tunsin oloni sen verran hakatuksi perjantain työpäivän jälkeen, että otin ibuprofeenilääkityksen ja painuin pehkuihin tavanomaistakin aiemmin. 

Kotona tapahtuu

Autotallin ovi on nyt korjattu, liesituulettimen pärinä loppunut, ja Alice-varoitus annettu. Hän on saapumassa remonttiarvioitaan varten marraskuun puolivälin tienoilla. Kellarinkatto on vielä maalaamatta ja takarappuset käsittelemättä, mutta ne eivät minua haittaa. Saa remonttimies keskustella suoraan hänen kanssaan. Se, mikä minua kyllä harmittaa on se, että minun on parasta pestä eturappuset ja leikata etupensaat ennenkuin hän saapuu, vaikka en muuten niitä tekisikään. Ikkunatkin lienee pakko pestä, vaikka voisin oikein helposti odottaa ensi kevääseen.

Waltham Services kävi sekin laittamassa hiirenloukkuja ja myrkyttämässä talon sivustat ötököitä vastaan. Viimeaikoina kutsumattomia vieraita ei ole näkynyt, mutta kylmemmät kelit saattavat ne taas sisätiloihin ajella. Parasta olla varautunut.

Minä vietin nyt jo takanani olevan päivystysvapaani 'hoitaen asioita' (toisin sanoen sain varatuksi erilaisia vastaanottoja itselleni sekä lapsille ja autonhuollon sekä maksettua erilaisia vuosimaksuja ja suunnittelemalla matkoja ja konferensseja), mutta erityisesti jäämällä kiinni Netflixin Virgin River-sarjaan. Olen itse asiassa sen avulla käytännössä onnistunut kokonaan välttämään uutisten katsomisen. Jäin sarjaan niin kiinni, että katsoin sen kokonaan läpi. Joku voisi ajatella, että tuhlasin aikaani.

Rokotukset on otettu, viikonloppu meneillään, ja edessä tapahtumaköyhä viikko. Elämä on siis aika mallillaan.