Joulunaikaa

Jouluaattona olin töissä, mutta onnellisesta sattumasta johtuen (*ei uusia potilaita) jäin kotiin, josta hoidin kaksi telestroke-konsultaatiota sekä iltapäivän 4 jo edeltävästi videovastaanotoiksi vaihdettua potilaskäyntiä. Tämä mahdollisti sen, että pystyin hitaalla aikataululla valmistelemaan jouluaaton aterian yhdessä poikien kanssa. Tiedossa oli, että ateria syödään myöhään, sillä T saapui sitä kanssamme nauttimaan. E kävi hänet koneelta hakemassa klo 18.30, mikä tarkoitti kaiken tullihässäkän, ajomatkan ja asettumisen jälkeen sitä, että istuimme pöytään noin klo 19.45.

Ateria oli perinteinen. Alkupaloiksi oli savulohta, silliä, pikkuperunoita, T:n tuomaa saaristolaisleipää, ja kolmea eri tyyppistä leikkelettä. Pääruoaksi oli porkkana- ja lanttulaatikot, pakollinen rosolli kaikkien toiveista huolimatta, sekä E:n tekemä uunipossu. Jälkiruoaksi oli luumukermasosetta. Ja juomaksi snapsit, viinit ja brändi. Olimme syöneet noin klo 22, minkä jälkeen T meni nukkumaan ja me muut pelasimme Harry Potter Lego-peliä, joka on ollut vuosikausia tauolla siitä johtuen, että Iso-O ei tykkää siitä lainkaan.

Joulupäivänä söimme haudutetun riisipuuron rusinakeitolla ennenkuin avasimme joulupukin perinteisesti yön aikana tuoneet lahjat. Pelasimme Nok Hockey-turnauksen. Ulkona oli upea, talvinen auringonpaistekeli, minkä johdosta pieni lenkki ja kävely sen perään tuntui erityisen hyvältä. E, joka kärsi alaselkäkivusta parin päivän ajan, uskaltautui hänkin itselleen lyhyelle (5 mailia=8 km) lenkille ja oli iloisella mielellä, kun se oli onnistunut. Söimme saman setin ruokaa noin neljän aikaan ja pelasimme korttipeliä ("Golf") ensin 9 kierrosta. Väliajalla söimme jälkiruoan (luumumössön lisäksi taatelikakkua, suklaata ja glögiä), ja pelasimme loput 9 kierrosta. Hyvänmielen peli.

Tapaninpäivänä minä aloitin työpäiväni kotona klo 7, mutta mitään ei tapahtunut aamupäivästä ja pystyin lähtemään kohti sairaalaa vasta puolen päivän aikaan. Pikku-O:lla oli hammaslääkäri, mikä oli hänelle iso ponnistus, hänen aamuyöstään klo 10. Pystyin hänet viemään Westoniin hiihtämään töihin mennessäni hammaslääkärikäynnin jälkeen, mikä paransi hänen tunnelmaansa. E kävi lenkillä Owen Hollandin ja Emory University:ssa juoksevan JO:n kanssa Southilta ja lähti sitten Bostoniin Museum of Fine Arts:iin. Hain Pikku-O:n kotimatkallani Westonista, jossa hän oli hiihtänyt 20 mailia (32 km), ja heitin kamoineen kotiin ennenkuin poimin T:n Wegmansista iltaruokakamoja ostamasta. Iltaruokaa pääsimme syömään vasta noin klo 19, mikä aiheutti sen, että tunnelma oli aavistuksen "hangry". 

Perjantaina oli jälleen upea auringonpaiste ja talvinen maisema heti aamusta. Kävimme T:n kanssa pienellä kävelylenkillä ennenkuin lähdin töihin jälleen lähellä puolta päivää. Poliklinikallakin oli hiljaista ja ajoin valoisalla takaisin ollen kotona reippaasti ennen klo 16. Pikku-O oli lähtenyt jälleen Westoniin. 

Viikonloppu oli minulla vapaa. Pienen lenkkeilyn lisäksi ohjelmaan kuului Boston Collegen koripallopeli. E oli saanut meille liput siten, että istuimme kirjaimellisesti jalat kentällä. Hieno kokemus. Pelin jälkeen kävimme Cityside-baarissa yhdellä. E itse lähti klo 2 aamuyöstä South Stationilta New Yorkiin, jossa BC:n amerikkalaisen jalkapallojoukkueen peli päätyi häviöön, mutta tunnelmaa nosti monien tuttujen läsnäolo. Pelin jälkeen hän oli jäänyt itsekseen ja nähnyt "kaiken, mitä New Yorkissa pitää nähdä" (*suora lainaus) ennenkuin meni elokuviin ennen yöbussin lähtöä. Hain hänet Brooklinesta klo 5 aamulla.

Sunnuntaina vietimme Pikku-O:n 17-vuotispäivää päivän liian aikaisin. Kävin hakemassa aamusta bagelit Rosenfeld:ilta ja totesin, että inflaatio oli niihin puraissut - aiemman 11 dollaria per 12 bagelia jouduin pulittamaan $17.50. Hyviä kyllä olivat monipuolisten lisukkeiden kanssa. Pikku-O herätettiin perinteisesti laulamalla. Alkuperäinen sankarin toive oli lähteä hiihtämään, mutta keli muuttui viikonlopun ja alkuviikon ajaksi aivan liian lämpöiseksi ja kosteaksi, ja toive ei toteutunut. E kävi 15 mailin lenkillä yllä mainittujen juoksijapoikien kanssa. Sankarin toiveesta johtuen söimme kotitekoisia hampurilaisia ja jälkiruoaksi kermamansikkasuklaakakkua. E piti veljelle kauniin puheen. Illalla menimme koko porukalla elokuviin (Conclave).

Pienenä harmina joulunpyhien aikaan on ollut pesukoneen poistoveden nikottelu. Syynä on rasvainen ruoka ja vuosien kertymät putkistossa. On se saatu aina toimimaan, mutta isompi puhdistus odottaa tapahtumistaan.

Kohti uutta vuotta.

Joululoma lähestyy

Joululoma alkoi E:lla jo edellisenä viikonloppuna, mutta hän saapui kotiin keskiviikkona 18. joulukuuta. Pikku-O:n lukukausi jatkui perjantaihin 20. joulukuuta saakka. Iso-O:n viimeinen paperi piti palauttaa torstai 19. puolipäivään mennessä, mutta juna kotiin lähti vasta 21. päivä. Loma on nyt alkanut kaikilla. Paitsi minulla. Minä olen töissä muutamia päiviä lukuunottamatta kolmikon lomien läpi aina 10. tammikuuta saakka.

Pikku-O:n viimeinen kouluviikko ja lomanalku

Pikku-O:n sukset kävimme ostamassa aika suolaisella hinnalla ($685) Bikeway Source-liikkeestä Belmontista. Ne ovat paria astetta hienommat ja kilpailuun tarkoitetut. Hän on niin innoissaan hiihtämisestä, että välineet alkavat vaikuttaa. On selvää, että hän kilpailee Varsity-ryhmässä, ja pääsee mukaan osavaltiotason kilpailuihin, mutta toki myöhäinen hiihtämisen aloittaminen - vasta High Schoolissa pikkulapsikauden sijaan - vaikuttaa siihen, ettei hiihtämisestä ehkä hänelle tule yliopistojen ovia aukaisevaa urheilulajia.

Innokkuudesta puheenollen. Pikku-O hiihti 20 mailia (32 km) lauantaina heti liikkeesta poistuttuamme. Se on melkoinen saavutus, kun yhden lenkin pituus oli tuolloin vain noin 500 metriä.  Sunnuntaina hän hiihti 'vain' 9 mailia, kun oli halunnut panostaa nopeuden treenaamiseen. Lupasin hänelle kyydin molempiin suuntiin, sillä pimeän aikaan takaisin pyöräileminen on mielestäni liian pelottavaa - Westoniin mennessä pitää mennä yhden järkyttävän ison risteyksen läpi ja autolla sen päivittäin tekevänä tiedän, kuinka näkymättomiä pyöräilijät ovat.

Jatkoin keskustelua New Yorkin Food Truck-omistajuudesta eteenpäin ja kysyin Pikku-O:lta, mitä hän ajattelee tulevaisuudestaan. Millainen työ häntä oikeasti kiinnostaa ym. Hänen tämän hetken unelma-ammattinsa on "Park Ranger", sillä hän saisi "kulkea metsässä ja huolehtia, etteivat ihmiset tuhoa sitä". Siihen kuuluu myös ajatus siitä, että "saa olla rauhassa". Kuulostaa Pikku-O:lta.

Pikku-O heräsi klo 9.20 myöhästyen - taas - kunnolla. Hän myöhastyi niin paljon, että hänet merkittiin poissaolevaksi. Sain automaattisen ilmoituksen asiasta, mikä aina minua hieman harmittaa. Hän kertoi pyytäneensä opettajalta anteeksi ja oli avoimesti todennut syyn olleen pommiin nukkumisen. Minä en tehnyt ilmoitukselle mitään, vaikka poissaolot pitäisi aina selvittää. Olen oppinut, että tilanne pysyy samana, ilmoitti tai ei, joten valitsen ilmoittamattomuuden aivan periaatteesta.

Pikku-O:n jakson välikommentit saapuivat. Muuten menee hyvin, mutta ranskan ja matematiikan opettajat toivoisivat häneltä enemmän panostusta. (*pyöritän silmiäni, sillä en keksi, mitä voin asialle tehdä).

Iso-O:n asioita

Soitin Social Security hallintoon Iso-O:n kortin tai sen saapumattomuuden johdosta. Kuuntelin hissimusiikkia 3,5 tuntia, ja en onnistunut asiaa ratkaisemaan. Ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui Iso-O:n täysi-ikaisyys (toisin sanoen en olisi saanut asiaa joka tapauksessa hoitaa). Toinen ongelma oli se, ettei hän vastannut puhelimeen, kun hänelle tästä syystä johtuen soitettiin. Viimeisin ongelma oli se, että asian kestettyä näin pitkään, on prosessi kuulemma aloitettava alusta; eivät pysty auttamaan. Ihanana isoveljenä E tarjoitui menemään Iso-O:n kanssa toimistoon joululomalla. <3. Sosiaaliturvanumerohässäkästä on muodostunut Iso-O:n kavereille hupia aiheuttava spektaakkeli. Uskon, että yhdymme nauruun mekin ennen pitkää. Onhan tämä ihan absurdia.

Iso-O kirjoitti 37 sivuisen tekstin Suomen talvisodasta, jatkosodasta ja Lapin sodasta. E käytti yhteensä 4,5 tuntia sen editoimiseen ja antoi palautetta:"Did you miss the essay writing class in High School?" Tästä huolimatta Iso-O oli sitä mieltä, että tekstistä tuli hänen parhaansa. Itse lähinnä mietin, mitä professori ajattelee noin pitkästä tekstistä (*voi tulla miinuspisteitä). Seuraavalla kerralla ehkä kannattaisi valita yksi aihe. 

Iso-O:n junamatka sujui New Yorkiin saakka mukavasti, sillä opiskelukaveri James oli hänen seuranaan. Sen jälkeen alkoivat hankaluudet. Connecticutissa tarvittiin poliisia selvittämään tappelua, ja Rhode Islandin Providencessa junan sähköt menivät siten, ettei se enää pystynyt jatkamaan matkaansa. Hän lähetti tekstiviestejä kysyäkseen neuvoa. Olin E:n ja Saylorin kanssa autossa kohti Bostonia, ja lupasin tulla hakemaan. Niinpä suuntasin auton Bostonin keskustasta keskellä yötä kohti Rhode Islandin pääkaupunkia. Sieltä, Brown Universityn portilta noin tunti myöhemmin, löysin yllättävän hyväntuulisen Iso-O:n. Hän halusi ajaa, mikä sopi minulle oikein hyvin, sillä en tykkää pimeässä ajamisesta. Saavuimme kotiin noin klo 1.30 aamuyöstä - ja hän lähti jokseenkin suorilta hakemaan E:a ja Sayloria Bostonista.

Aamusta hän kävi tapaamassa Mayaa ja Abbya, ja saapui kotiin klo 13 aiotun klo 11 sijaan. Edessä oli lennon check in, koko pakkaaminen, ja syöminen. Lähdimme klo 16 kaikki häntä viemään, mikä tuntui minusta kivalta (*veljet ehdottomasti halusivat mukaan lähteä). Ajoimme Terminal E:n Cell Phone-parkkipaikalle, jossa kuljettajana toiminut Iso-O keräsi kamansa ja halasi meidät kaikki moneen kertaan ennenkuin lähdimme E:n kyyditsemänä takaisin. Iso-O:n Skotlanti-seikkailu on alkanut.

E:n asioita

E:lle tuli ilmoitus, että hän tarvitsee lähetteen yleislääkäriltä viisaudenhammaspoistoa varten. Se on aivan helppo saada, mutta hän meinasi ottaa kierrokset, kun sai ilmoituksen. Ohjasin laittamaan viestin portaalin kautta, mutta hänelläpä ei ollut se aktivoituna. Ohjasin sitten soittamaan toimistoon, jossa virkailija heti tiesi, mitä piti tehdä. E oppi uuden asian - kuinka hoitaa asioita byrokraattisen terveydenhuollon kanssa. Portaalikin on nyt aktivoituna. Tuoreen lähetteen siivittämänä kävimme pari päivää myöhemmin hänen kanssaan yhdessä konsultaatiokäynnillä Wellesley Oral Surgery & Implant Center:issa. Se johti siihen, että hänellä on aika varattuna kaikkien neljän viisaudenhampaan poistoon valmistumisensa jälkeisenä perjantaina toukokuussa.

Kotona E kävi maanantai-iltana, koska hänellä oli tylsää. Tiistaina hän kävi, sillä hän tarvitsi autoa. Tästä oli minulle se positiivinen vaikutus, että hän kävi sekä tankkaamassa että hakemassa veljensä hiihtotreeneista Westonista. Keskiviikkona hän saapui joululomalleen.

Lauantaina Saylor tuli meille iltaa viettämään. Heitin heidät E:n kanssa BSMNT-baariin ajatuksella, että haen Iso-O:n samalla junalta lähellä olevalta Back Bay-asemalta, mikä ei yllä mainitusta syystä johtuen onnistunut. Kaverusten ilta oli ollut hauska.

Minuun ja kotiin liittyvää

Yritin juosta puolimaratonin (13.11 mailia tai 21,1 km) vapaapäivänäni. Meni ihan hyvin, mutta motivaatio ja ehkä kuntokin loppui ennen loppumäkiä, ja tulin juosseeksi 11.15 mailia (18 km) ennenkuin luovutin. Yritin motivoida itseäni jatkamaan - niin vähän vain lisää olisi pitänyt jaksaa - mutta en onnistunut. Kävelin loppumatkan kotiin kärsien välillä tunnelinäöstä ja surisevasta korvasta. 

Nathanin perheen juhla oli samaan aikaan Marthalla olleen aikuisten juhlan kanssa. Minulla oli tarkoitus ehtiä molempiin, mutta juhla Marthalla jatkui aina klo 23 saakka, jopa siten, että Pikku-O saapui juhlan viimeisen tunnin ajaksi mukaan. Minä jouduin toteamaan, ettei kahden juhlan juhliminen samaan aikaan ole mahdollista. Meitä oli Colinin ja Martha-äidin lisäksi paikalla Julia ja Mike, Mark ja Amy, Kia ja Bill, ja naapurin Becka. Söimme taas tosi hyvin. Illan kruunasi Yankee Swap (lahjojen antaminen ja 'varastaminen' toisilta). Minulle jäi käteeni "On Tyranny"-kirja, mikä oli kyllä parempi kuin Colinin saama Chocolate Chip-keksien hajuinen kynttilä. Naurua riitti tuntien ajan. Ja, kun Pikku-O saapui paikalle, Colin heti huolehti hänelle lautasellisen ruokaa, mikä upposi, vaikka hän oli juuri syönyt hyvin Nathanin kotona.

Ensimmäinen työpäiväni uudella klinikalla oli minun osaltani vasta 20. joulukuuta, vaikka muutto oli tapahtunut pari viikkoa aiemmin. Tilat ovat hienot ja uutuuttaan kiiltävät, mutta ikkunoita ulos ei ole ollenkaan. Valoa riittää hyvän valaistuksen johdosta, mutta se on kuitenkin aivan eri asia kuin aiempi näkymäni seitsemännen kerroksen ikkunasta pitkälle metsiin.

Lunta satoi pienen tauon jälkeen 20.12. ja kylmyydestä johtuen se oletettavasti säilyy maassa vähintään joulupäivään ellei pidempään. Tämä on kiva, sillä Pikku-O suunnittelee hiihtävänsä lomansa (joka alkoi ko. päivänä) aikana melkein päivittäin. Kiusallisena asiana on yläkerran naapurimme innokkuus lumitöiden kanssa. Hän oli jo päivän aikana tehnyt ison osan ja meni uudelleen lumen edelleen tippuessa, kun me istuimme iltaa elokuvan äärellä. Tänä talvena ei taida onnistua aiempi tapani antaa lämpöisten kelien hoitaa lumityöt silloin, kun lunta tulee maltillisesti (eli siten, että yli pääsee autolla). 

Holly-koira saapui vieraaksemme ja Pikku-O:n työtehtäväksi 21. päivä illasta ja asettui taloksi hieman hämmentyneenä ensin kierrellen.  Kylmä keli on vaikuttanut siten, että Holly ei yhtään viitsisi mennä ulos edes pissalle. Ymmärrän hyvin.

Huomenna on jouluaatto. Hyvää joulunaikaa kaikille!

Ensilumen jälkeen

Ensilumi satoi 5. päivä joulukuuta ja pysyi maassa muutaman päivän ennen sulamistaan. Paljon sitä ei tullut toisin kuin suurten järvien ympäristössä, jossa lunta tuli yli 1,5 metriä. Minua ei harmita muuta kuin Pikku-O:n ja muiden hiihtäjien puolesta. Edellisten vuosien tapaan toivon paljon lunta Westoniin ja ei juuri lainkaan Newtoniin.

Pikku-O:n juttuja

Pikku-O halusi menna uudelleen hiihtämään pienen luonnonlumen aikaan, kun hänellä oli lyhyempi koulupäivä. Minä satuin olemaan kotona etäpäiväni johdosta, ja kun päivä oli pulkassa minullakin, lähdin häntä Westoniin viemään. Sovimme, että käyn itse päivän lenkkini Westonissa samalla, kun hän hiihtää pientä pääosin tykitettyä luuppia, ja niin teimme. Hyvä mieli jäi meille molemmille.

Hän on käynyt muutenkin päivittäin hiihtämässä, oli treenit tai ei. Sukset vaan reppuun ja 8 km suuntaansa pyörällä, 16 km hiihtämistä ja sama takaisin. Reipashenkistä. Lauantaina hänellä oli ollut kavereitakin (Dashiel, Nathan ja Rohan), mutta hän on yleisesti mennyt muiden aktiivisuudesta välittämättä. 

Pikku-O on pitkään puhunut tarvitsevansa uudet sukset ja itse asiassa otti käyttöönsä Iso-O:n sukset. Samalla hän spontaanisti myi omat suksensa omalla antamallaan hinnalla ($30) Dashielin pikkusiskolle. Tämä tapahtui ennenkuin hänellä oli mitään tietoa omista uusista suksistaan (*menemme huomenna ostamaan). Kuultuani asiasta pyysin häntä jälleen kerran keskustelemaan ensin kanssani ennenkuin asiat jo menevat eteenpäin. Hän taas lupasi - ja lähti halauksen jälkeen illanviettoon Dashielille. Tämä johti siihen, että Dashielin äiti, joka oli selvästi enemmän kartalla suksien arvosta päätyi maksamaan hänelle $75. Se tuntuu minusta hyvältä, sillä totta on, että Pikku-O on parissa vuodessa muuttunut isommaksi lihaskimpuksi ja pari vuotta vanhat sukset eivät siten enää aja asiaansa. Ne olisivat olleet ylimääräiset meille.

Istuimme yhdessä alas ja katsoimme ensi kevään testipäivät ja -paikat valmiiksi. Samalla istumalla Pikku-O ilmoittautui molempiin, SAT- ($68) ja ACT-testeihin ($69). Ensimmäinen on maaliskuun 8. päivä Southilla ja toinen huhtikuun 5. Northilla. Niihin pitäisi nyt sitten valmistautua. Huoh! Hän periaatteessa tietää, miten. Khan Academy:ssa on mahdollisuus valmistautua juuri niin syvällisesti kuin haluaa.

Yhden illan hän käytti läksyjen ja testitreenien sijaan pastan valmistamiseen. Siis pastan, ei kastikkeen. Se onnistui paljon edellistä kertaa paremmin. Hän kysyi, mitä sanoisin, jos hänestä tulisi "Food truck owner in New York City" (*suora lainaus). Sanoin, että mikäs siinä, mutta pidetään Plan B kuitenkin mielessä. 

Hiihtojoukkueen ensimmäinen Team Dinner tilaisuus on tänä iltana meillä. Iloista pulputusta kuuluu oman huoneeni oven takaa.

E:n asioita

E:lla oli ensimmäinen sisähallikauden kisa New Balance radalla. Hän juoksi 5k. Valmentajan antamana tavoitteena oli pysyä kahden huomattavasti nopeamman juoksijan mukana. Hän pysyi 2 kierrosta. Loppujen 23 kierroksen aikana välimatka piteni ja piteni, ja juoksija toisensa jälkeen meni hänen ohitseen. Hän meni samalla tavalla "backwards" (*E:n oma termi) kuin miten hän huusi Iso-O:lle aikoinaan. Aika 15:07.41 oli kaukana hänen tavoitteestaan. Harvardin Graham Blanks juoksi saman matkan BU:n radalla vauhdilla 12:59.89. Se on tietysti aivan hullu aika; E:n kisan voittajan aika oli 14:40.28. Epäonnistuneesta kisasta huolimatta E:n tunnelma oli onneksi aivan hyvä. Sain tekstiviestin:"Time off, we'll be back".

E, Max (joka sivumennen sanoen juoksi BC:n 600 metrin ennätyksen 1:18.70 min), ja Ian (E:n ranskalainen huonekaveri) saapuivat meille lauantai-illan aloitukseen ennenkuin jatkoivat eteenpäin varsinaisiin kaudenaloitusjuhliin. Pääjuhla, joka viime aikaisista tapahtumista johtuen rajoittui vain yli 21-vuotiaisiin, oli tyttöjen juoksija Roshnin luona. E tarjosi pojille mm. terästettyä glöginkorviketta. Hauskaa tuntui pojilla olevan. Max:kin uskaltautui juttelemaan minulle huomattavasti aiempaa enemmän, kun onnittelin häntä hienosta juoksusta. Sain pääjuhlasta keskellä yötä puhelun E:lta. Hän kysyi, josko lähtisin heitä viemään Bostoniin yökerhoon. En lähtenyt.

Iso-O:n asioita

Iso-O:n sosiaaliturvakortti ei ole saapunut, vaikka aikaa on kulunut 6 viikkoa. Huolettaa hieman, ettei se (taas) mennytkään liian jouhevasti. Kun juttelin hänen kanssaan ja lupasin auttaa selvittämisessä, hän puolihuolimattomasti pyysi minua katsomaan, ovatko passi ja muut viralliset paperit kotona. Ensisilmäyksellä eivät olleet. Hän soitti minulle videopuhelun, jonka avulla 'löysimme' tärkeiden papereiden kansion yhden kollaasimateriaalikasan alta lattialta. Muistutin, että ko. paperit ovat kohtalaisen tärkeitä. Ilman niitä hän ei pääse mihinkään. Ja, varsinkin tammikuusta eteenpäin on hyvä, että voimassa oleva viisumi on lähistöllä ihan vaan siksi, että joku saattaa kysyä. (*viittaus viime aikaiseen uutiseen siitä, että monet yliopistot ovat kehottaneet ulkomaalaisia opiskelijoitaan saapumaan maahan ennen 20. tammikuuta varmuuden vuoksi, varsinkin jos sattuvat olemaan maista, joihin Muslim Ban osui 2017 alussa).

Yhtenä päivänä Iso-O soitti vain todetakseen, että hänellä on liikaa tekemistä. Hän ei varsinaisesti ollut asiasta huolestunut; halusi vain jakaa tilanteen. Totesin itsestään selvyyden "yksi asia kerrallaan", ja hän lähti hyvällä mielellä jatkamaan. 

Sain viimein ilmoitettua Harvard Pilgrim-vakuutusyhtiölle, että Iso-O on muualla opiskelemassa. Siitä on etua siten, että hänellä on nyt oikeus saada apua myös vähemmän kiireellisiin asioihin DC:ssä. Tämä tuli mahdolliseksi vasta syksylla, mutta olisin tietysti voinut hoitaa kuntoon jo kuukausia sitten.

Minuun, töihini tai kotiin liittyvää

Maksoin molempien opiskelijoiden kevätlukukausimaksut ja onnittelin itseäni siitä, että ensi vuonna maksuja on vain yksi. Välihengähdys.

Glöginkorvikejuomaa (Winter Wassail) kävin hakemassa perinteisesti Trader Joes:ista Burlingtonista. IKEA:n glögi olisi tietysti parempaa, mutta en viitsi sitä varten vain lähteä IKEA-reissua tekemään. Tämä korvike maistuu yllättävän hyvältä ja toimii ko. tehtävässään tarpeeksi hyvin.

Mikroaaltouuni alkoi pitää hirveää ääntä, eikä lämmittänyt sinne laittamaani juomaa. Kun se sitten rupesi haisemaankin, otin sen nopeasti seinästä ja totesin käyttökelvottomaksi. Meilla oli onneksi toinen samansorttinen kellarissa. Pikku-O haki sen ja asensi paikalleen. Hän iloisella naamalla kysyi, josko hän saisi purkaa vanhan mikron ja katsoa, mikä siinä meni rikki. Tälläisen kiinnostuksen täytyy olla sisäsyntyistä - minulla ei käynyt mielessänikään. Hän värkkäsi tunnin verran sen parissa. Hänen toimintansa johdosta se oli helpompi hävittää. Monta osaa meni suoraan kierrätykseen. 

Juuri ennen päivystysviikkoani meidän piti pakata kaikki poliklinikan kamat laatikoihin ja ottaa tärkeät tavaramme pois sairaalalta. Neurologian poliklinikka nimittäin muutti 41 Mall Road-sairaalalta 29 Mall Road-rakennukseen noin 400 metrin päähän ja affiliaatiomme muuttui Burlington-sairaalalta Beverly-sairaalaksi. Outoa. Beverly-sairaala nimittäin sijaitsee 35 kilometrin päässä.  Molemmat kuuluvat Beth Israel Lahey Health-sairaaloihin, joten päältäpäin muutosta ei näy. Tilat ovat juuri remontoidut ja siten kivat. Meillä on kaikilla sähkökäyttöinen "standing desk" ja pieni oma huone. Menetin huonekaverini, mutta en oikeasti. Huoneeni on hänen ja toisen stroke lääkärin, Collinin välissä. Razaz, sudanilaislähtöinen entinen huonekaverini, ei tosin ole hetkeen töissä. Hän sai muutama päivä sitten ensimmäisen vauvansa. Kyllä, hän on minua reippaasti nuorempi. 

"Miten oli sinun päivä, äiti?" Ihana kysymys, jonka nykyään saan päivittäin. Yleensä pystyn vastaamaan, että aivan hyvä päivä on ollut, mutta nyt päivystysvapaalla ollessani se on erityisen helppoa. 

Uutisissa on viime aikoina seurattu United Healthcare-vakuutusyhtiöpomon murhaa, murhaajan viikon mittaista etsintää sekä sen jälkeen ihan kaikkea ko. henkilöön liittyvää. Toisena maailmanlaajuisesti paljon isompana on käsitelty Syyrian vallankumousta, mikä on tietysti aikamoinen juttu. 

 

Thanksgiving aikaa

Iso-O saapui junalla Bostonin Back Bay:hin. Martha kävi hänet hakemassa ja he saapuivat meille käytännössä heittämään Iso-O:n kamat ja syömään hieman ennenkuin lähtivät Marthalle illaksi ja yöksi. Tuon puolituntisen aikana hän halaili kaikkia meitä vuorotellen, ja hyppi ja pomppi iloisena. Myös Pikku-O oli iloisella mielellä, mitä oli kiva seurata sitäkin, ja otti vastaan isosiskon halaukset ilman liian äänekästä kritiikkiä. Hän hyppäsi tyttöjen kyytiin ja meni Nathanille illaksi. Olin vauhtipyrähdyksen jälkeen yhtäkkisesti itsekseni hiljaisessa kodissa.

Aiemmin samana päivänä Pikku-O oli käynyt Northin skandinaavijuhlissa, hakemassa sunnuntain juoksulappunsa ja juossut kaakaomailin. Tämä tarkoittaa yleisurheiluradalla 4 kierrosta juosten siten, että joka 400 metrin jälkeen juodaan iso lasillinen kaakaota. Kukaan ei ollut tällä kerralla oksentanut ja Pikku-O:n aikakin, 7 min, oli oikein kelpoinen. Hän oli menossa melkein 6 tuntia ennenkuin saapui kotiin syömään ja Iso-O:n vastaanottamaan.

Turkey Trot -juoksutapahtuma oli 24. marraskuuta Zervas-alakoulun ympäristössä. Lähdimme Pikku-O:n kanssa kotoa klo 8, jotta hän ehti hieman lämmitellä ennen klo 9 alkanutta pääkisaa (5 k). Puoli tuntia ennen pääkisaa oli lasten maili, 1609 metrin mittainen kilpailu. Sitä oli kiva katsoa. Nuorin kilpailija oli 2-vuotias ja 9-vuotias voittaja tuli maaliin vain hieman yli 6 minuttia juostuaan. Pikku-O oli omaan juoksuunsa tyytyväinen. Hänellä oli taustalla parin viikon mittainen juoksutauko, ja hän silti tuli kokonaiskilpailun 18. nopeimpana maaliin yhteensä 1128 maaliinpäässeestä ajalla 18:26.1 min. 15-19 vuotiaiden poikien sarjassa hän oli 7. nopein yhteensä 64 juoksijasta. Iso-O ja Martha olivat kannustamassa, mikä ilahdutti meitä molempia.

Joulukuusen kävimme Pikku-O:n kanssa hakemassa samana päivänä meille uudesta paikasta. McKay's Christmas Trees on Ihopin parkkipaikalla kuukauden verran toimiva myymälä, josta saa joulukuusien lisäksi niihen liittyvät tilpehöörit. Saimme $65 hinnalla vähintään yhtä kivan kuusen kuin vuosi sitten Volante Farmilta selvästi kalliimmalla. Maksaminen onnistui vain käteisellä, mikä oli hieman epäilyttävää, varsinkin, kun kuittiakaan ei saanut, mutta en kysellyt. Kuusi tuotiin suoraan paikalleen ja valot sytytin sekä siihen että muualle asuntoon samana päivänä. Koristelu tapahtui loman aikana hitaasti koriste kerrallaan, mutta tuli valmiiksi ennen ensimmäistä adventtia. Kuusesta tuli aivan kiva.

Iso-O kävi alkuun BC:llä opiskelemassa, kuuntelemassa E:n esityksen, hengailemassa E:n kavereiden kanssa ja kiipeilemässä Foxin ja E:n ranskalaisen huonekaverin kanssa käyttäen E:n opiskelukorttia. Marthaa hän näki päivittäin ja Jasonia, Abbya, Soleilia, Taliaa, ja Benia kaikkia vähintään kerran. Hän myös aloitti uuden kollaasin tekemisen, osana yhden kurssin lopputyötä. 

E kävi hammaslääkärissä ja laittoi viisaudenhammasleikkausasiansa eteenpäin ajatuksella, että pääsisi hampaista eroon amerikkalaiseen tyyliin miellyttävästi vielä ennen valmistumistaan. Paljon pitäisi kyllä tapahtua, kun ei operaatioon noin vain voi ilmoittautua.

Kotiin lomalle kävin E:n ja kamansa hakemassa tiistai-iltana 500 metrin päästä. Hän pyörähti kotona ja lähti heti eteenpäin Iso-O:n kyydillä. Ensin hän meni Sayloria ja Alexaa tapaamaan, sieltä Adelea ja Taliaa. Adele tuli vielä jatkamaan meille ja kovaäänistä hauskanpitoa jatkui aina pikkutunneille.

Saylor tuli uudelleen seuraavana iltana ja lyhyen istuskelun jälkeen (minutkin hyväksyttiin mukaan viinilasin äärelle) he lähtivät Iso-O:n ja Marthan kyydillä kohti Fenway:ssä olevaa yökerhoa. Ilta oli ollut todella hauska, kuulin useaan otteeseen jälkikäteen. E oli ensin Saylorin kanssa käynyt kahdessa ravintolassa istuskelemassa ja pelaamassa biljardia ennenkuin menivät yökerhoon, jossa oli "koko South". Hän oli tavannut monia vanhoja kavereitaan ja tuttaviaan vuosien takaa. Automatkalla takaisin E istui Iso-O:n vieressä etupenkillä. Takapenkillä oli viisi tyttöä, kun E oli joviaalisti tarjonnut heillekin kyydin. Poliisiauto oli ajanut pari autoa edempänä, mutta ongelmia ei syntynyt, kun eivät huomanneet.

Öljy-yhtion tyyppi oli käynyt minun työpäiväni aikana huoltamassa polttimon. Minä keskustelin firman sihteerin ja lopulta omistajan kanssa puhelimitse huolistani ja sain kuulla, että kyseessä todellakin on ns. avoin systeemi, jossa vesimäärää säädellään automaattisesti. Niinpä menetetty vesi vuotaneesta patterista ei ole mikään muu huoli kuin vesivaurio kellariin, jossa ko. vaurioita on muutenkin aivan tarpeeksi. Huoltoreissun jälkeen poltin on tosin ollut mielestäni hieman hiljaisempi, joten ehkä siinä oli kuitenkin jotain mennyt pieleen, kun vesimäärä niin dramaattisesti väheni.

Thanksgiving-päivä alkoi sateisena ja harmaana. Muiden vielä nukkuessa kävin lenkillä. Kun tulin takaisin, E oli lähtenyt omalle lenkilleen, ja oli tavannut vanhan juoksukaverinsa, nykyisen kilpakumppaninsa Owen Hollandin (Colgate Universityn pitkänmatkanjuoksijan, joka sivu mennen sanoen voitti yllä mainitun Turkey Trot-kilpailun ylivoimaisesti). Kaikki olivat hereillä ja/tai suihkusta valmiina klo 12 mennessä. Iso-O:n tehtäviin kuului kasvispääruoka. Hän teki herkullisen kikhernesössön. E valmisti alkupalat, joihin kuuluivat tomaatti-mozzarellasalaatti, sekä keksit raejuusto- ja hummustäytteillä. Pikku-O oli yöllä tehnyt tiramisun. Veimme kaikki nämä sekä kolme piirakkaa (kirsikkapiirakka, amerikkalainen omenapiirakka, ja murotaikinaomenapiirakka), suklaanapit sekä kaksi pulloa viiniä. Colin oli valmistanut herkullisen kanan, uunikasviksia useita sortteja, perunamuusin, vihreän paistoksen, ja kastikkeen. Pienen pelisession jälkeen söimme yllä mainittuja jälkiruokia, Colinin karpalopiirakkaa ja Marthan suussa sulavaa suklaakakkua. Colin kasasi E:lle mukaan kolme pulloa viiniä sekä kassillisen olutta, kaikki sellaisia, joita hän oli saanut, mutta ei välittänyt juoda. Tuntien jälkeen vyöryimme autoon mukanamme Martha, joka tuli meille illaksi. 

Marthan kotiinlähdön jälkeen istuimme kaikki olohuoneessa. Pikku-O teki elämänsä ensimmäistä kollaasia. Iso-O teki opintoihinsa liittyvää työtä. E:n kanssa otimme selvää armeijan erikoisjoukoista ja niihin pyrkimisprosessista ja totesimme, että jotkin niistä menevät ohi jo ihan siitä syystä johtuen, että hakuaika umpeutuu jokseenkin nyt. Taustalla pyöri kaksikin eri elokuvaa. Oli kiva ja arvokas hetki minulle äitinä.

Vastoin periaatteitani menin Black Fridayn kunniaksi ostoksille, mutta vain yhteen liikkeeseen. Kävin nimittäin hakemassa 40% alennuksella itselleni, Iso-O:lle ja Pikku-O:lle lenkkarit. Olisin halunnut löytää Pikku-O:lle myös samalla alennuksella New Balancen FuelCell SuperComp Elite-kengät treenausta ja kilpailuja varten, mutta niitä ei ollut ja netissä olivat vain omalla hinnallaan ($250) tai vain ääripääkokoja vapaina halvemmalla. Harmi.

E:n kanssa saimme yhteistuumin lähetettyä yhden erikoisjoukkohakemuksen. Urheilukoulun, mikä olisi tietysti hänelle sopivin, hakuaika on helmikuussa. Sitä varten hän sai suosituskirjepyynnön valmentajalle menemään ja tietää nyt, minkä verran vaivaa itse hakemus vielä/enää vaatii (*ei paljon).

Iso-O järjesti Friendsgiving-tilaisuuden meillä lauantai-iltana alkaen klo 19 ja jatkuen pitkälle iltaan. Pikku-O oli saanut ohjeen kutsua omia kavereitaan myös. Kaikki toivat mukanaan jotain tarjottavaa. Usean tunnin ajan kuului äänekästä keskustelua ja paljon naurua. E oli ensin pari tuntia hengailemassa BC:lla, mutta tuli takaisin juhlien vielä ollessa käynnissä.

Loman viimeisenä päivänä sunnuntaina oli kaunis ja kylmä päivä. Aamu alkoi pojilla Liverpool-ottelua katsoen. Minä varasin minulle ja Pikku-O:lle kiertokäynnit Darthmouth-, MIT-, Yale- ja UVM-yliopistoihin keväälle. Iso-O katsoi yhden Netflix-sarjansa loppuun ja vei minut Soleilin kotiin Thanksgiving-rääppiäisiin. Paikalla oli ydinjengin lisäksi Julian (Soleilin äiti) kaksi ystävää ja toisen saksalaismies. Iso-O, E ja Pikku-O tulivat minut sisältä hakemaan klo 20.30 ja joutuivat monien ympäröimäksi. Sitten ajoimme hieman kiireellä Brooklineen, jossa bussi jo odotti. Aivan täysi bussi lähti aikataulun mukaisesti klo 20.55 New Havenin, New Yorkin, Philadelphian ja Baltimoren kautta Washington DC:hin, johon sen aikataulun mukaan kuuluisi saapua maanantaiaamuna klo 6. 

Thankgsgiving-loma on ohi. Talo on tyhjentynyt kovaäänisestä keskustelusta ja ympäriämpäri leviävistä kamoista. Arki on palannut muutamaksi viikoksi ennen joulua. Postilaatikossa odotti kirje Floridan kuvernööri Ron Desantisilta ja salaliittoteoreetikko Surgeon Generalilta, Joseph Landapolta vahvistaen sen, että minulla on nyt Floridan lääkärilisenssi videovastaanottoja varten.

Juhlapyhät lähestyvät

Kävin Marthalla illallisella näennäisesti suunnittelemassa Thanksgiving-ateriaa, jonka jo neljättä kertaa peräkkäin tulemme viettämään yhdessä heidän perheensä kanssa. Sanon näennäisesti, sillä opin viime vuonna, että Colin tekee huomattavasti enemmän kuin on sovittu, ja ruoka ei todellakaan lopu kesken. Yritin olla jämäkkä ja sanoin, että huolehdimme alkupaloista, jälkiruoista sekä kasvispääruoasta, mutta luulen, että kaikkia on heidänkin puoleltaan tarjolla. No, ilta oli oikein mukava. "Suunnittelemassa" olivat Colin, Marthan äiti, Martha ja Etta. Söimme tosi maukasta ruokaa ja jutustelimme niitä näitä Thanksgiving-asioiden lisäksi.

Päivystysvapaani aikana tilasin muutamia valokuvia ja kuin varkain sain joulutervehdykseni valmiiksi. Tähän oli osittain syynä sekin, että olin kuukausia sitten tilannut meille ison määrän postimerkkejä. Elämä on aika paljon helpompaa, jos ei tarvitse postitoimistoon mennä lainkaan.

Joululahjoiksi työkavereille päädyin tänä vuonna Fazerin marmeladikuuliin. Edellisinä vuosina olen antanut erilaisia Fazerin suklaakonvehtirasioita. Ne olen saanut tilattua Amazonilta, mutta Suomestahan ne tulevat. Jos osaisin suunnitella paremmin, ymmärtäisin ostaa ko. tuotteet kesällä valmiiksi. Siinä säästyisi aikamoinen määrä rahaa. Tilauskustannukset ovat melkein tuotteen hintaiset.

Pikku-O:n kanssa juttelimme koulu- ja tulevaisuuden asioista. Hänellä on jonkinlainen suunnitelma olemassa. Sen realistisuudesta voimme olla eri mieltä, mutta jostain on hyvä aloittaa. Itse aloittaisin läksyjen tehokkaammasta tekemisestä, mutta se on kai hänen keksittävä itse. PSAT-testistä hän sai 1300/1520, joten keksittävää riittää.

Heräsin klo 7 vapaapäivänäni, Pikku-O:n koulupäivänä, keittiöstä kuuluvaan kolisteluun. Pikku-O oli siellä paistamassa amerikkalaisia pannukakkuja ja oli laittanut pizzataikinan iltaa varten kohoamaan. Hänellä oli iltapäiväuni venähtänyt aina klo 4 saakka. Kun unta oli takana tuossa vaiheessa jo 10 tuntia, oli hän virkeänä aloittanut päivän jo tuolloin.

E soitti harmistuneena. Joukkueenjohto kielsi vuosittaiset, hauskat tapahtumat, "Champagne Shackles" ja "Formal", huolestuneena siitä, että ne voidaan nähdä merkkinä ns. "hazing":istä (tarkoittaa tässä yhteydessä kiusaamista, nuorempien 'pakottamista'). Hazing oli syynä siihen, että vuosi sitten NCAA ei hyväksynyt BC:n uintijoukkuetta kauden kilpailuihin, ja BC on nyt entistäkin tiukempi, jottei sama käy uudelleen. Muitakin isoja muutoksia on tapahtumassa. Ensi vuonna (ei koske enää E:a), joukkueen koko pienennetään noin puoleen. Siihen(kin) on taustalla NCAA:n tiukentuneet säännöt. 

Hammaslääkärikäyntini oli haastava. Sen lisäksi, että kuulin hampaideni olevan "stressaantuneita", jouduin läpikäymään aikamoisen kidutuksen herkän nielurefleksini johdosta. Viiden vuoden välein (kuulemma) pitää ottaa tarkemmat röntgenkuvat. Kuvia piti ottaa yhteensä 18(!). Lopulta yökkäilin jopa niiden kuvien kohdalla, joissa kohteena olivat etuhampaat. Vesi valui silmistäni ja kertaalleen taisin saada käteni mukaan kuvaan. Röntgenkuvien lisäksi hampaistani otettiin kolmiulotteiset valokuvat. Syytä tähän en ymmärtänyt, mutta hienoilta näyttivät. Loppuosa käyntiä oli helpompaa. Tapasin uuden, nuoren hammaslääkärin, joka totesi kyllä yhtälailla ongelmani, mutta ei samalla tavalla haukkamaisesti kuin aseman omistava hammaslääkäri lähtenyt minua mihinkään pakottamaan. Yleensä hammasteknikko on puhdistanut hampaani, mutta jostain syystä johtuen tämä uusi lääkäri teki senkin osion. Olin paikalla yhteensä 1,5 tuntia ja nyt minulla on taas amerikanvalkoiset hampaat ja 6 kuukautta aikaa olla seuraamatta ohjeita. 

Kaaduin pitkällä lenkilläni siten, että juoksukelloni lasiin tuli sekä murtuma että raapauma. Harmittaa. Itse kaatuminen oli näyttävä. Kompastuin ja lensin eteenpäin ikäänkuin olisin hypännyt pää edellä laiturilta veteen. Tein sen keskellä risteystä, jossa joka suuntaan olivat autojonot odottamassa varmistaen maksimaalisen yleisön. Nousin nopeasti, pyyhin pölyt ja linkutin tien vierelle, jossa arvioin vauriot. Kellon lisäksi käsivarsi ja polvet olivat saaneet osansa. Olisin voinut jatkaa juoksemista, mutta sieluni oli saanut kolhun, enkä saanut itseäni enää kävelyä nopeampaan liikkeeseen. Niinpä kävelin kotiin kaatumispaikalta, yhteensä melkein 3 km matkan.

Pankkireissu Alicen kadonneen shekin selvittämiseksi meni jouhevasti. Olin varannut ajan. Tiedot shekistä löytyivät helposti ja sain ne eteenpäin Alicen pankkiin. Nyt olen oman osuuteni hoitanut. Alicelta tuli aivan nätti viesti jälkikäteen, mikä tuntui kivalta. Pankista sen sijaan ei kuulunut mitään.

Vuokraisäntä soitti ja kävi tuomassa pattereiden ilmausavaimen. Sen kanssa menin patterilta toiselle ja erityisesti Iso-O:n huoneessa ja vessassa on nyt eri meininki. Vuokraisäntä, joka on oikeasti aivan hyvä ihminen, on hassu keskustelukumppani. Hän ei oikeasti taida ymmärtää puhettani, tekstiviesteistäni puhumattakaan. Ja, hän ei myöskään ole mikään talotekniikan asiantuntija. Hän oli soittanut öljy-yhtiölle, jotta he tulevat tekemään ylimääräisen tarkistuskäynnin lämmityssysteemistä menetetyn veden johdosta. Hän ei itse tiennyt, mitä tehdä.

Sain kutsun 14. joulukuuta tapahtuviin aikuisten pikkujouluihin Marthan kotiin. Samalle illalle saimme perhekutsun Nathanin kotiin. Talot ovat lähekkäin, joten saatan tehdä hieman epäkohteliaan juhlista juhliin siirtymisen. Samalle lauantaille olisi tarjolla vielä suomalaiset kauneimmat joululaulut Newtonin luterilaisessa kirkossa, lähellä juhlataloja. Aika paljon, mahdollisesti liikaa, aktiviteettia introvertti-minulle.

RBK Jr on salaliittoteorioidensa lisäksi herättänyt keskustelun ultraprosessoidusta ruoasta ja sen haitoista. Tämä on ollut arkipäivää Euroopassa kymmenien vuosien ajan, ja samaa keskustelua yritti Michelle Obama 2010-luvulla täällä, mutta asia ei ottanut tulta alleen aiemmin. En usko, että ottaa isosti nytkään, mutta on tietysti hyvä, että asiasta puhutaan edes hieman laajemmin. Kun kyseessä on Trumpin valitsema mies, muutama punaniskakin saattaa erehtyä.

Cross Country-NCAA Nationals tapahtuivat tänään lauantaina 23. marraskuuta Madison:in kaupungissa Wisconsinissa. Naiset juoksivat 6 k, ja heistä 31 juoksi sen alle 20 minuuttiin. BC:lla ei mennyt aivan odotusten mukaisesti, tulivat 29. sijalle, mutta onhan se saavutus, että pystyy ylipäänsä pääsemään ko. kisoihin mukaan. Georgetownin tytöt tulivat 9. sijalle. Heidän toiseksi nopein juoksijansa on Newton Southilta vuosi ennen E:a valmistunut, Stanfordista Georgetowniin jatko-opintoja suorittamaan siirtynyt Lucy Jenks. Tiedän jo nyt, kuinka ylpeä Southin tyttöjen valmentaja Steve on. Miesten puolella 117 juoksijaa juoksi 10 k alle 30 minuuttiin. Aikamoista. Georgetown tuli 23. sijalle. BC:n pojat eivät ollut mukana.

Iso-O on junassa matkalla kohti Bostonia. E:lla on erilaisia aktiviteetteja tiedossa vanhojen High School kavereiden Talian ja Adelen kanssa tänään. Pikku-O lähti aamusta ensin Northille johonkin Scandiavian juhlaan, sieltä Heartbreak Hill-liikkeeseen hakemaan huomisen juoksunumeronsa, ja lopuksi vielä Southin poikien kaakaomailiin. Niistä lisää myöhemmin. Juhlakausi lähestyy.

 

Kotona ja Yhdysvalloissa tapahtuu

Vaalien jälkeinen puiminen on jatkunut. Siitä lisää lopuksi. Ensin meidän kuulumisiimme.

Ensin E

E oli henkisesti valmistautunut maastojuoksukauden päättävään isoon kilpailuun New Hampshiren Hopkintonissa. Ja niin olin minäkin. Jo vuosi sitten varmistin, että olen ko. perjantaina vapaana. No, alle viikko ennen kilpailua E sai kuulla, että häntä ei valittukaan yhdeksi juoksijoista. Selityksenä oli se, että hänen kilpailunsa eivät olleet menneet odotusten mukaisesti. Hän tuohtuneena jutteli ensin avustavan valmentajan kanssa ja lopuksi vielä päävalmentajan kanssa, mutta päätös pysyi. Hänen ja muutaman muun tilalle oli valittu juoksijoita, jotka eivät olleet päässeet vielä kilpailemaan. Reilua, kai. Minä harmittelin omien suunnitelmieni muuttumista. E harmitteli omaa kohtaloaan. Muutaman päivän aikana E kuitenkin päätyi siihen, että lähtee kilpailua muiden rannalle jääneiden kanssa seuraamaan. Koska olin vapaalla, päädyin itsekin niin tekemään. Alkuperäisenä ajatuksena oli, että E ja Fitz ajavat kahdestaan. Tarjosin heille kyydin. Fitz koki sen kiusallisena ja päätyi menemään muiden kanssa yhdessä. Minä harmittelin tätä muutaman tunnin ajan, mutta tulin siihen tulokseen, että lähden kuitenkin itsekseni (*iso, hieno kilpailu siedettävän ajomatkan päässä, miksi siis ei). Kilpailupäivän aamuna, puoli tuntia ennen lähtöäni E:lta tuli viesti, että hän tuleekin kanssani. Ilahduin. Ajoimme edestakaisin kahdestaan noin 1.5 tunnin yhdensuuntaisen matkan, mikä oli minulle tosi kiva. Itse kilpailussa hän oli joukkueensa kanssa ja minä juoksentelin itsekseni ensin tyttöjä, sitten poikia seuraten. Tytöt juoksivat 6 km (3 x 2 km kierros) ja pojat 10 km (5 x 2 km kierros). Rata oli katsojalle kiva, kun helposti pystyi näkemään useassa kohdassa melkein vaivaa näkemättä. Seitsemän tyttöä juoksi 6 km matkan alle 20 minuuttiin ja viisi poikaa 10 km matkan alle 30 minuuttiin. Yritäpä samaa mäkisessä maastossa!

E kävi lainaamassa autoa, kävi kaupassa, ja lopulta pyysi minulta kyydin Foxin tyttöystävän järjestämään Friendsgiving-tilaisuuteen Brightoniin, lähelle New Balance sisähallia. Mielelläni hänet sinne ajoin. Nämä ovat ohi meneviä hetkiä elämässä. <3.

E:n viimeinen College-maksu saapui. Viimeinen lukuvuosi jo edessä. Aika menee liian nopeasti.

Iso-O:lla on kaikenlaista meneillään

Iso-O:n rokotusreissu ei sujunut ilman ongelmia. Koronarokote onnistui, influenssarokotteesta hän olisi joutunut maksamaan. Hän oli kieltäytynyt $95 maksusta ja sanoi menevänsä täällä sen hoitamaan alta pois. Syyksi selvisi seuraavana päivänä se, että CVS Pharmacyn yhteydessä oleva MinuteClinic on täysin erillinen yksikkö, ja Iso-O oli vahingossa mennyt sinne.

Iso-O:lla on ollut kaikenlaista asiaa mielessä ja hän on soitellut tavanomaista enemmän. Lisäksi hän nukkui kahtenä päivänä peräkkäin pommiin. Ensin hän missasi iltapäivällä(!) olleen TA (teaching assistant)-sessionsa. Seuraavana päivänä häneltä meni ohi kiipeilyvaellus. Hänen mukaansa herätys ei mennyt päälle. Hänellä meni päivän verran aikaa ennenkuin keksi, että hän oli laittanut epähuomiossa herätykseksenkin äänet pois. Hän tyypillisesti pitää kännykkänsä äänettömällä, mutta nyt oli mennyt hieman yli.

Pikku-O:n puuhailuja

Pikku-O:lla on menossa massakausi ("bulking", kuten hän itse sitä kutsuu), ja massiivisten pastaannosten lisäksi hän on innostunut uudelleen leipomisesta. En valita. Oli kiva syödä Tiramisua pitkän tauon jälkeen. 

Hänellä oli taas vapaapäivä koulusta maanantaina 11. marraskuuta Veteran's Day:n johdosta. Kaverit tulivat iltaa viettämään sunnuntai-iltana. Tiistaina Pikku-O myöhästyi koulusta, mikä johti automaattiseen ilmoitukseen asiasta. Juttelimme, eikä se ole tapahtunut uudelleen, vaikka  hänellä onkin erikoinen rutiini meneillään. Koulusta/treeneistä saavuttuaan ja illallisen syötyään hän menee ottamaan monituntisen iltaunen, ja herää keskellä yötä tekemään läksyjään. En ole keksinyt, miten häntä voisin auttaa toisenlaisen aikataulun löytämiseksi.

Sports Nights maastojuoksukauden päätteeksi oli keskiviikkona 13. marraskuuta. Kapteeniäänestyksen tulokset julkistettiin samassa tilaisuudessa.  Kun kysyin hänen saavuttuaan illasta kotiin, hän vastasi, että menee hyvin. Kun jatkoin kysymällä kapteenituloksesta, hän ei sanonut mitään, meni vain huoneeseensa. Arvasin toki, ettei valinta osunut kohdalle. Menin puolituntia myöhemmin perässä ja sain kuulla, että Dashiel ja Gavin valittiin; Pikku-O ja Jake jäivät valinnan ulkopuolelle. Hän oli pettynyt ja ohjasi minut ulos samalla vauhdilla ulos huoneesta.

Ensimmäisen neljänneksen arvosanat saapuivat. Hirveän vaihtelevasti hänellä menee. Isona yllätyksenä (minulle) oli englannin puhdas A. Saman arvosanan hän sai odotetusti myös kemiasta ja Wellnesista (liikunnan ja terveystiedon risteytys). A- tuli historiasta. Biologiasta tuli B+, ehkä hieman alhaisempi kuin mihin hän olisi pystynyt. Ranska oli odotetusti B. Matematiikka oli huonoin, C-, ja mielestäni selvästi hänen tasoaan alempi. "You need to trust the process", hän sanoi, kun kommentoin asiaa.

Minun työhini liittyvää

Meille tuli sairaalan puolesta mahdollisuus hakea Floridan lääkärilisenssiä etävastaanottojen pitämistä varten. Laitoin hakemuksen menemään. Minulla on monia potilaita, jotka viettävät kuukausia talvella Floridassa ja tulevat kesäksi - ja lääkärivastaanottojaan varten - pohjoiseen. Nyt voin tarjota heille tämänkin vaihtoehdon. Pieni jännitysmomentti tosin on se, että Yhdysvaltain kongressin pitää hyväksyä etävastaanotot ylipäänsä ennen vuoden vaihdetta, jotta palvelu onnistuisi. Toivon itseni takia, että ne hyväksytään - torstaiaamupäivät kotona ja kokonaan vapaa iltapäivä on upea vaihtelu kiireiseen elamään.

Olen hakemassa oikeuksia UMASS Medical Schoolin ohjelmiin, jotta voin jatkaa pienimuotoista tutkimusta 1-2 paperin vuosivauhdilla vanhan mentorini Nils Henningerin kanssa. Tähän aktivoitumiseeni on syynä puhdas Quid Pro Quo; hän saa apua omiin tutkimuksiinsa ja minä saan osoitettua, että teen aktiivisesti tutkimusta virallisten paperien positiivisen etenemisen varmistamiseksi. Tämän yhteistyön aloittaminen on tosin ollut ihan hirveän kivikkoista. Byrokratian määrää on hankala kuvailla. Luulisi, että tilanne olisi erilainen, kun kerran vaihdoimme Tuftsista UMASSiin, mutta ei näytä olevan. Olen joutunut tekemään jos minkälaisia hulipulinettikoulutuksia ym vain saadakseni oikeudet potilastiedostojen avaamiseen, ja olemaan yhteydessä useaan IT-alan tyyppiin, ja vieläkään homma ei luista.

Stroke-lehdestä tulee minulle harvakseltaan, noin kerran vuodessa, referointipyyntö. Sain sellaisen sopivasti tähän asioidenhoitokaaokseen. Suostuin silti, ja sain arvioni tehtyä alle vuorokaudessa. Minulla on edellisten johdosta aika hyvät pohjat, joita muokkaamalla homma menee jouhevasti. Tein tämän(kin) samalla, yllä mainitulla Quid Pro Quo-periaatteella.

Kotihommia

Olen lämmityksen kanssa mennyt edestakaisin. Muutaman lämmityspäivän jälkeen olen pitänyt 1-2 viikon mittaisia taukoja lokakuun alusta lähtien. Nyt vaikuttaa siltä, että 9. marraskuuta eteenpäin lämmitys tulee olemaan päällä jatkuvasti. Yritän tosin edelleen löytää mahdollisimman energiatehokkaan tavan lämmittää. Minun ja Pikku-O:n makuuhuoneet ja keittiö ovat paljon lämpöisempiä kuin asunnon muut huoneet, mikä vaikuttaa unenlaatuun ja tarpeeseen siksi pitää kokonaislämpö alhaisempana koko huushollissa. Suomalaisille hankala on tämä ymmärtää, mutta täällä on hyvin tavallista, että koko asunnossa on vain yksi termostaatti. 

Kylpyhuoneen patteri alkoi vuotaa vettä oikein kunnolla. Herätin Pikku-O:n kanssani asiaa ratkomaan. Hän otti ohjat käsiinsä, ja muutaman kellarikäynnin jälkeen hänellä oli oikeanlaiset työkalut, ja 30 minuutin kestoinen yhtämittainen vesisuihku oli ohi. Seuraavana piti keksiä, miten lämmityssysteemiin lisätään vettä. Aiemmassa kodissa se piti huolehtia itse, kun kyseessä oli suljettu systeemi. Täällä - tulimme Pikku-O:n kanssa molemmat eri aikoihin samaan lopputulemaan - on avoin systeemi. Lähetin vuokraisännälle asiasta viestin aamusta ja toisen iltapäivästä. Hänestä ei kuulunut mitään. Laitoin lämmityksen takaisin päälle luottaen, että olimme oikeassa. Kommunikointi vuokraisännän kanssa on aika hankalaa; kyseessä on iäkäs, englantia huonosti puhuva kiinalaismies.

Ongelmat kotona jatkuivat. Jääkaappi alkoi pitää meteliä. Se on vanha ja mallia Amerikka, mutta en ihan vielä haluaisi asiasta vuokraisännälle valittaa, kun hella/uunin vaihtamisesta on vasta muutama kuukausi aikaa ja kun se kommunikointi on niin hankalaa. Niinpä Pikku-O:n kanssa tyhjensimme koneen, ja hän avasi kaikki avattavissa olevat osat kiristäen muttereita paikoissa, joissa niissä oli kiristämisen varaa. Se auttoi ja vaikkei se edelleenkään mikään hiljainen ole, on päristävä ääni kadonnut. Jatkamme tällä nyt jonkin aikaa.

Alice saga ei ole ohi. Hän oli soittanut Citizens Bank konttorijohtajalle, joka oli selventänyt, että minä todellakin tarvitsen notarisoidun paperin kaksi(!) vuotta sitten automaattisesti tililtäni otetusta vuokrashekistä. Paperin olisi pitänyt tulla postitse, mutta eipä ole tullut. Niinpä menen nyt viikolla fyysisisti konttoriin ja pyydän heitä hoitamaan asian. Laitoin viestin Alicelle ja ko. konttorijohtajalle tapaamisesta ja pyysin saavani yksityiskohtaiset ohjeet siitä, mitä Bank of American kuuluu tehdä.

Sitten niihin uutisiin

Uutisissa on jatkettu vaalien puimista. Demokraateilla on aikamoinen kriisi meneillään, kun syyllistä vaalikatastrofiin etsitään. Republikaaneilla on nyt oikea värisuora; presidenttiys, kongressi, senaatti ja korkein oikeus ovat kaikki heidän hallussaan. Siinä on demokraateilla vähän mietittävää. 

Trump valitsi ensimmäisen kabinettiedustajansa, Susie Wileyn, työntekijoiden päälliköksi (Chief of Staff). Tämä antoi jonkinlaista helpotuksen tunnetta ihmisille. Hän oli ollut kampanjan aikaan henkilö, joka oli estänyt "Clown Wagon"-porukan pääsyn Trumpin lähelle. Helpotus oli hyvin lyhytaikainen. Trumpin ehdotukset korkeisiin virkoihin ovat pöyristyttäneet toinen toisensa jälkeen. Yhteistä kaikille on täydellinen lojaalisuus Trumpille.

Trump on tekemässä juuri kuten hän on kertonut tekevänsä. Se on ihmisille yllättävää, vaikka sellainenhan hän on aina ollut. Hän ilmoitti, että senaatin johtajan tulee huolehtia ns. Recess-menettelystä. Se tarkoittaa sitä, että normaaalia senaatin vahvistusprosessia ei käytetä. Toisin sanoen, Trump pystyy viemään läpi kaikki haluamansa kiistanalaisetkin valintansa ilman senaatin vahvistusta. Uuden ministerion "Doge" johtoon ovat tulossa Musk ja Ramaswamy. Pentagonissa hän on varmistamassa, jotta johtoportaista poistetaan kaikki, jotka edustavat "Woke"-ideologiaa ja eivät vanno hänelle lojaalisuuttaan. Aikamoisia nimityksiä ovat Matt Gaez, Tulsy Gabbort, Pete Hegseth, ja RBK Jr. Ketään heistä ei normaaliaikana valittaisi.

Sellaista meininkiä.

Pommeja putoilee

Elämässäni on tapahtunut kaksi minua järisyttävää uutispommia ja minipommitus muutaman päivän sisällä. Ensimmäinen liittyy elämäämme, toinen maailmanuutisiin. Lisäksi vanha vuokraemäntäni oli aktivoitunut. Aloitan omista ja lopetan laajempiin.

Iso-O saapui Middlebury-reissultaan, ja ehti olla kotona noin tunnin ennenkuin lähdimme Nicols-perheen illanviettoon, E mukaanluettuna. Tuon tunnin aikana Iso-O pudotti melkoisen pommin. Hän suunnittelee hakevansa siirtomahdollisuutta Georgetown yliopistosta Middlebury College:iin. Yritin parhaaani mukaan olla ihminen, joka tukee lapsensa kehitystä aikuisuuden kynnyksellä, mutta ottaa kyllä koville. Arvaan/tiedän, että kyseessä on jotain aivan muuta kuin tyytymättömyys Georgetown yliopiston opiskeluun, mutta minun tietämykseni ei paljon auta. Matamin täytyy käydä omat prosessinsa läpi ja vastata omaan elämäänsä liittyvistä päätöksistä. Argh!

No, Nicolseille menimme kaikki, mikä tuntui mukavalta, vaikka oloni oli tietysti aika levoton. E käveli ensin meille, kun oli aiemmin valmiina kuin me muut, ja kävelimme yhdessä meiltä heidän muutaman sadan metrin päässä olevalle talolleen. Paikalla olivat Tierneyn vanhemmat ja Ava (Tierneyn isosisko), Marthan vanhemmat ja Martha, Nicolsit ja heidän jo Collegesta valmistunut poikansa Ollie sekä me. Söimme alkupalojen jälkeen hienosti valmistettua monipuolista kanakeittoa, salaattia, ja valkosipulileipiä, ja lopuksi suklaata viini/olut/siiderilasien kyytipoikina. Viihdyimme melkein yhdeksään saakka, mikä tuntui myöhäiseltä, kun kello oli edellisenä yönä mennyt tunnin taaksepäin, ja edessä oli arkiaamu.

Iso-O tuli illallisen jälkeen kotona käymään Marthan kanssa keräten mukaanlähtevät kamansa kasaan. Oli kiva jutella tyttöjen kanssa vielä hetkonen ennenkuin lähtivät Marthalle yöksi. Molemmat olivat hyvällä tuulella, höpöttäen ja nauraen sekä halaillen aina välillä toisiaan. Ikävä on selvästi ollut molemminpuolinen. Minun epämukavaa oloni heidän seuraamisensa helpotti hieman. Aikaisin maanantaiaamuna Iso-O lensi takaisin Washington DC:hin. Martha oli hänet heittänyt kentälle. Takaisinpäin hän on tulossa jo parin viikon päästä Thanksgiving-loman aikaan.

Pikku-O:lla oli vapaapäivä vaalien johdosta 5. marraskuuta. Edellisenä iltana hän teki todella maukasta lasagnea ja kutsui kaverit kylään sitä syömään. Hänellä on juoksun osalta treenaustauko menossa, mutta punttisalille hän meni jo keskiviikkona. Hiihtokauteen valmistautuminen on alkanut.

Alice, vanha vuokraemäntäni, ei ole vielä jäänyt historiaan. Hän oli vuoden 2023 (!) verotusta tarkistaessaan huomannut, että tammikuun 2023 vuokra ei näkynyt hänen tilillään. Jouduin selvittämään asiaa hänen puolestaan. Olin puhelimessa Bank of America:n kanssa kahteen otteeseen yhteensä usean tunnin ajan, ja sain selville, että vuokra oli asianmukaisesti lähtenyt tililtäni kuun alussa ja aivan identtisesti matkustanut hänen pankkiinsa. Jos se ei olisi niin tehnyt, olisin saanut rahat takaisin (näin minulle kerrottiin). Alice jatkoi sähköpostipommitustaan, ja minä jouduin lopulta toteamaan, että olen oman osuuteni tehnyt, virhe ei ole minun, ja en pysty enää häntä tämän enempää auttamaan. Tiukan, mutta ystävällissävyisen viestin jälkeen on ollut radiohiljaisuus hänen puoleltaan. Se sopii minulle hyvin.

Lopuksi postauksen isoimpaan pommiin. Se putosi Yhdysvaltain presidentinvaalien johdosta 5. marraskuuta 2024, tai oikeammin aikaisin 6. päivän aamusta. Donald Trump palaa jälleen valtaan ilman ympärillä olevia, häntä hillitseviä ihmisiä, apunaan hänelle lojaalit republikaanit vallankahvassa senaatissa, korkeimmassa oikeudessa ja kongressissa. Parasta laittaa turvavyö päälle ja kypärä päähän. Kohta mennään ja kovaa. Mielialani on surullinen niin oman perheeni kuin tämän maan ja erityisesti maailman johdosta. Olen surullinen myös siitä, että vähäisesti koulutettuja ihmisiä, joita tämä maa on pullollaan, huijataan lupaamalla lyhytaikaisia ja helppoja parannuksia asioihin oikeasti heistä lainkaan välittämättä. Olen aika väsynyt ihmisiin, jotka ovat ahneita ja muista piittaamattomia. 

Kamala Harris piti hyvän ja vahvan puheen 6. marraskuuta kannattajilleen Howard University:ssä DC:ssä. Olisipa ollut hienoa, jos hän olisi voittanut.

Sosiaaliturvanumero, kilpailuja ja vauvasuihku ennen vaaleja

Iso asia ensin. Iso-O sai sosiaaliturvanumeron! Siitä ja muista tapahtumista lisää alla.

Pikku-O:n opiskelu-ja kauden lopun asioita

Pikku-O:n PSAT-testi oli 26. lokakuuta Southilla. Vein hänet koululle klo 7.30, mikä oli meille molemmille aikamoinen ponnistus. Testi oli mennyt aivan hyvin. Tuloksella ei ole muuta väliä kuin se, että sen avulla Pikku-O tietää, kuinka kaukana SAT-tavoitteestaan hän on. Itse SAT - ja ACT, jonka hän myös aikoo tehdä - on suunnitelmiemme mukaisesti edessä maaliskuussa. Olimme molemmat päätyneet juuri tähän ajankohtaan. Ei liian aikaisin, mutta ei aivan viime tipassakaan, varsinkin, jos joutuu yrittämään uudelleen.

Halloween sattui olemaan keskellä viikkoa torstaina, ja hän valmistautui siihen pukeutumalla cowboy:ksi koulupäivän ajaksi ja lähtemällä illaksi Jakelle. Tänä vuonna hän ei halunnut kaivertaa kurpitsaa, enkä sellaista sitten hankkinut. Intressit alkavat olla muualla.

Pikku-O:n viimeinen maastojuoksukilpailu oli Wrenthamissa lauantaina 2. marraskuuta. Bussi lähti klo 7.15 Southilta. Ajoin E:n kanssa perässä katsomaan ja kannustamaan. Hänellä meni todella hyvin. Oma kaikkien aikojen ennätysaika 16:56.5 min (5k) riitti 12. sijaan ja mitaliin juniorisarjassa. Hienoa Pikku-O! E juoksi vastaavan ikäisenä samalla radalla ajan 16:50 min, joten aikamoinen oli hänen juoksunsa. Hän ilahtui isoveljen kannustuksesta enemmän kuin äidin. Ilo omasta onnistumisesta oli käsinkosketeltavaa.

Iso-O:n asioita

Iso-O oli ison tunteen palossa, kun Martha oli jo saapunut, mutta hänen piti vielä viikko tapaamista odottaa. Lento Bostoniin viimein saapui perjantaina 1. marraskuuta aamutuimaan. Hän oli itkenyt liikutuksesta, kun oli tavannut ystävänsä 299 päivän eron jälkeen (*not that she was counting). He olivat lyhyen kotonapyrähtämisen ja Pikku-O:n tapaamisen jälkeen lähteneet kohti Middlebury College:a, jossa viettivät mukavan viikonlopun Marthan siskon Sarahin ja kavereidensa kanssa.

Iso viikonloppuun liittymäton asia on se, että Iso-O sai sosiaaliturvanumeron. Käynti Social Security-toimistossa 30. lokakuuta oli tällä kerralla mennyt jouhevasti, jopa mukavasti. Vastassa oli ollut nuori latinomies, joka oli vieraillut Suomessa, ja jolle tieto siitä, että Iso-O oli saapunut maahan F1-viisumilla, oli riittavä hakemusta varten, oli systeemissa tieto ylimääräisestä viisumista tai ei. Edeltävästi suunnittelemaansa Karen-lähestymistapaa "I need to speak to your superior!" tai itsensä kahlitseminen toimistoon niin pitkäksi ajaksi kuin asian ratkaiseminen vaatisi, ei hänen tarvinnut toteuttaa. Molemmille vaihtoehdoille olimme nauraneet edeltävästi siksikin, että ne olisivat voineet tulla häntä itseään puraisemaan. Onneksi ei siis tarvinnut. Asian ratkeaminen on taas yksi todistus siitä, että kaikki ratkeaa jotenkin. Ei välttämättä aina omien toiveiden mukaisesti, mutta usein jopa niin. Siksi siis ei kannata jättimäisiä kierroksia asioista vääntää (*yrittää lähinnä vakuuttaa itseään).

E:n asioita

En ystävä Ananya kävi pyörähtämässä, kun hän tarvitsi BC:n tiimitapaamisen jälkeen kyydin takaisin Wellesley College:lle, ja E halusi sen hänelle tarjota. Kivanoloinen tyttö. Mielelläni tapaan uudelleen varsinkin, jos saan hieman pidemmän varoitusajan. Nyt olin niin kotoisasti pukeutunut, että paineita ei ollut puolin eikä toisin.

E lähti keskiviikkona kohti North Carolinaa, jossa hänellä oli ACC-Championship-kilpailu Raleigh:in vieressä olevassa Cory:ssa perjantaina 1. marraskuuta. Hän juoksi ajalla 24:54.9 min (8k) 132 sijalle 155 maaliinpäässeestä ollen BC-poikien 5. nopein. Valmentaja ei ollut tyytyväinen poikien suoritukseen. Pitäisi juosta nopeampaa ja sijoittua paremmin. Reissun hauska yksityiskohta oli kuitenkin se, etta North Carolinan S kävi hakemassa E:n luokseen keskiviikkoiltana ja tuli kilpailua vielä erikseen katsomaan. Ihana yllätys!

Bostoniin takaisin saavuttuaan E soitti minulle keskellä yötä miettiessään tapaa päästä omista BC:n Halloween juhlista Wellesley Collegen vastaaviin. Heräsin puheluun, ja pyysin häntä keksimään ratkaisun ilman äidin avustusta. Aamulla hän soitti muina miehinä kysyäkseen, milloin olen lähdössä Pikku-O:n kisoihin, josko pieni mutka Wellesleyn kautta onnistuisi. Onnistui. Hain E:n, ajoimme BC:lle - ja jatkoimme sieltä yhtä matkaa Pikku-O:n kisoihin. Tämä oli iloinen yllätys sekä minulle että varsinkin Pikku-O:lle. Oli lisäksi aika hauskaa, että isossa tapahtumassa E tapasi ja jutteli pitkään sekä Southin valmentajan että viime vuoden BC-valmentajansa kanssa sekä tuli huomioiduksi monen South vanhemman puolelta. Laajalti on tiedossa, että E on D1-koulussa juoksemassa. Ihana pieni Freshman-poika uskaltautui hänen kanssaan juttelemaan; pojan 7 vuotta vanhempi isoveli oli E:n South-joukkuekaveri ja nykyään kilpakumppani isoissa kisoissa, joissa sekä BC että Colgate yliopisto kilpailevat.

Minun asioitani kotona ja muualla

Baby Shower Cambridgessa oli mieleenpainuva monella tavalla. Ensinnäkin, se oli minun ensimmäinen ko. tapahtuma ikinä. Olen muutaman kutsun vuosien mittaan saanut, mutta kertaakaan ne eivät ole joko onnistuneet tai tuntuneet tärkeiltä. Nyt tuntui, sillä kyseessä oli minun työhuonekaverini juhla.

Juhlaan oli kutsuttu tulevan äidin ja isän sukulaisia, ystävia vuosien varrelta ja muutama työkaveri. Olin työkavereideni kanssa ehdotonta vähemmistöä sekä ryhmämme pienuuden että varsinkin etnisen taustamme johdosta. Koska tulevat vanhemmat ovat molemmat lähtöisin Sudanista ja koska ystäväpiiri usein muodostuu saman etnisen ryhmän jäsenten kesken, näytin aikamoiselta kalpeanaamaalta. Minulle tuttuja olivat pomoni, intialainen Jayashri, puertoricolainen Ivia, kongolainen Claudine, puolajuurinen Joanna, nigerialainen Umeh sekä kaksi tummaihoista EMG-teknikkoa. Söimme todella hyvin upeasti aseteltuja ruokia hienosti koristellussa tilassa Razazin (huonekaverini) asuinkompleksin yhteistiloissa. Baby Showerin ajatus on kerätä vauvaa varten tarpeellista kamaa, ikäänkuin äitiyslaatikko steroideilla. Lähdin juhlista parin tunnin jälkeen lähinnä siksi, että lähimmät ystävänikin lähtivät, joten menetin kaikki suunnitellut aktiviteetit ja pelit. Hyvä mieli silti jäi.

Rokotteet, sekä influenssa että korona, kävin Pikku-O:n kanssa hakemassa sunnuntaina 27.10. Hän ei kiljunut riemusta, mutta tuli kuitenkin mukaani, vaikka joutuikin raahautumaan suoraan sängystä niinkin aikaisin kuin klo 12. Farmaseutti oli nuori ja olimme molemmat jälkikäteen tästä yksityiskohdasta helpottuneita. Ei sattunut yhtään, varsinkin kun pyysin häntä välttämään olkavarteni etuosaa hermo-ongelman johdosta. Nyt ovat kaikki paitsi Iso-O saaneet syksyn rokotteet, ja hänkin on omansa varannut huomiselle.

Oma vuositarkastukseni oli 31. lokakuuta. Beth Israel Needham Primary Care oli siirtynyt EPIC:iin saman viikon alussa, ja pääsin auttamaan omaa lääkäriäni useankin asian kanssa potilastiedostoissa. Kun poistuin tilasta, jossa lääkäri oli usean avustajan kanssa viimeisen vinkkini antamisen jälkeen minun kommentoitiin olevan "A+ patient". Nauroimme yhdessa. No, itse tarkastuksessa mitään huolestuttavaa ei löytynyt tai ollut tietysti mielessänikään, joten seuraava tarkastusaika on vuoden päästä. Hän oli tyytyväinen, että olin viimein huolehtinut kolonoskopian pois päiväjärjestyksestä. Ennen seuraavaa tarkastustani minun pitää kyllä käydä laboratoriossa, mammografiassa, hammaslääkärissä ja silmälääkärillä, mutta onneksi terveydenhuoltokustannukset ovat tässä maassa niin hyvin hallussa - not.

Sairaalani päätyi luopumaan kaikille pakollisesta BLS (=Basic Life Support)-vaatimuksesta juuri sopivasti, kun minulle tuli automaattinen pyyntö käydä se uusimassa. Tähän saakka se on pitänyt uusia kirjallisen kokeen sekä 2-3 tuntisen elvytystestauksen läpäisemällä kahden vuoden välein tai vaihtoehtoisesti tekemällä nettitestin ja 3 kuukauden välein käymällä elvytysnukkeja elvyttämässä simulaatiolabrassa. Nyt ei tarvitse. ACLS (=Advanced Cardiac Life Support)-korttia Lahey ei ole minulta vaatinutkaan. Viimeksi uusin omani Fellowship-aikaan vuonna 2016. Toisin sanoen. On parasta jättää elvyttäminen elvytysryhmän hoidettavaksi. Minun panostukseni tulee mahdollisessa eteentulevassa elvytystilanteessa sairaalan ulkopuolella rajoittumaan paineluelvytykseen, avun hankkimiseen sekä puoliautomaattisen defibrillaatorin käyttämiseen. Nämä luulen osaavani ilman koulutustakin.

Yläkerran naapuri viimein aloitti lämmityskautensa aivan lokakuun lopussa. Minä sen sijaan venytin lämmitystaukoani kahden viikon ajan muutaman aika kirpeän päivän läpi päivään, jolloin lämpötila meni +25*C yläpuolelle. Tänään 3. marraskuuta luovutin, kun sisälämpötila aamusta oli +16*C, ja Pikku-O sanoi, että sisällä voisi olla vähän lämpöisempää

Juttelin ko. naapurin kanssa ja koin oloni hieman noloksi. Hän kertoi säätäneensä sisälämpötilansa 61 Fahrenheitiin (16*C) säästääkseen öljylaskussa. Voinen siis ajatella, että autan toista ihmistä selviämään, kun osa lämmöstämme karkaa ylöspäin.

Kellot siirtyivät tunnin taaksepäin. Valitsin meidän ensi vuoden terveydenhuolto-ym vakuutuksemme. Iso-O on matkalla kotiin Middlebury Collegesta. Illalla meidät on kutsuttu Nicols-perheen luokse "Do your own chicken soup" iltatilaisuuteen. Taidamme olla kaikki menossa sinne. E:kin. Iso-O lähtee huomisaamuna takaisin Georgetowniin. Meidän arkemme jatkuu jännittävänä. Tiistaina on vaalipäivä!

Poliisiasiaa ja juoksentelua

Päivystysvapaani alkoi upeassa kelissä ja mahtavan ruskan aikaan. Koska kelit muuttuivat hetkeksi lämpimimmiksi (yön alin lämpötila 11*C ja päivän ylin 25*C tienoilla monta päivää putkeen), laitoin öljykattilan lepotilaan. Olen huomannut, että yläkerran naapurimme ei ole lämmityskauttaan vielä edes aloittanut ja olen lisääntyvästi ollut harmistunut siitä, että meidän lämmityksemme taitaa osittain huolehtia hänenkin tilanteestaan. Yritän muistuttaa itseäni, että eihän se hänen syynsä ole, mutta olen selvästi pieni ihminen.

Olen ollut hieman levoton viime aikoina. Syy voi olla lähestyvät vaalit. Tai se fakta, että alan herätä siihen todellisuuteen, että E:lla on yliopisto-opiskelujen viimeinen vuosi meneillään - vuoden päästä hän on Suomessa armeijassa - ja että Pikku-O:nkin High School ura on kääntynyt kohti aivan liian nopeasti lähestyvää loppuaan. Taidan käydä läpi jonkinlaista tyhjän pesän prosessia jo etukäteen. 

E:n asioita

E:n Princeton kilpailu meni hyvin, mutta sijoitus ei häntä tyydyttänyt. Ajalla 24:55:06 min (8k) hän tuli kilpailun 152. sijalle 227 maaliinpäässeestä, ollen 8 nopein BC:n pojista. Aika on hänen toiseksi parhaansa ikinä, mutta muilla meni vielä paremmin. Toistaiseksi ei ole selvää, mitä sijoitus tarkoittaa edessä olevien kilpailujen osalta. Ensi perjantaina olisi Raleigh:ssa North Carolina:ssa Duke-yliopiston järjestämä kilpailu, ja siitä kahden viikon päästä Hopkintonissa New Hampshiressa Regionals.

Viikonloppuna E tuli yllättäen iltapäiväksi tekemään töitään, otti auton kauppareissuaan varten, ja lopuksi ajoi Bostoniin elokuviin. Sunnuntaisin on ilmaista parkkeerata Bostonissa, mikä teki ratkaisusta aika helpon, vaikka pääseehän täältä toki helposti julkisillakin.

Näin E:n aamulenkilläni Chestnut Hill:in päällä. Hän oli juossut jo 7 mailia ja oli suuntaamassa kohti kaukana olevaa paloasemaa ja Wellesley:ä, kun minä olin juossut vasta 2 ja suunnittelin viimeisen mailini juoksemista. Kukin kykyjensä mukaisesti. Jalkani olivat tapaamisen jälkeen selvästi keveämmät.

Iso-O:n tapahtumia

Iso-O:lla oli Parent Weekend, johon en osallistunut. Hänellä oli kavereidensa kanssa ollut aivan tavallinen viikonloppu - moni muukaan ei saapunut. Hassultahan nämä vanhempien viikonloput suomalaisesta tuntuvat, yliopisto-opiskelijoita kun ovat.

Iso-O:sta ei ole paljon lyhyitä viestejä lukuunottamatta kuulunut. Midterm testit ja paperit ovat olleet työn alla. Hyvällä mielellä hän on kuitenkin vaikuttanut olevan. Marthakin on juuri matkalla Australiasta tähän suuntaan, mikä nostaa mielialaa entisestään. Viikon päästä Iso-O saapuu ystäväänsä tapaamaan tähän suuntaan.

Pikku-O:n tapahtumia

Pikku-O:n Team Dinner:it ovat jatkuneet. Hän oli luvannut kyydin kahdelle sophomore-pojalle, jotka olivat treenien jälkeen jääneet South:ille odottamaan. Mikäpä siinä. Hauska oli kuunnella nuorten amerikantaiwanilaisten juttelua niin Yhdysvaltain kuin maailmanpolitiikastakin lyhyen ajomatkan aikana. Varsinkin toinen heistä oli erittäin puhelias. Hänen isänsä on kuulemma kuuluisa elokuvaohjaaja, jonka tilanne on ollut aika tukala poliittisista syistä johtuen.

Pikku-O:n kaveriporukkaan ovat jo hetken kuuluneet Dashiel, Nathan, Jake, Oliver, ja Rohan. James on uudempi jäsen. Pikku-O on usein kokoonkutsujana, ja pojat ovat melkein viikottain meillä. Muita toistuvia paikkoja ovat Nathan ja Jake, muiden luona ollaan harvemmin. Hauskaa, että pojat ovat löytäneet meidän, nyt hieman kauempana sijaitsevan kotimme kokoontumispaikaksi. Yläkerran naapuri ei tosin varmaan arvosta aivan samalla tavalla. Sen verran äänekästä on välillä. Elokuvien katsomisen lisäksi lukuisat lautapelimme ovat taas kovassa käytössä. 

Viikonloppuna upean kesäisen kelin johdosta Pikku-O kävi taas pitkällä polkupyöräreissulla Dashielinin kanssa. Tällä kerralla James liittyi joukkoon. Reissu vei ison osan päivästä, mikä on hienoa. Sisällä tulee koulun ja tietokoneen johdosta istuttua.

DCL-kilpailu Franklin Park:issa Bostonissa oli tänään 25. lokakuuta. DCL (=Dual County League) isoja kouluja ovat Acton-Boxborough, Concord-Carlisle, Lincoln-Sudbury, Westford Academy, Newton South, ja Cambridge High School. Pieniä kouluja samassa liigassa ovat Wayland, Weston, Waltham, Bedford ja Boston Latin. Nämä kaikki osallistuivat kisaan. Ensin juoksivat JV-pojat. Sitä seurasi Varsity tytöt, Frosh tytöt ja pojat yhdessä (3k), sitten Varsity pojat ja lopuksi JV-tytöt. Pikku-O juoksi upean juoksun JV-sarjassa tullen toiseksi omalla kaikkien aikojen parhaalla ajallaan 17:32.07 min (5k) 131 maaliinpäässeestä, ja oli kaikista Southin pojista (myös Varsity) kahdeksanneksi nopein. Southin pojat voittivat sekä JV- että V-sarjat.

Minuun liittyvää

Monen vuoden tauon jälkeen poliisi pysäytti minut kotiin ajaessani. Liikennevalo oli juuri vaihtunut punaiseksi, kun ajoin jonon viimeisenä risteyksen läpi. Kuulin takaani poliisisireenin ja näin välkkyvät siniset valot. Ajoin sivuun ja ymmärsin aika nopeasti, että minullehan ne välkkyivät. Otin ajokortin ja rekisteriotteen valmiiksi, avasin ikkunan, ja jäin odottamaan. Nuori poliisi saapui taskulampun kanssa. Totesin rikokseni, pyysin anteeksi - ja papereiden lyhyen tsekkaamisen jälkeen sain hyvän illanjatkon toivotuksen ilman sakkoa tai edes huomautusta. "All set, you can go", hän sanoi, kun suunnilleen tarjosin ranteitani ikkunan läpi käsiraudoitettaviksi. Tämä oli minun viides kertani poliisin kanssa kommunikoidessani erilaisten liikennerikkeiden johdosta. Huomaan, että pärjään paremmin ihmisten kuin automaattikameroiden kanssa. Ainoat sakot olen saanut kameroilta.

Olen kahdesti muutaman kuukauden sisään osallistunut ns. Honor Walk-tilaisuuteen sairaalaalla. Elinluovutukseen menevä aivokuollut ihminen kuljetetaan teho-osastolta läheisten saattamana sairaalan työntekijoiden muodostaman kujan läpi leikkaussaliin. Tosi amerikkalaista. Samalla kuitenkin hieno ele ihmisyydelle. Nieleskelin molemmilla kerroilla kyyneleitä. 

Viivytystaistelun ja moniulotteisen selvittelytyön jälkeen maksoin vuosittaisen autovakuutuksen. Se on nuorten kuljettajien kanssa niin kallis, että hinnalla saisin itselleni toisen auton. Ei ehkä maailman parasta menopeliä, mutta kuitenkin. Nuori kuljettaja on kallis kuuden ensimmäisen vuoden ajan. Jokainen vuosi plakkarissa helpottaa heitä jatkossa selvästi. 

Tein pinaattilettuja Pikku-O:n toivomana pitkän tauon jälkeen. Kahden litran taikina riitti alle 24 tunnin ajaksi. Sain positiivisen palautteen. Täytyy tehdä vähän useammin.

Jatkan päivystysvapaaviikkoni nauttimista. Huomenna menen elämäni ensimmäiseen Baby Shower-tilaisuuteen. Kulttuurikokemus, oletan.

 

Värkkäilyä

Hupsis. En ollutkaan ilmoittanut koululle uutta osoitettamme. Tai olin kyllä sekä urheilua varten että PTO:ta ja koulun kaikille jaettavaa luetteloa varten, mutta selvästi en virallisia reittejä pitkin. Sain nimittäin "Final Reminder"-sähköpostin koululta asian tiimoilta. Hoidin kuntoon. Saa nähdä, tuleeko selvityspyyntö koulun alueen ulkopuolella asumisesta. Veikkaan, että tulee.

Pikku-O

Pikku-O on alkanut tehdä musiikkia. Hänellä oli 3 kappaletta Youtube:ssa ennenkuin hän pyysi minua kuuntelemaan. Youtube-tiliä hän ei vielä jakanut, mutta halusi kappaleet minulle jakaa. Genre ei ole minun, mutta olen ylpeä, että hän on jatkanut oman tiensä kulkemista.

Vein hänet Team Dinner:ille Wabanin perukoille perjantai-iltana ennen pitkää viikonloppua. Siellä oli ollut niin "outoa" (*suora lainaus), että he olivat kaveriporukan kanssa päätyneet lähtemään Jaken luokse illanviettoon. Sieltä hän tuli kotiin Jaken isän kyydillä melko aikaisin. Todennäköisesti siksi, että Yom Kippur oli alkanut, ja sitä iso osa kavereistakin viettää.

Pikku-O kävi spontaanilla yölenkillä, kun lauantaitreenejä ei ollut, ja juoksi vaivaiset 17 mailia (28 km). Minulla taas oli erittäin suunniteltu, minulle edelleen liian pitkä 10 mailin (16 km) aamulenkki, kun laiskottelin koko alkuviikon ja päivystysviikon alkamisen johdosta päädyin juoksemaan koko viikon juoksut kerralla. 

Suhteemme Pikku-O:n kanssa on mielenkiintoinen. Tunnin sisään minut kohteliaan määrätietoisesti ohjattiin ulos hänen huoneestaan ilman vastauksia tuon hetken kysymyksiini - ja minun kanssani innokkaasti suunnitteltiin lähtöä juoksutapahtumaan:"äiti, sinä voit juosta ensimmäisen 10 k:n ja minä juoksen puolimaratonin". Pitää täysin paikkansa, että teinin kanssa pitää pysähtyä siihen hetkeen, jolloin heille tulee tarve avautua tai jotain jakaa, oli se sitten itselle sopiva hetki tai ei.

Pikku-O:n kilpailu Cold Spring Park:issa Concord Carlisle-koulua vastaan meni hänen mielestään hyvin. Hän jälleen hävisi kolmelle itseään aiemmin hitaammalle juoksijalle ja tuli JV-kisassa Southin poikien neljänneksi ajalla 18:10 min. Hänellä oli juoksun aikana kuitenkin ollut sen verran virtaa, että hän oli kahden CC-juoksijan takana laulanut 10 sekunnin mittaisen, itse kehittämänsä laulun aiheesta edessä olevat CC-juoksijat ja pian tapahtuva ohitus, ja sen jälkeen heidät ohitti. Hassu ihminen. Minä en ehtinyt mukaan, kun Varsity ja JV juoksivat samaan aikaan ja pojat taas ensin.

Olin Pikku-O:n kanssa ajamassa ensimmäistä kertaa hänen rosvoajelunsa jälkeen. Hyvin meni. Ehdotin jälleen, että hän hommaisi ajokortin virallisia reittejä pitkin, mutta hänen mukaansa siinä kestäisi liian kauan ja vaivaa pitäisi nähdä niin paljon, että hän mielummin käyttää aikansa muuhun ja käy hakemassa kortin kuljeksimasta 18-vuotta täytettyään. Jatkamme siis parkkipaikkaharjoittelua vielä yli vuoden.

Massachusettsin osavaltio teki korona-aikaisesta ilmaisesta koululounaasta pysyvän. Kun kuulin asiasta uutisista, muistui mieleeni, kuinka Lunch Box:eja piti täytellä ja kuinka vähän ideoita siihen itselläni oli. Aika paljon helpompi on tämä järjestely. Ilmainen kouluruokailu on kyllä aikamoinen juttu. Olisi hienoa, että suomalaiset osaisivat sitä asianmukaisesti arvostaa.

E urheilee

E:lla oli viisipäiväinen juoksuleiri Vermontin Stowe-vuoren ympäristössä viime viikonloppuna ja 48 tunnin Bostonissa olon jälkeen joukkue lähti kohti New Jerseyn Princetonia tänään aamusta. Siellä on iso ja tärkeä kilpailu nyt viikonloppuna (Princeton Fall Classic), ja minä sen harmillisesti missaan.

 

Iso-O vaeltaa ja värkkäilee

Iso-O liittyi vaellusklubiin ja pääsi yönylivaellukselle Shenandoah National Park:iin Virginiaan. Se oli ollut virkistävä kokemus ja johtanee uusiin samanlaisiin jatkossakin.

Hän soitti minulle tunteikkaan puhelun pankkitilinsa tilanteesta. Hän oli mielestään maksanut yhden laskun kolmesti. Loggasin itse hänen luvallaan tilille ja totesin, että kaikki oli juuri niinkuin kuuluikin. Hän oppi termin "katevaraus" ja yhdessä ihmettelimme, miksi luottokortin luottomäärä on normaalia pienempi tilanteessa, jossa itse on maksanut luottotilille enemmän kuin pyydetyn määrän rahaa. Olen huomannut sen aiemmin itse, enkä pysty sitä järjellä selittämään. Toisin sanoen, luottomäärä laskee täydestä saman verran alaspäin tilanteessa, jossa on maksanut $20 enemmän kuin jossa on tilille $20 velkaa. 

Iso-O:n sosiaaliturvatunnusviisumi-saaga on edennyt vaiheeseen, jossa pallo erinäisten vaiheiden jälkeen on heitetty takaisin social security toimistolle. Aikamoinen sotku on kyseessä. Kaikki vain siitä johtuen, että Iso-O:lla on Yhdysvaltain ulkomaalaistiedostoissa kahden viisumin tiedot saman aikaisesti, ja kukaan ei tunnu olevan oikea henkilö tai taho tuota korjaamaan. 

Koska tunne oli sen verran puhelun aikana päällä, soitin muutama tunti myöhemmin takaisin. Hän oli käynyt pienellä juoksulenkillä ja oli taas oma, ihana, hyväntuulinen itsensä. Juttelimme jälleen siitä, kuinka virallisten asioiden hoitamisen kanssa kannattaa vain opetella lehmän hermojen säilyttämistä ja pompauttaa asia aina vain ilman suuria tunteita eteenpäin. Kylla ne aina jotenkin järjestyvät. 

Minun värkättäviin asioihini kuuluu tällä hetkellä autovakuutuksen vuosimaksun pienentäminen. Olen saanut jättilaskua laskemaan isoimmasta summastaan $620 verran, mutta toivon nipistäväni vielä $150 lisää. Vähennyksiä nuorten kuljettajien aiheuttamasta isosta lisäyksestä saa, jos opiskelut menevät hyvin tai jos yliopisto on yli 100 mailin päässä. Ensinmainittu on ilmeisesti parempi kuin jälkimmäinen. Odotan varmistusta ja sitä, että Iso-O:n kohdallakin huomioidaan alennuksista parempi ennenkuin suostun laskun maksamaan.

Upea ruskanaika on saavuttanut Bostonin seudun. Lämpötilat liikkuvat oisin reippaasti alle +10*C ja päivällä on enää harvoin yli +15*C, joskin viikonloppuna mennään ilmeisesti vielä lähelle +25*C. Minulta se menee vähän ohi, sillä päivystysviikkoni on juuri alkamaisillaan.

 

Koulu- ja kotiasioita sekä matka Pennsylvaniaan

Pikku-O on ollut aika paljon kipeänä. Yhtenä päivänä päädyimme yhdessä kotipäivään. Kouluun asiasta poissaololomakkeen välityksellä ilmoittaessani meinasin hermostua, sillä lomakkeessa pääsi eteenpäin vain lupaamalla, että toimittaa lääkärintodistuksen "24 tunnin sisään". Klikkasin ja jätin huomiotta, aivan periaatteesta. Olen vieläkin toipumassa tunteesta, joka minulle keväällä tuli, kun asianmukaisesti ilmoittamani poissaolot kirjattiin Pikku-O:lle "Unexused" johtaen yhden neljänneksen opintopisteiden menettämiseen. Savua tulee korvistani, kun ajattelen, ja pienikin muistutus asiasta on selvästi minulle liikaa.

No, meillä oli kiva päivä kotona yhdessä, sillä minulla sattui olemaan päivystysvapaa. Katsoimme elokuvan ja teimme ruokaa yhdessä - harvinaista herkkua tämän teini-ikäisen omassa maailmassaan eläjän kanssa. Päivä kuitenkin riitti siihen, että hänellä oli kiire takaisin kouluun.

Vain muutama päivä myöhemmin, torstaina 3. lokakuuta, hänellä oli virallinen vapaapäivä Rosh Hashanahin johdosta. Edeltävästi suunnitellun juoksulenkin sijaan hän lähti Dashielin kanssa pitkälle pyöraretkelle. Olivat pyöräilleet 50 km pitkin Lexingtonin ja Actonin läpi meneviä reittejä. Illalla hän kutsui kaverinsa meille aikaa viettämään. Koska minä olen tehnyt itselleni kannettavan miniteatterin omaan makuuhuoneeseeni, voin vieraista välittämättä katsoa ihan mitä lystään. Kaikki voittavat!

Sekä ensimmäisen neljänneksen väliarviot (menee tavoitteiden mukaisesti), että Pikku-O:n viime kevään ja koko koulu-uran viimeiset MCAS-tulokset saapuivat seuraavin tuloksin:

Maksimipistemäärä molemmissa aineissa (englanti ja matematiikka) oli 560.

- 535 englannista (exceeding expectations - koulu 520, alue 520, osavaltio 504) 

- 560 matematiikasta (exceeding expectations - koulu 526, alue 520, osavaltio 500)

Matematiikasta tuli siis täydet pisteet. Englantikin oli noussut hänelle tyypillisestä "meeting expectations" tasolle "exceeding expectations". Juniorivuoden matematiikka, Precalculus, on kuulemma koko kouluvuoden vaikein. Sen ensimmäisestä testistä Pikku-O sai arvosanan C+. Vaikea siis on, kun kaikille tarkoitetusta MCAS-testistä tuli niin helposti täydet.

Koulun aikana 1-2 viikossa toimivista klubeista Pikku-O osallistuu jälleen Red Cross Club:iin. Hänellä on jo kahden vuoden kokemus klubin sihteerinä olemisesta. Nyt tähtäimessä on varapresidentin rooli. Muut klubit hän jättänee väliin tänä vuonna.

Kilpailuja on parin viikon aikana ollut kaksi. Cold Spring Park-kilpailu Cambridgen koulua vastaan oli keskiviikkona 2. lokakuuta, vain kaksi päivää kotona vietetyn sairaspäivän jälkeen. EEE-viruksesta johtuen kisojen pitää olla ohi ennen hämärää, ja siksi Varsity ja Junior Varsity-joukkueet juoksivat yhdessä, matkana perinteinen kaksi kierrosta Cold Spring Parkin ympäri ja hieman nurmikentällä tehden kokonaismatkaksi tasan 5k. Pikku-O:n aika oli 18:49 min ja sijoitus 12., 8. nopein Southin pojista. Toipilaalle hyvä saavutus, vaikka alun vauhti selvästi hiipuikin.

Acton-Boxboro High Schoolin Nara Parkissa oli 4.5 km kilpailu 9. lokakuuta. Kolme normaalisti häntä hitaampaa JV-juoksijaa onnistui nyt häntä paremmin. Yritin päästä lähtemään töistä ajoissa, mutta en ehtinyt, kun harmillisesti juoksuttivat jälleen kaikki pojat yhdessä ja ennen tyttöjä. Hänen aikansa oli 15:24 min, mikä oli melkoinen parannus kahden vuoden takaiseen (17:36 min).

Ensi vuoden maastojuoksukapteeneja ollaan paraikaa valitsemassa tämän vuoden junioreiden joukosta. Ensimmäisen kierroksen yli 10 vaihtoehdosta valittiin 4 loppukilpailuun pääsijää. Näistä neljästä valitaan toisella kierroksella kaksi. Toiselle kierrokselle pääsivät Gavin, Jake, Dashiel - ja Pikku-O. Ylpeä äiti täällä taas.

Matka Pennsylvaniaan

Pakkasin Iso-O:n toivomat tavarat - kuten Isokoiran, pikkulapsikauden tärkeimmän pehmoeläimen - ja omat vaatteeni autoon, ja teippasin rikkimenneen kännykkäpidikkeen etupaneeliin Pennsylvania-matkaani varten lähtöpäivää edeltävästi. Lähdin suoraan töistä ajamaan. Ajomatka, noin 490 km, oli takkuinen, erityisesti New Yorkin tällä puolella, ja olin perillä vasta noin 7 tuntia myöhemmin. Ehdin kuitenkin majoittua kivaan ja siistiin AirB@B asuntoon ennenkuin hain Iso-O:n klo 23.25 saapuneelta bussilta. Hän hyppi ja pomppi ja halaili minut nähdessään itselleen tyypillisellä, ihanalla tavalla.

Aamulla lähdimme Iso-O:n ajamana kohti Betlehemissä sijaitsevaa LeHigh-yliopistoa, jonka alueella oli kaksipäiväinen Paul Short 2024-kilpailu. Perjantaina olivat High School-sarjat, lauantaina yliopistokilpailut. Sarjoja oli monta. Sekä miehillä, joilla matkana oli 8k, että naisilla (6k) oli 4 erillistä sarjaa, joista kaikkien kovimmassa juoksivat BC:n pojat. E:lla meni aivan hyvin, mutta perinteisesti ei omien tavoitteiden mukaisesti. Hän tuli ajalla 25:10:06 min (8k) maaliin 200. nopeimpana 1263:sta maaliinpäässeestä. BC:n pojista hän oli 6. nopein, mikä häntä hieman harmitti, sillä aikavertailuissa vain 5 nopeinta huomioidaan. Tästä on kuitenkin hyvä edetä kohti treenileiriä Vermontissa tänä viikonloppuna, kilpailuja Princetonissa New Jerseyssä ja Dukessa North Carolinassa ennen New Hampshiren Hopkintonissa tapahtuvaa isoa Regionals kilpailua marraskuun puolivälissä.

Kilpailun jälkeen lähdimme aika pian takaisin Philadelphiaan. Pidimme pienen tankkaustauon asunnolla, minkä jälkeen lähdimme hitaasti kävelemään kohti turistikohteita. Matkan varrella huomasin, että olin reteästi lähtenyt liikkeelle ilman lompakkoa tai ylipäänsä mitään maksuvälinettä ja henkilötodistusta. Menetin siis mahdollisuuden kaikkeen kritiikkiin Iso-O:n taipumukseen hukata tavaroita, varsinkin kun hän oli ladannut itselleen "löydä lompakko" toiminnon. Hän toimi siis meidän aktiviteettiemme maksunaisena.

Ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Liberty Bell. Jonoa oli jonkin verran, mutta keli oli upea ja seurani mitä parhain, joten mikäpä sitä hetken odotellessa. Kellon ja siihen liittyvän näyttelyn näkemisen jälkeen yritimme päästä vielä Independence Hall-kiertokäynnille, mutta myöhästyimme päivän viimeisestä muutaman minuutin verran. Istuskelimme hetken sen puistossa miettien, mihin menemme syömään. Yllätys oli suuri, sillä iso osa keskustan ravintoloista oli kiinni, vaikka oli lauantai-ilta. Hieman googlaamalla löytyi kiva irlantilaispubi, Con Murphy's, jossa söimme oikein makoisan illallisen. Illallisen jälkeen kävelimme hitaasti puistoa pitkin kohti Philadelphia Museum of Art-rakennusta ja sen Rocky-elokuvasta tuttuja portaita nähden matkalla mm. LOVE- ja AMOR-merkit sekä mietiskelevän patsaan ("The Thinker").

Rauhallisen aamun jälkeen Iso-O hyppäsi bussiin klo 10.15, ja minä aloitin kotimatkani. Meni ihan hyvin, New York suorastaan jouhevasti, vaikka kyllä aikaa taas vierähti. Kotona olin noin klo 16.30.

Kotona tapahtuu

Minusta tuli WGBH-kuukausittainen tukija, kun varainkerääjä tuli ovellemme ja syyllisenä heti suostuin. Olen nimittäin ko. radiokanavan päivittäinen kuuntelija automatkoilla ja tiedän, että maan tavan mukaisesti julkiset palvelut(kin) saavat ison osan rahoituksestaan lahjoituksista. Minä olen nyt yksi sellainen.

Auton 100k huolto ja katsastus tapahtuivat samanaikaisesti lokakuun ensimmäinen päivä. Vein tarkoituksella vanhaan huoltamooni, sillä ajattelin pääseväni kuin koira veräjästä katsastuksen kanssa eettisesti kyseenalaisen toiminnan johdosta - korjaamo sekä korjaa että arvioi, hmm. Tarvitsin varmuuden tästä, sillä talvirenkaissani ei ole sensoreita tyhjentyneen renkaan osalta, minkä johdosta etupaneelissa palaa varoitusvalo koko ajan. Se olisi voinut olla syy hylkäykseen. Nyt pystyin selittämällä asian hoitamaan. Vaikka matkaa olikin nyt huomattavasti aiempaa enemmän, juoksin molempiin suuntiin, kun keli oli niin hyvä.

Lämmityksen laitoin pitkin hampain päälle 7. lokakuuta, kun yölämpotilat alkoivat pudota selvästi 10*c alapuolelle ja päivälläkin harvoin enää menee yli +20*C. Poltin, joka sijaitsee minun makuuhuoneeni alapuolella, pitää ihan hirveää meteliä, ja on herättänyt minut kaikkina päälläoloaamuinaan. Harmillista! Se ikäänkuin haluaa muistuttaa minua siitä, että poltan uusiutumattomia energiavaroja ilmastonmuutokseen suoraan vaikuttaen oman mukavuuteni johdosta. Ehkä hyväkin niin.

Uutisissa

Varapresidenttiväittelyssa Walsh ensin, Vance heti perään toi esiin Suomen koulujen turvallisuuden esimerkkinä siitä, kuinka maassa, jossa aseita on paljon, kouluampumisia on vähän. Niin. Itselleni kyllä muistuu mieleen useampikin tapaus, mutta ei tietysti samassa mittakaavassa kuin nykypäivän Yhdysvalloissa. Hauskaa silti oli kuulla Suomi mainituksi. 

Hurrikaani toisensa jälkeen on moukaroinut eteläisiä osavaltioita. Pahimpaa tuhoa ovat aiheuttaneet Helen ja Milton, viimeksi mainittu vain muutama päivä sitten. Taidan säätää sisälämpötilaa muutaman asteen alaspäin.

 

Vierailu ja kilpailuja

Syyskuun loppuun on mahtunut kilpailuja, päivystysviikon alku, E:n vanhempain viikonloppu, Iso-O:n asioita ja Turgutin vierailu. Niihin nyt.

Turgutin vierailu 

Keskiviikkoiltana 18.9. seurasin livenä New Yorkista Bostoniin lentävää lentokonetta ja lähdin ajamaan Loganille, kun näin sen laskeutuneen. Ajattelin, että meillä molemmilla menee saman verran aikaa hakupaikalle saapumiseen. Koska hakupaikka oli minulle tavanomaisesta poikkeava (Terminal B), en voinut hyödyntää täydellistä "Cell Phone Lot"-vaihtoehtoa. Oli siis parasta olla paikalla silloin, kun haettavakin on. No, hän todellakin oli valmiina, sillä käännyin Loganilla väärään suuntaan ja jouduin ajamaan ihan hirveän silmukan. Autoja oli todella paljon, vaikka kello oli tuossa vaiheessa jo melkein 23. Oli tainnut muutama muukin kone laskeutua samaan aikaan. Koska tiellä nro 90 oli valtava ruuhka takaisinpäin, kiersimme joen pohjoispuolelta ja Sumner-tunnelia pitkin oikeaa maisemareittiä. Kotona olimme puolisen tuntia myöhemmin. Aika nopeasti siitä sitten menimme nukkumaan. Turgutille olin laittanut työhuoneen, joka on myös E:n huonen, valmiiksi vierailua varten.

 

Seuraavana päivänä minulla oli etäpäivä, mikä oli mukava, sillä meillä oli aikaa kuulumisten vaihtoon ennenkuin professori Marc Fisher tuli hänet hakemaan iltapäivä-iltavierailulle. Oli hauska nähdä Fisher:kin pitkästä aikaa - meillä on Turgutin lisäksi yhteinen historia Fellowship-palveluni ajalta, jolloin hän oli minun ja Janhavin kanssa Fellow-poliklinikalla. Hänkin tuntui ilahtuvan minut nähdessään. Turgutin hän vei ensin luokseen Wabaniin. He olivat käyneet pitkällä kävelyllä ja menneet sitten BIDMC-sairaalan meetingiin. Meetingin jälkeen he olivat ottaneet Magdy Selimin, toisen meille molemmille tutun professorin, mukaansa ja menneet illalliselle yhdessä.

Minulla alkoi sitten heti päivystysviikko. Turgut lähti Niagaralle Göteborgin ajoilta tutun väitöskirjaohjattavansa Erikin sekä hänen pienen perheensä kanssa viipyen reissussa aina maanantai-iltaan saakka. En tuolloin häntä edes tavannut - sen verran myöhään saapui. Viikolla minun töissäollessani hän oli päivisin menossa Bostonissa. Meillä hän iltaisin paleli ja kääriytyi peittoon, kun sisälämpötilat laskivat tuolloin 18.5-19 asteen tasolle ennenkuin nousivat takaisin yli 20 asteeseen hänen meiltä lähtöpäivänään 27.9.

Marc oli pyytänyt häntä pitämään esitelmän BIDMC:n torstai-iltapäivän Stroke Meetingissä. Pystyin sitä ("ICH in the young") kuuntelemaan osittain etänä päivystysviikkoni viimeisen ja tosi kiireiseksi muodostuneen tunnin aikana. Hän oli esitelmän jälkeen käynyt Marc:in luona syömässä ja tapaamassa tämän uuden naisystävän (hänen vaimonsa kuoli ALS:iin viime vuonna), ja saapui meille klo 20 aikoihin. Vietimme vielä pitkän illan jutustellen.

Turgut lähti eteenpäin perjantaina 27.9. tehtyään lähtöä noin 5 tunnin ajan. Tänä viimeisenä viikonloppuna hän on ruotsalaisten kanssa Maine:ssa ja New Hampshire:ssä. Maanantaina hänellä on viimeinen tapaaminen Marc:in kanssa ja sitten hän palaa Suomeen. Hauska, että kävi. Hauskaa myös, että meillä helposti löytyi juteltavaa tuntikausien ajaksi. Olemme selvästi siirtyneet ohjaaja-ohjattava suhteesta eteenpäin. Kiitollinen hänelle olen tuesta vuosia sitten. Tiedän, etten olisi nykyisessä paikassani ilman tapahtumia, jotka alkoivat vuonna 1995 hänet ensimmäisen kerran tavattuani.

Pikku-O:n kilpailuja ja kouluhommia

Pikku-O:n maastojuoksukauden ensimmäinen kilpailu oli 18.9 Lincoln Sudbury High Schoolin alueella, matkana 2 mailia. Hän oli päätynyt laittamaan piikkarit ja taas juoksu meni tavanomaista huonommin. Hän jäi Southin Varsity-pojista selvästi viimeiseksi, eikä tunnelma ollut hyvä. Aikakin oli 11:12 min, paljon tavoitetta alempi. Harmitti hänen puolestaan. Näin hänet päivä myöhemmin juoksemassa JV-poikien kanssa Commonwealth Avenue:ta pitkin ja vaikka hän ei valittanut yhtään, minua kuitenkin kouraisi rinnasta. Varsity-ura jäi aika lyhyeksi.

Toinen kisa oli samassa paikassa viikko myöhemmin. Nyt matka oli 4 km. Amerikkalaiseen tyyliin mailit ja kilometrit ovat sulassa sovussa juoksukilpailumatkoina, eikä kukaan koe siinä mitään outoa. Hän juoksi JV-kisassa ylivoimaiseen voittoon ajalla 14:01 min ollen johdossa lähdöstä lähtien. Voi, miten iloinen hän oli! <3. Ja, minä siksi myös. Kotona hän tuli spontaanisti halaamaan.

Ensimmäinen isompi kilpailu oli perinteinen Ocean State Invitational-kisa Goddard Park:issa Rhode Island:in Warwick:issa. E oli yön auton kanssa Wellesley:ssä, mutta tuli sovitusti takaisin klo 6 aamulla viemään pikkuveljensä Southille klo 6:30 mennessä. E oli noussut autosta halaamaan pikkuveljeä ja oli kuullut, kuinka jotkut olivat kommentoineet hänen olevan BC-juoksija. Pikku-O:lle samat tyypit olivat nimittäneet E:a termillä "Local legend". E toi auton sitten takaisin kotiin. Itse lähdin ajamaan klo 9.15 ja olin perillä puistossa hyvissä ajoin ennen klo 11.10 alkanutta Varsity-kisaa. Keli oli lämmin ja hieman kostea. Se vaikutti koko joukkueen juoksuun, myös Pikku-O:n, joka pettyi omaan 18:11:05 min tulokseensa 5k-matkalla ja sijoitukseensa 87/240, vaikka aivan hyvinhän se meni. Hän juoksi kaikista Southin pojista 10. nopeimman ajan, mikä ei ole huono, sillä hän on tällä hetkellä 9. nopein. Hän hävisi kahdelle häntä normaalisti hitaammalle juoksijalle, Cody:lle ja Max:ille, mutta Dashiel, joka normaalisti on häntä selvästi nopeampi, epäonnistui, ja Pikku-O päihitti hänet 2 sekunnilla (eri lähdöissä olivat, Dashiel juoksi Championship-sarjassa). Kotiin tunteja minua myöhemmin saapunut Pikku-O oli jo aivan hyvällä mielellä. Kisoja tulee ja menee.

Treeneissä Pikku-O:lla on mennyt hyvin. Viikolla treenit ovat Southin lähistöllä klo 16.30-18.15, mutta lauantaisin he ovat käyneet eri paikoissa. Viimeksi he menivät pohjoiseen, lähelle Atlantin rantaa. Pitkä juoksu muodostui hieman jännittävämmäksi, sillä he olivat eksyneet ja joutuneet kiipeämään melkein pystysuoraa rinnettä 100 metrin korkeuseron verran. Onneksi Nathanilla oli ollut kännykkä mukanaan. Muilla ei ollut. Pikku-O:kin oli jättänyt omansa toisen juoksijan autoon.

Koulurutiini on löytynyt. Useana iltana hän on ollut istumassa säkkituolissaan tabletti sylissään ilman, että minun on pitänyt huomauttaa läksyistä. Yhtenä iltana hän lähti tekemään matematiikan hankalia tehtäviä yhdessä kavereidensa kanssa Dashielin luokse. Kiva, että kavereissa on koulun vakavasti ottavia tyyppejä. Auttaa häntäkin motivoitumaan, paljon paremmin kuin äiti.

Iso-O:n asioita

Iso-O oli hieman kipeänä ja siksi hieman alamaissa. Huomaan, että se vaikuttaa minunkiin. Joudun taistelemaan sellaista tunnetta vastaan, että minun pitäisi äitinä tehdä hänen elämänsä helpommaksi. Ei tietysti pidä, mutta tunne on vahva. Kun hänen asioihinsa lisää tarpeetonta lastia ylimääräisistä (siis oikeasti ylimääräisistä!) viisumi- ym kiemuroista, ei ihme, ettei hymyä liikaa löydy. Samanaikaisesti minua turhauttaa se, että vuosien ajan kaikenlaista itse väännettyäni olen aika hyvä nykyään laittamaan asiat nopeasti eteenpäin, kun tulee uusi vastoinkäyminen, mutta Iso-O vain lamaantuu. Tekisi mieleni vain ottaa ohjat haltuuni, mutta yritän olla sekaantumatta.

Hän soitti minulle harmistuneena, kun oli kuullut, että E:n vanhempainviikonlopun aikaan minulla oli Pikku-O:n iso kisa, ja etten siksi päässyt kaikkiin aktiviteetteihin mukaan. Hän suunnitteli tulevansa itse meitä edustamaan. Sanoin, että kannattaa ottaa pieni hengähdys ja käydä vaikka pienellä kävelyllä. Hän oli niin tehnyt, maailma näytti taas kirkkaammalta, ja hän unohti matkasuunnitelmansa. Näemme kuitenkin jo viikon päästä Philadelphiassa.

E:n asioita

E on lainannut autoa useaan otteeseen, mm. Wellesley College:iin mennessään ja West Roxbury:ssa asuvan professorinsa luona vieraillessaan. Nätisti hän aina pyytää luvan ja auto on aamuisin tallista löytynyt. Hyvänä ihmisenä ja ystävänä hän lupaili parkkipaikkoja kavereilleen meidän olemattomalta pihaltamme. Olin luvannut yhdelle autolle paikan (Fox) aina BC-pelien aikaan, kun silloin katuparkkeerauksesta saa sakon, mutta E ajatteli tarjoavansa muillekin. Meillä oli vahvasävyinen keskustelu, kun rautalangasta väänsin hänelle sen ymmärryksen, että meidän juuri ja juuri yhden auton levyinen ajotiemme on yhteinen naapurimme kanssa, eikä siten meidän käytössämme kuin läpiajamista varten. Hän viimein ymmärsi ja jo talomme eteen ajaneet pojat lähtivät etsimään autolle toista paikkaa. 

E:n LSAT-tulokset saapuivat. Hän oli saanut tuloksen 169/180, ollen 94% käyrällä. Tulos on hyvä, muttei huippuluokkaa, millä on vaikutusta lakikouluihin hakiessaan. Pettymys oli käsinkosketeltava, mutta hän oli tehnyt asian kanssa rauhan keskusteltuaan vuotta vanhemman, entisen BC-joukkuekaverinsa kanssa, taktiikasta eteenpäin.

Vanhempain viikonloppu BC:llä alkaa taipua loppusuoralle, ja minulta meni se sitten lopulta kokonaan ohi. Tärkein osa, tailgating ennen amerikkalaisen jalkapallomatsia oli juuri samaan aikaan kuin Pikku-O:n kisa, ja kaiken muun aktiviteetin E itse jätti väliin. Koska E on seniori eli viimeisen vuoden opiskelija, jäi minulta ko. kokemus kokonaisuudessaan kokematta.

Kotiasioita 

Kelit ovat muuttumassa. Yhyy! Kohta joudun laittamaan öljykattilan päälle. Vuokraisäntä oli käynyt vaihtamassa takaoven oviverkon ikkunalasiksi, joten lämmityskausi voi alkaa. Yritän vielä puristaa hetken eteenpäin, sillä toistaiseksi emme ole sisälämpötilojemme kanssa menneet alle kriittisen, 18*C.

Kaasulasku, jota odottelin kuukausitolkulla, ja jonka perään jouduin erikseen kyselemään, saapui viimein. Se ei ollut iso. Nyt minulla on jonkinlainen käsitys kuukausikuluista. Keräsin muutenkin kasaan kuukausittain toistuvat laskuni. Niitä on yllättäen niinkin monta kuin seitsemän: vuokra, kaasu, öljy, sähkö, netti/TV, kännykkäliittymät ja Netflix. Elämä on kallista. Varsinkin, kun maksettavaksi tulee pian autovakuutus (Auts!), auton 100k huolto (Auts!), ja parin kuukauden päästä taas opiskelijoiden lukukausimaksut (Jättimäinen auts!)

Minulla on päivystysvapaaviikko meneillään. Mukavaa.