Tapahtumia kahden asunnon välillä

Olin itsekseni viikonlopun. Se tuntui suorastaan helpottavalta. Kukaan ei levinnyt kamojensa kanssa ympäriinsä ja sain omalla vauhdilla tavaraa pois isolla kädellä. Kävin molempina päivinä autokuormallisen kanssa uudella kodilla päivystyskierron jälkeen ja sain kuin sainkin aivan kaikki kaapit tyhjiksi.

Tyhjennyksestä oli iso hyöty, sillä talonmyyntiä varten välittäjä tilasi koko talon siivouksen. Minä otin tämän ilolla vastaan, sillä sain ilmaiseksi meille huomattavasti helpomman talosta poistumisen. Vuokrasopimuksemme nimittäin mainitsee, että vakuuden takaisin saamiseksi talo pitää siivota "professionally". Nyt riittää, kun imuroimme ja pyyhimme pölyt - ikkunat ja kaikki kaapit keittiötä myöten on jo puunattu. Siivoojalla meni melkein 7 tuntia aikaa.

Siivouksen jälkeisenä aamuna ammattivalokuvaaja tuli, ja kuvasi talon kaikki huoneet. Iso-O oli kotona, mutta siirtyi alta pois huoneen kuvaamisen ajaksi. Kellaria he eivät todennäköisesti kuvanneet, sillä sen siivous jäi kuvauksen jälkeiseen päivään.

Pikku-O

Pikku-O matkasi Dashielin äidin kyydillä perjantaina iltapäivästä muutaman tunnin päähän länteen, ja lähti poikien kanssa vaeltamaan noin klo 15.30. He olivat löytäneet kivan paikan, johon pystyttivät teltat. Keli oli vaihteleva, ja Pikku-O:n telttaan satoi sisälle. Launtaina he olivat vaeltaneet 15 mailia, ja varsinkin loppuvaiheessa jonkinlaista sanaharkkaa oli syntynyt poikien välille. Majoittautuminen ja varsinkin syöminen oli auttanut. Sunnuntaina märät ja hikiset, mutta hyväntuuliset pojat tapasivat Dashielin äidin, joka oli käynyt hommaamassa heille samanlaiset paidat ja sukat, lähinnä saadakseen heille jotain kuivaa päälle, ja vienyt heidät lounaalle ennen kotimatkaa. Poikien vanhemmat saapuivat hakemaan iloiset ja tyytyväiset pojat ja kamansa Dashielin kotipihalta, johon teltat, makuupussit ja muut kamat oli levitelty kuivamaan. Pikku-O:lla oli ollut mukavaa. Yhdessä levitimme kamat uudelleen pihalle kuivumaan, ja seuraavana päivänä autonperällä kohti uutta kotiamme.

Pikku-O on päivittäin mennyt itsekseen omaa huonettaan valmistamaan. Muutama legosetti ja palapeli on valmistunut uudelleen. Hän on selvästi nauttinut ajasta ilman muita, varsinkin, kun Iso-O raahasi oman sänkynsä Pikku-O:n huoneeseen pois alta, kun kunnostus oli ajankohtainen, eikä vienyt sitä enää takaisin. He ovat jakaneet huoneen nyt jo melkein kahden viikon ajan Iso-O:n iloksi ja Pikku-O:n harmiksi.

Pikku-O:n yleisurheilukausi loppui aikoja sitten, mutta kauden virallisesti päättävä Sports Night oli tiistaina 11. kesäkuuta. Se oli ollut tavanomaistakin tylsempi, sillä seniorit olivat jo valmistuneet, eivätkä siksi olleet paikalla.

Iso-O

Iso-O on ollut jotenkin allapäinen ja ehkä siksi tavanomaistakin harvapäisempi. Hän ei mm. tiennyt lompakkonsa olinpaikkaa muutaman päivän ajan. Sitten hävisi passi. Ja hammastuet. Kaikki löytyivät, mutta aiheuttivat minullekin hetkellistä ylimääräistä huolta, hänestä puhumattakaan. 

Allapäisyyttä on hieman helpottanut sosiaalinen aktiivisuus ystävien kanssa. Hän pääsi Benin Cape Cod:in mökille Marielin, Sylvien, Jasonin, Ianin ja Willan kanssa viikonlopuksi hengailemaan, ja on ollut iltaisin menossa. Tämä ilta-aktiivisuus on ollut hankala aamuisin, kun on pitänyt herätä talonsiivousta ja kuvausta varten. Ja kun unta ei ole ollut riittävästi, se on osaltaan lisännyt allapäisyytta ja pahantuulisuuttakin. Tästä tunnelmasta ovat päässeet osalliseksi molemmat veljet ja minä. 

Iso-O:n kohdalla tuli todistetuksi, että äidin pettymys on tehokkaampi kuin vihaisuus. Olimme sopineet treffit uudelle kodille päivystysviikkoni päätteeksi, sillä toivoin hänen alkavan laittaa tavaroita omassa huoneessaan paikalle ennenkuin tuomme sinne isot huonekalut. Niille kun ei olisi ollut sijaa hänen tavarapaljoutensa johdosta. Oli tarkoitus, että hän menee paikalle tunteja aiemmin, ja auttaa minua tullessani kantamaan autonperässä olevan lipaston. No, saapuessani paikalle, vain Pikku-O oli siellä. Onneksi oli, sillä sain oman tavoitteeni tehtyä. Jouduin lähtemään pian sen jälkeen oman iltamenoni johdosta. Iso-O laittoi minulle viestin paikalta jo poistuttuani:"Tulossa sinne". Hän soitti 10 minuuttia myöhemmin kuultuaan Pikku-O:lta, että olin ollut harmistunut. Olin aika lyhytsanainen ja totesin meidän sopineen aivan toisenlaisesta järjestelystä ja huomautin, että oli onnekasta, että Pikku-O sattui olemaan paikalla. Hän oli jäänyt asunnolle Pikku-O:n kanssa, ja tuntien päästä sain kuvan huomattavasti tyhjemmästä ja organisoidummasta huoneesta ja viestin:"anteeksi äiti". Hän oli siis käyttänyt noloutensa rakentavasti. Ihana. Anteeksi hän oli toki saanut jo aikoja aiemmin.

E

Vein E:lle Iso-O:n vanhan pyörän ja kypärän päivä myöhemmin, jotta hän pääsee liikkumaan jouhevammin asuntonsa ja BC:n välillä. Hän on lisäksi lainannut jonkin verran Foxin autoa, mistä mikä huolettaa minua hieman, sillä en ole varma, että vakuutus korvaa toisen autolla ajamisen. Pitäisi ottaa kai selvää.

E kävi uusimassa ajokorttinsa AAA-toimistolla ensimmäistä kertaa onnistuneesti sosiaaliturvanumeronsa johdosta. Ilman sitä se ei siellä onnistu. Uusinta oli mennyt jouhevasti, kun mukana olivat kaikki tarpeelliset paperit. Se on nyt hänen ensimmäinen vaakatasossa oleva korttinsa. Alle 21-vuotiaille annetaan pystypäinen helpottamaan 'alaikäisyyden' tunnistamista. Kortti ei ole vielä saapunut. Saa nähdä, ehtiikö ennen muuttoamme. 

Minä

Jotta elämäni ei olisi liian hidasta ja helppoa, jouduin American Board of Psychiatry and Neurology (ABPN):n auditoinnin kohteeksi. Heidän mukaansa joka vuosi 5% auditoidaan ilmoittamiensa "Improvement of Medical Practice"-koulutusten osalta. En ole varma, että oikeasti missään vaiheessa kiinnitin asiaan huomiota, mutta nyt oli pakko. Ko. koulutukset ovat yleisesti useiden sessioiden ja värkkäämisen vaativia, mutta onnekseni yhtenä vaihtoehtona oli "Participation in Comprehensive Stroke Center". Sitähän minä teen koko ajan. Stroke-hoitajamme laati minulle virallisennäköisen todistuksen, lähetin sen auditoijalle ja sain 10 minuuttia myöhemmin ilmoituksen, että auditointini on päättynyt, tilanteeni on hyväksytty. Huh.

Tämä samainen ABPN seuraa erikoislääkärien pysymistä kehityksen ja tiedon kanssa ajantasaisina. Sen lisäksi, että lääkärilisenssi pitää uusia joka toinen vuosi ja koulutukset (yllä mainitun lisäksi tarvitsee sekä osallistua konferensseihin että opiskella itse), on kaksi tapaa pysyä "Board Certified". Aiemmin vaihtoehtona oli vain erikoislääkäritentin tekeminen joka 10 vuoden välein. Minulla olisi neurologian tentti edessäni 2026 ja stroke neurologian tentti 2028. Rinnalle tuli toinen tapa muutama vuosi sitten. Lukemalla 50 artikkelia (20 neurologian ja 20 stroke neurologian minimi) per 3 vuotta ja vastaamalla niihin liittyviin 5 kysymykseen/artikkeli pystyy välttämään tentit. Valitsin tämän vaihtoehdon, ja hitaasti helmikuun 2023 ja kesäkuun 2024 välillä työpäivien aikana, yksi-kolme artikkelia kerrallaan pääsin tavoitteeseeni 13. kesäkuuta. Jee! Olen nyt huolehtinut itseni seuraavalle 3-vuotiskaudelle molempien Board Certification:ien osalta. Kysymykset eivät ole hankalia ja auttavat artikkelin ymmärtämisessä. Olen jopa oppinut jotain, mikä on tietysti hyvä lisäbonus.

Iltameno, johon kiirehdin yllä mainitun Iso-O episodin yhteydessä oli Tufts Neurology Residency Program:in erikoistuvien valmistumisjuhla Oakley Country Club:illa Watertownissa. Ensin oli coctail hour, sitten syötiin ja kuunneltiin useita puheita. Jokainen erikoistuja huomioitiin erikseen. Juhla on itselle aina hieman tylsä, mutta nuorten iloa on kiva seurata. Kotiin saavuin kymmenen jälkeen illalla. Minulla oli alkanut päivystysvapaa, mikä on hyvä juttu muuttamisen kannalta. Nyt laitamme kaiken energian siihen. Toivon.