Elämä joskus heittää meidät kaikki kumolleen. Helppoa niiden tunteiden kanssa ei ole ollut itsellänikään sellaisissa tilanteissa. Huomasin kuitenkin, että oman lapsen pettymyksen sietäminen on vielä paljon hankalampaa. Näitä tunteita on tämän viikon alussa meillä riittänyt.
Hyökyaallon varoitusaalto saapui maanantain 5. huhtikuuta, kun E sai hylkäyskirjeen Duke Universitysta. 4% hakijoista oli valittu, eikä E ollut prosenteissa mukana. Tämä meni vielä kohtuullisen kivuttomasti ohi, se oli kuitenkin 'vain' yksi yliopisto. Seuraavana päivänä saapui pääaalto, oikea hylkäysten tsunami. Jokainen Ivy-League yliopistoista, joihin kuuluvat Brown (5%), Harvard (3%), Cornell (prosentit puuttvat), Princeton (4%), Dartmouth (6%), Yale (5%), Columbia (4%) ja UPenn (6%), pahoitteli sitä, ettei E tullut valituksi. E filmasi itsensä avaamassa hakemussivun yliopisto toisensa jälkeen vain todetakseen saman pahoittelun:"We regret to inform you". Huudahdimme kaikki jokaisen pettymyksen jälkeen:"Oooh" ja E totesi kerta toisensa jälkeen:"0/7[vaihtuva numero], not looking good!" Keskiviikko kruunasi hylkäyskirjeiden hyökkäyksen. Jälkijäristyksenä Stanford (4%) ei sekään antanut E:lle mahdollisuutta. Kolme päivää peräkkäin pettymystä toisensa jälkeen nuorelle miehelle. :(
Pientä auringon pilkahdusta ilmaantui E:n elämään, kun hänet valittiin yleisurheilukauden kapteeniksi kevätloman jälkeen alkavalle kaudelle. Se oli yksi hänen unelmistaan. Paino sanalla oli, sillä se ei nyt jotenkin tuntunut hänestä niin suurelta ja tärkeältä.
Totuus on kaikesta tästä pettymyseten määrästä huolimatta sellainen, että E:lla on hienoja mahdollisuuksia jo takataskussaan ja siirrymme nyt keskittymään ratkaisujen tekemiseen. Minun vain pitää sietää oman lapsen pettymystä ja surua ja auttaa häntä pääsemään eteenpäin. Suomalaissanonnan mukaisesti:"Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!"
No comments:
Post a Comment