Hän meni syntymäpäivänsä kunniaksi Marthan kanssa syömään House of Tandoor-ravintolaan keskellä koulupäivää jättäen iltapäivätunnit väliin. Minä lupasin tämän jo edeltävästi. Martha sai vihreän valon omilta vanhemmiltaan, kun Iso-O piti heille PowerPoint-esityksen asiasta todeten suunnitelman plussat ja vähäiset miinukset. Colin kertoi minulle tästä nauraen; he - Colin ja Martha - kävivät vielä erikseen ovellamme laulamassa Iso-O:lle. Me nostimme lasit jo edellisenä iltana, kun oikeana päivänä en halunnut herättää sekä itse juhlakalua että laulukaveriani minun paljon aikaisemman työhönlähtöni johdosta.
Seuraavana päivänä oli Marthan syntymäpäivät, ja Iso-O meni heidän perheensä kanssa Bostoniin syömään. He ovat nyt neljän vuoden ajan tehneet toisilleen lahjaksi kirjaa, jossa on koottuna edellisen vuoden tapahtumat valokuvineen ja kirjoituksineen. Iso-O sai kirjan Marthalta täyttäessään 15-vuotta. Nyt hän antoi täyttyneen kirjan Marthalle 18-vuotislahjaksi. Hän oli haikeana kirjaa kantaessaan antaessani kyydin Marthan kotiin. Kirjan täyttyminen oli hänelle jälleen yksi todiste "lapsuuden loppumisesta" kuten hän asian ilmaisee.
Ilmoitin meidät (lisäkseni Pikku-O ja Iso-O; E ei suostunut, kun kausi on tulloin ohi) Southin toiseen "Annual" 5K-kisaan toukokuun lopulla.
E:n Kalifornia-matka varmistui. Hän tulee juoksemaan 1500 metriä ensimmäisen kerran vuoden 2019 SM-kisojen jälkeen. Olisipa kiva olla katsomassa! Jostain käsittämättomästä syystä johtuen joukkue menee myös Disneylandiin. Tämä nauratti aika paljon, sillä E:lla on ollut vahva mielipide aikuisista, jotka tunteikkaasti menevät ko. paikkaan kerta toisensa jälkeen. Nyt hän menee itse. Pyysin ottamaan kuvan Mikki Hiiren kanssa. Kalifornia on E:lle ehdottomasti läntisin ja mahdollisesti myös eteläisin paikka, jossa hän on koskaan ollut. Edelliset olivat Chicago (läntisin) ja Atlanta (eteläisin).
Kiirastorstai-iltapäivänä sähköt menivät yhtäkkisesti. Koska oli valoisaa, oli vaikea sanoa, oliko ongelma vain meidän vai muidenkin. Selvisi, että muidenkin. Melkein 300 talouden sähköt menivät parin tunnin ajaksi, kun kunnostustöissä tapahtui räjähdys. Kukaan ei loukkaantunut, mutta lamaannus oli melkoinen. E:a harmitti, kun palautettavan työn deadline lähestyi, eikä netti toiminut. Hetken valitettuaan, hän lähti juoksemaan päivän toisen, myöhempään ajankohtaan tarkoitetun lyhyemmän lenkin (6.5 km <- hänelle lyhyt, minulle tuo on oikein hyvänmittainen päivän ainoaksi lenkiksi). Iso-O totesi tilanteen, ja meni kollaasinsa pariin ilman valittamista. Pikku-O pyöriskeli hetken hämmentyneenä ympäriinsä ja kaivoi sitten maalit esiin ja teki maalauksen keittiönpöydän ääressä ensimmäisen kerran noin 3 vuoteen. Minä jätin sähköttomät lapset keskenään, ja lähdin Barbara-työkaverini läksijäisiltaan Burlingtonin Tavern-ravintolaan. Koin hieman syyllisyyttä paikalta poistuessani, mutta onneksi sähkökatko oli loppunut vain noin 15 minuuttia lähtöni jälkeen, vielä oli valoisaa ja kyseessä kolme melko kekseliästä nuorta ihmistä. Kun tulin kotiin noin 20.30, Iso-O oli valmistautumassa illanviettoon Ianin ja Levinin kotona, E viimeistelemässä palautettavaa työtään, ja Pikku-O pelaamassa.
Pitkäperjantaiaamuna menimme Iso-O:n kanssa pankkiin, jossa Iso-O:n luottokorttihakemus session lopuksi hyväksyttiin. Kortin pitäisi saapua viikon-parin sisään. Siitä alkaa 90 päivän periodi, jonka aikana korttia yli $1000 käyttäessään tilille ropsahtaa ylimääräinen $200. Teemme saman kuin E:n kanssa kaksi vuotta aiemmin; käytämme hänen korttiaan ravintolakäyntien, kauppa-asiointien ym aktiviteettien aikaan minun korttini sijaan. Jopa pankkivirkailija ehdotti näin tehtäväksi.
Pikku-O meni samaan aikaan ystäväporukkansa kanssa Natick Mall:in Level 99-paikkaan koko päiväksi ja saapui kotiin vasta puoli kahdeksan aikaan illalla. Kyseessä oli Jaken syntymäpäivät. Hän pääsi heidän kyydillään edestakaisin. Heidän lisäkseen mukana olivat Taigh, Rohan ja Oliver.
Me muut ajoimme pankkikäynnin jälkeen suoraan Medfordissa olevalle Tufts Universityn kampukselle, jossa Iso-O ja minä osallistuimme tunnin mittaiseen informaatiosessioon sekä samanmittaiseen kiertokävelyyn. Iso-O sai T-paidan, kun oli "admitted student". Suurin osa muista oli nuorempia; toiset kun aloittavat oman valmistautumisensa hieman Iso-O:ta aiemmin. E tuli mukaamme Medfordiin, ja kävi tekemässä päivän treeninsä Tuftsin yleisurheiluradalla. Syy E:n mukaantuloon sen lisäksi, että se oli minusta kiva, oli se, että halusin hänelle ajoharjoittelua hieman haastavammissa olosuhteissa. Matka takaisin oli erittäin riitaisa. Iso-O kiljui ja meuhkasi takapenkilla E:lle ohjeita, ja nälkäinen E karjui isoon ääneen vastineita. Sanoin, että vaihdamme kuljettajaa, jos kuljettaja ei rauhoitu. Vastauksen sain suurellä äänellä:"MINÄ OLEN RAUHALLINEN!!!" Muistin sillä hetkellä autokyydit vuosia sitten Southilta kotiin nälkäisen E:n kanssa.
Kotiin saavuttuamme jätin isoäänisen E:n ja tunteikkaan Iso-O:n kotiin korjaamaan tilanteen (eli syömään), ja kävin saman tien WholeFoodsissa hakemassa lammasta ja oheistuotteita, ja Stop and Shop toi perustuotteet muutama tunti myöhemmin. Iso-O lähti Marthalle illalliselle, E pelasi tietokoneella, ja Pikku-O saapui Natickista.
Lauantaina E ajoi meidät Lexingtonin Battle Road Trail-polun alkuun, ensimmäistä kertaa monikaistaista moottoritietä ajaen. Tunnelma oli jälleen katossa, vaikka takapenkin matkustaja Pikku-O säilyikin koko ajan rauhallisena. Minä en. Myönnän, että lisäsin auton stressitasoa. E ajoi oikeasti aivan hyvin ja varsinkin takaisinpäin kaistojen ollessa täynnä hän hienosti piti auton hallinnassa. Tulee varmasti aika, jolloin pystyn istumaan autossa vain matkustajana. Itse polku oli kiva. E juoksi 13 mailia (21 km), minä ja Pikku-O molemmat 8 mailia (13 km), jokainen itsekseen erilaisista vauhdeista johtuen. Käytin ensimmäisen kerran hienoa juoksuvaatteitani. Ehkä siitäkin syystä johtuen askel oli kevyt ja mieli parempi stressaavan automatkan jälkeen. Kun saavuimme kotiin noin klo 13.30, Iso-O oli vasta raottelemassa silmiään.
Päivän viralliseen osioon kuului E:n Suomi- ja USA-veroilmoitusten tarkistaminen, oman Suomi-veroilmoitukseni viimeistely sekä E:lla opintoihin liittyvä Yhdysvaltain ja Irakin 2003-sodan syiden selvittäminen ja 8 sivuisen paperin luonnoksen laatiminen. Epävirallisiin kuului yhdessä syöminen, Iso-O:n kaveritapaamiset sekä molempien poikien megapelisessiot - E ensin, Pikku-O sitten.
Pääsiäissunnuntaina sain koko jengin ylös sängyistään klo 8.45, ja lähdimme jokseenkin heti kirkolle pääsiäisaamupalalla. Aamupalan jälkeen oli pääsiäissunnuntain messu sekä sen jälkeen lapsille tarkoitettu Easter Egg Hunting. Pikku-O oli ensimmäistä kertaa liian vanha siihen osallistumaan, mikä saattoi häntä aavistuksen harmittaa. Ajoimme WholeFoodsin kautta kotiin - valkosipuliperunoihin tarvittiin kermaa, jota ei ollut, piti ottaa "Half and Half". Ostin samalla pienen suklaamunapaketin ikäänkuin vitsinä Pikku-O:lle. Olisi pitänyt ottaa enemmän kuin yksi; E heti totesi paketin nähtyään, että ko. munat "ovat tosi hyviä". Kotiin saavuttuamme E laittoi lampaan marinoitumaan, ja minä perunat uuniin. Muutama tunti myöhemmin istuimme pöytään pääsiäisillalliselle. Ihana yhteinen hetki kaikkien nuorten ollessa koolla! Ruoka sai laskeutua hetken ennenkuin E ajoi itsensä kampukselle. Minä sain Suomen veroilmoituksen lähtemään vielä illan päälle.
Aborttilääkkään kieltäminen Teksasissa aiheuttaen saman lääkkeen käyttämisen vaikeutumisen kaikkialla nosti jälleen suuren mylläkän. Ihmemeininkiä!
Ja iso uutinen oli sekin että Suomi liittyi virallisesti NATO:n jäseneksi 4.4.2023. Eipä olisi vielä pari vuotta sitten arvannut. Olen saanut monta tätä asiaa sivuavaa kommenttia niiltä potilailtani, jotka tietävät mistä olen kotoisin. Meidän perheessämme se tarkoittaa sitä, että molemmat pojat tulevat tekemään armeijapalvelunsa NATO-maassa.
Meillä on pääsiäisviikonloppu ohi ja vilkas viikko tiedossa. Siitä - ja erityisesti sen Washinton DC-osiosta lisää seuraavalla kerralla.
No comments:
Post a Comment