Covid 19 - Vapun ympärillä

Iso-O touhuaa

Iso-O:n kanssa oli taas tunteita täynnä ollut hetki, kun kävi ilmi, että hän ei ollut aktivoinut Georgetown-sähköpostiaan ajoissa, eikä siksi päässyt asioitaan hoitamaan. Aikaa ja energiaa meni meillä molemmilla helposti tunnin verran ennenkuin vihelsin tilanteen poikki ja kehotin häntä lähettämään avunpyyntöviestin yliopistolle. Koska tämä tapahtui juuri ennenkuin ajattelin meneväni nukkumaan, aiheutti se minulle erittäin huonosti nukutun yön monine painajaisineen, enkä ollut parhaimmillani, kun tilanne jatkui seuraavana iltana. Hän oli tuolloin saanut vastauksen avunpyyntöönsä. Sähköpostin avaaminen ja portaalin aktivointi onnistui, mutta sitten portaali ei enää päästänytkään häntä sisään. Tunnelma ja äänenkäyttö kohosivat jälleen kattoon. Kehotin ottamaan noin 95% intensiteetistä pois, lähettämään uuden avunpyynnön, ja jatkamaan asiaa seuraavan viestin saamisen jälkeen. Asia ratkesi, mutta sen jälkeen lomakkeiden täyttäminen on edennyt sietämättömän hitaasti. Meinaan välillä nostaa kädet pystyyn. Hoidamme asioita niin eri tyylillä. Tiistaina 2. toukokuuta määräsin hänet laittamaan paperiasiat siten kuntoon, että viisumihakemus lähtee hänen käsistään yliopistolle, sillä yliopisto hautoo sitä oman aikansa ennenkuin hän pääsee seuraavaa askelmaa tekemään. Aikamoista oli puristus jälleen. Saimme lähtemään. Mutta homma ei ole vielä ohi.

Iso-O hyväksyttiin Edinburghin yliopiston historia-opiskelijaksi. Aikaa ilmoittaa on kesäkuun alkuun. Hän harmitteli, että tämä tieto tuli hänelle liian myöhään - muuten hän olisi saattanut mennä. Itse ihmettelen, että hänet valittiin. En siksi, etteikö hän olisi kelpoinen vaan siksi, että hänen hakemuksensa "Personal Statement" oli psykologia/lingvistiikkaorientoitunut; historia mainittiin tässä 1000 sanan tekstissä yhden virkkeen verran. Hieno asia tietysti, että pääsi. Vaikka sanoinkin, että hänellä on mahdollisuus edelleen vaihtoehtoa harkita (aikaa on vielä useampi viikko), en aio tässä häntä auttaa yhtään. Sen verran alkaa virta minulla olla lopussa.  Tai no autan tietysti, jos hän päätyy menemään; tarkoitin ajatusprosessia.

Iso-O meni Marthan kanssa uudelleen Natick Mallille, löysi uuden Prom-mekon, laittoi minulle siitä monta viestiä, ja päätyi sen ostamaan sillä ajatuksella, että netistä aiemmin tilattu palautetaan takaisin sen saavuttua. Sekin mekko saapui, ei ole vielä palautettu. Hiushelmiä, jotka eivät mielestäni näytä kovin hyviltä, mutta joista hän on ylimielissään, hän tilasi Amazonista. Sitten hän lähti Marthan kanssa Bostoniin, sillä yllättäen Marthalla ei ollutkaan omaa asua vielä valmiina (*pyörittelee silmiään).

Iso-O:n energia (se, mikä pitäisi mielestäni käyttää paperiasioiden tehokkaaseen edistämiseen) menee nyt lähestyvään Maine-matkaan, jonkin verran AP-testeihin (puolessa välissä ollaan), ja isosti myös vappuna käynnistyneeseen Senior Assassins-peliin. Jokainen osallistuva seniori sai tietää, kuka heidän kohteensa on. Tämä kohde pitää vesipyssyllä eliminoida, mutta eliminointia ei sovi tehdä koulun sisällä, kouluun liittyvien aktiviteettien aikana, pyörien päällä ollessa (tähän käy mm. potkulaudan käyttäminen tai auto), tai kotona sisällä ollessa. Iso-O linnoittautui talomme sisään ja miettii jopa, kuinka pystyy hoitamaan roskavuoronsa, kun joku saattaa piileskellä pihapensaassa. Hänen oma ensimmäinen kohteensa on teatteria harrastava tyttö, jota hän ei saanut eliminoitua. Hänen jännityksensä päättyi, kun Andrew piileskeli pihapuskassamme hänen saavuttuaan kotiin testistään. Andrewille täytyy antaa huomio panostuksesta; hän oli väijynyt Iso-O:ta jo aamusta (jolloin hän ei lähtenytkään vielä).

Ensimmäinen AP-testi oli psykologia ja se meni hänen mukaansa aivan hyvin. Toisena vuorossa oli statistiikka, joka meni osittain hyvin, osittain ei niin, kun oli aika vaikea.

Pikku-O puuhailee

Pikku-O:lla oli Freshmanien tanssitilaisuus Southilla. Ensin hän meni etkoille Tadhgin kotiin. Hän silitti valkoisen paidan - ja laittoi jalkaansa rikkinäiset mustat collegehousut. Kun kysyin, eikö mitään muuta löytynyt, hän hermostui, ja kun en samalla oven avauksella tullut autolle, hän lähti polkupyörällä. Keli oli sen verran kylmä, että hän palasi takaisin hakemaan hupparia ja oli rauhoittunut sen verran, että suostui hyppäämään autoon. Hän totesi, että housuspektaakkelin lisäksi häntä oli hermostuttanut imurin ääni. Sitä oli kuulunut parin tunnin ajan aivan viime metreille saakka. Mieli palasi hyväksi, ja hän jäi kaverinsa kotiovella pois autosta iloisena. Hain hänet koululta klo 22 jälkeen. Mukavaa oli ollut sekä tanssilattialla että yhdessä kavereiden kanssa syödessä. 

Pikku-O:n kisat Concord Carlisle High Schoolilla alkoivat noin tunnin myöhässä, sillä heidän ajanottojärjestelmänsä meni rikki. Keli oli niin kylmä, että meinasin luovuttaa, mutta sinnittelin, ja näin Pikku-O:n hienon sprinttilähdön. Juoksu itsessäänkin meni hyvin; hän tuli 800 metrillä JV-kisan neljänneksi ajalla 2:23 min. 

Saavuin aamulenkiltäni vietyäni samalla auton 85k huoltoon klo 8.50. Pikku-O:n ovi oli vielä kiinni. Koputin, avasin ja kysyin, alkaako koulu hänellä myöhemmin. Sanoi, että alkaa ihan normaaliaikaan (9), hyppäsi sängystä, laittoi vaatteet päälleen ja lähti. Oli ehtinyt. Hampaat tosin jäivät pesemättä tänäkin aamuna. 

Minä värkkäilen

Sain elämäni ensimmäisen ylinopeussakon. Olen kyllä tullut pysäytetyksi ylinopeuden johdosta aiemmin, mutta en ole tätä ennen saanut sakkoa. Nyt sain. Se saapui Washington DC:stä postitse. Olin ajanut 25 mailia tunnissa alueella 36 mailia tunnissa. Kamera oli ottanut kuvan. Siinä oli oikein suurennettu rekisterinumeroni. Paha mennä kiistämään. Maksoin siis kiltisti $100 sakon. Jos en olisi, olisi summa pian noussut $200 tasolle. Iso-O:n mielesta sakko oli huvittava. Niin ehkä sitten kuitenkin minustakin alkuharmistuksen jälkeen.

Pieni vastoinkäyminen tapahtui minun ja Pikku-O:nkin viisumeiden kanssa. Helsingin lähetystön ohjelmassa oli jokin bugi, ja hakemus jäi puolitiehen, vaikka maksunkin jo maksuin. Meinasin hermostua, mutta sitten noudatin Iso-O:lle antamaani ohjetta, ja lähetin avunpyyntöviestin. Tein sen vapunpäivänä, joten ihan heti ei apua ollut tarjolla, mutta sain sitten kuitenkin ohjeet, jolla asian sai eteenpäin - paitsi että Pikku-O:n tiedoissa oli edellisen vuoden maksukuitti. Siitä sitten uusi kysely perään. Asian pitäisi olla nyt siten järjestyksessä, että postitse pitäisi hakemisen jälleen onnistua. Viime vuoden kokomuksesta oppineena en pidätä hengitystäni.

Vappujuhlat

Vapunaattona aamusta heräsin vaivaamaan pullataikinaa. Taikina ei oikein kohonnut. Ihmettelin, miksi patteri ei ollut normaaliin tapaan kuumana, mutten suuresti asiaan kiinnittänyt huomiota. Myöhemmin selvisi, että lämmitys oli mennyt pois, vielä en tiedä, miksi. Taikinan kohoamista odotellessani keitin perunat modifioitua perunasalaattia varten ja tein Chick Pea-paistoksen valmiiksi. Sitten oli munkkienpaiston vuoro. Ensimmäisistä tuli liian tummia, mutta öljyn jäähdyttyä lopuista tuli aika hyviä. Herätin teinit, jotka auttoivat koristelussa. Juuri ennen vieraiden saapumista paistoin nakit, keitin vihreät pavut, tein vihersalaatin ja laitoin kaikenlaisen naposteltavan esille siten, että koko ruokapöytä tuli täyteen. Juomat simoineen kaikkineen täytti apupöydän, joten juomalasit saivat ihmiset ottaa suoraan lasikaapista. 

Paikalle saapuivat Marthan vanhemmat ja Martha, Amy Nicols poikansa Angusin kanssa, Tierneyn isä molempien tyttöjen kanssa, ja E. E oli saanut kyydin Amylta, joka asuu aivan BC:n vierellä. Juhlat alkoivat kahdelta ja viimeiset lähtivat kuuden jälkeen. Minulla meni itselleni tyypillisellä tavalla koko päivä ensin valmisteluihin, sitten juhliin ja lopuksi siivoamiseen, mutta jäi hyvä mieli. Oli tosi kivaa. 

Colin lähti Iso-O:n ja Marthan kanssa kävellen sadekeliin. E ajoi ja minä olin apukuskina. Saimme heidät kiinni Lake Avenuella, jossa Colinin puhelin palautettiin omistajalleen. Me ajoimme siitä sitten Boston Collegelle. E oppi, miten tuulilasinpyyhkijät laitetaan päälle. Ihan hyvä, sillä ajokoe lähestyy.

Pandemia virallisesti lopuillaan

Tämä lienee viimeinen pandemian aikainen postaukseni. Edelleen Yhdysvalloissa kuolee noin 1000 ihmistä viikossa koronaviruksen aiheuttamiin sairauksiin tai sen pahentamiin perusongelmiin, joten mitättömästä asiasta ei ole kyse. Long-Covid luennolla opin myös, että se on Yhdysvaltain kolmanneksi yleisin neurologinen sairaus jännityspäänsäryn ja migreenin jälkeen. Massiivisesta haitasta, kuolemista ja sairastavuuden lisääntymisestä huolimatta siita on kuitenkin viimein tullut vain osa terveydenhuoltoa ilman sen suurempaa hypetystä. 

Viimeinen maskipakollinen päivystysviikkoni alkoi tänään.